Ennätyssuuri Okra keräsi ennätysyleisön

 

Kuva: Okra
Kuva: Okra

OKRA-maatalousnäyttely turposi ja täydentyi entistä kiinnostavammaksi kesäkohteeksi. Oripään lentokentällä oli tarjolla roppakaupalla sekä tutunoloista että uutta konetta ja vempainta.

Näytteilleasettajia oli noin viisisataa ja koko kattaus oli pantu tarjolle peräti 23 hehtaarin alueelle. Neljän päivän aikana kävijöitä oli huimat 82 000, mikä on uusi yleisöennätys.

Parhaat kotieläintiloille sopivat uutuudet esitellään 12.9.2014 ilmestyvässä KMVET 4/14:ssä.

Kuvagallegriassa (aivan alimpana tällä sivulla) on kuvat näyttelyuutuuksista, joista osa on esitelty myös KM 7 -lehdessä. Hinnat ovat näyttelyssä ilmoitettuja arvonlisäverottomia hintoja.

01
HS-Tarvike aloitti toukokuussa McCormick-traktorien maahantuonnin. Perinteisen merkin tuonnissa on ollut tauko, joten uudistuneet mallisarjat kiinnostivat Okran kävijöitä. Doncasterin tehtaan sulkeuduttua kaikki McCormickit tehdään nyt Italiassa. Malli-sarja on erittäin laaja alkaen pienistä noin 25 kW:n puutarha- ja kiinteistönhuoltotraktoreista ja ylimpänä ovat uudet X7-sarjan kuutoskoneiset mallit aina 170 kW:iin (lisäteholla) asti. Tällä hetkellä mallisarjaa laajentaa se, että tarjolla on stage 3a- ja stage 3b -malleja. Näyttelyssä oli esillä kuvan stage 3b -sarjan X7-670 Power Plus -malli, jossa on FTP:n 6,7 litran kuutosmoottori ja ZF:n 40+40 vaihteisto ryöminnällä.

02
Valtra on pieniin päin. A-sarjan uusimmissa, Turkissa kootuissa A63- ja A73-malleissa on kuitenkin sen verran ominaisuuksia, että niiden uskotaan riittävän yleiskäyttöön maatiloilla sekä puu- ja hedelmätarhoilla. Perkinsin 3-sylinterisestä dieselistä otetaan 50 tai 58 kilowatin teho. Tasauspyörästön lukon ja 4-vedon kytkentä ovat sähköhydraulisia. Vaihteistossa on 12 eteen ja taakse sekä Synkro-suunnanvaihdin. Molemmat ovat saatavilla sekä Compact- että Orchard-versiona. Saatavissa myös takavetoisena. Tämä A73 Orchard alkaen 24 435 €.

03
John Deeren H-sarjan kuormaimissa nyt tarjolla sähköinen vakain ja asentoautomatiikka, joka tehostaa ja helpottaa toistuvaa kuormaustyötä. Kuormain palaa haluttuun kauhan ja aisojen asentoon yhdellä ohjaussauvan heilautuksella. Myös näkyvyys aisojen yli on entistäkin parempi, kun mekaaniset vakaintangot jäävät pois.

04
Valtroissa ensiesitelty kotimaisen LH-Liftin kääntyvä LHLink-etunostolaite on nyt saatavissa myös 6000-sarjan John Deere -traktoreihin. Vaihtoehtoja on kaksi, ohjaamosta tilanteen kukaan nupista käännettävä ja automaattisesti etupyörien mukaan kääntyvä versio. Agrimarket myy tätä uusiin, ja LHLink asentaa jälkiasennuksena käytettyihin traktoreihin. Hinta asennettuna 7 100–13 150 €.

05
Kongskilden uusi Vibro Crop Intelli -rivihara löytyi Sucroksen osastolta, ison juurikasaumaa nostavan puimurin varjosta. Stereokameran ohjaama rivihara edistää mekaanisen rikkatorjunnan tulosta. Harassa on hydraulinen sivusiirtorunko, joka pitää koneen oikeassa asemassa suhteessa kylvöriveihin riippumatta traktorin asemasta riviväleillä, jolloin työ helpottuu, nopeutuu ja tarkentuu. S-piikit haraavat ja pyörivät lautaset suojaavat kasvustoa.

