Maitotilojen kannattavuus on koetuksella maidosta maksettavan hinnan roiman pudotuksen myötä. Maatilat eivät voi maidon hintaan vaikuttaa, joten kannattavuutta täytyy hakea…
Siirry artikkeliin
Maidon hinta on mikä on, mutta talonpoikaisjärkinen tuntuma talousasioihin pitää keskikokoisen maitotilan menossa mukana. Yrittäjän ei ole pakko vetää itseään…
Maito-Kokon uuden pihaton suunnittelun lähtökohtana oli saada väljyyttä ja paremmat olot lehmille. Jalasjärveläiset Kokot rakensivat kuusirivisen pihaton, jossa on verhoseinät,…
Kotieläintilat suurenevat, maatalouskauppaverkko harvenee, elintarvikeyritysten omistajat vaihtuvat. Rehuteollisuuskaan ei ole muutosten ulkopuolella. Uusia investointeja on tekeillä ja rehumarkkinoilla tehdään uusjakoa….
Uudenkaupungin soijanjalostamon tärkeimmän tuotteen, kalanrehuteollisuuteen tarkoitetun soijakonsentraatin valmistusprosessi oli juuri saatu käyntiin, kun tehtaalla alkoivat laittomat lakot. Kesäkuussa yritys ajautui…
OKRA-maatalousnäyttely turposi ja täydentyi entistä kiinnostavammaksi kesäkohteeksi. Oripään lentokentällä oli tarjolla roppakaupalla sekä tutunoloista että uutta konetta ja vempainta….
Kun levitettävää lietelantaa on 13 000 kuutiota, on levityksen oltava varmaa ja tehokasta. Juha Kantoniemi hankki vetoletkulevityslaitteiston, sillä huonoissakin olosuhteissa liete…
Niitto on nurmikasville shokki. Kasvi menettää ison osan yhteytysalastaan ja aloittaa energiataloutensa uudelleenjärjestelyn välittömästi. Lehvästön uudelleenrakentaminen on kasville tärkeintä, joten…
Maatilan turvallisuuskisa toi esille useita hyviä ideoita ja keksintöjä, joilla voidaan muun muassa vähentää kaatumis- ja putoamisvammoja, alle jäämistä, selkävaivoja,…