06
Jukon työntekijöiden perustama Osuuskunta Ratas ja Ruuvi on valmistanut useamman valmistajan tuottamista osista muodostuvan juurikkaan kylvölannoittimen. Värikkäässä yhdistelmässä on Kongskilden lannoitesäiliö, Kasin nestemäisen lannoitteen säiliö, suuttimet ja pumppu, Schmotzerin tarkkuuskylvöyksiköt sekä Ratas ja Ruuvin lannoitevantaat, painopyörästöt ja runko. 12-rivinen kokonaisuus maksaa noin 38 000 €.

07
Wredo Agri Twin on Wredon uusi täydennyskylvöön soveltuva kone. Kylvövannas vetää maahan raidan, johon se sijoittaa siemenet noin kahden sentin syvyyteen 7,5 sentin vannasvälillä. Työleveys 4,4 tai 5,8 metriä. Pneumaattisella koneella voi kylvää 3–210 kilon siemenmääriä hehtaarille. Työsaavutukseksi ilmoitetaan 4–6 hehtaaria tunnissa, jos ajonopeus on 10–15 km/h. Siemensäiliöön mahtuu 425 litraa. Nimi Twin tulee siitä, että koneessa on kaksi osaa, jotka taittuvat kuljetusasentoon ja lukkiutuvat kolme metriä leveäksi paketiksi kuljetuksen ajaksi. Tiellä ajoa varten koneessa on myös valot. Kuvan 5,8-metrinen kone maksaa 38 000 €.

08
Kuhnin uusissa GMD-lautasniittokoneiden HD-mallissa on nyt vakiona kaksitoiminen sylinteri, joka mahdollistaa niittopalkin noston kuljetusasentoon, ilman että kuljettajan pitää ensiksi käydä kääntämässä pressu ylös. Lautasten akseleissa on tuttu turvaura, josta akseli menee rajussa iskussa poikki, ennen kuin arvokkaat hammasrattaat vaurioituvat. Vaurio jää pienemmäksi ja on nopeasti korjattu.  Ja palkkia suojaa tietysti lisäksi mekaaninen laukaisulaite. Saatavilla 2,4 ja 2,8 metrin työleveydellä.

09
Okrasta löytyi kaksi erilaista vihreää paalainkäärintä. JD 440R25 muodostuu 400-sarjan kiinteäkammioisesta paalaimesta, johon on yhdistetty 900-sarjassa hyväksi havaittu 5-piikkinen 2,2-metrinen noukin ja sulloja. Kone on nyt isobus-yhteensopiva ja ohjainnäyttökin on uusi. Alkaen 77180 €. Toinen vaihtoehto paalainkäärimeksi on risteytys, jossa on John Deeren nopea 900-sarjan muuttuvakammioinen paalain ja itävaltalaisen Göweilin telirunko ja käärin. Paalin halkaisija 60-160 cm. Raskaampi yhdistelmä on varustettu telipyörästöllä ja maksaa viidenneksen enemmän. Molemmissa koneissa rehua voidaan silputa 25-terällä.

10
Atte Isokangas Kaustisilta on ajanut Lely Welger -paalainkäärimellä jo kesän ensimmäisen sadon, ja kehuu uutta RPC 245 Tornado -mallia sekä nopeaksi että yksinkertaiseksi käyttää ProLink-ohjausyksikön avulla. Kiinteäkammioisen paalaimen tuottamat paalit ovat tiukkoja, ja paali on 36 kierrosta minuutissa pyörivän käärintäkehän keskellä pian paketissa. Ainoa parannusta vaativa kohta on paalikammion ja käärimen välissä, jossa kahden palkin päälle kertyvä silppu pitää putsata pois jokaisen muovirullan vaihdon yhteydessä. Viisirivinen noukin 2,25 m, 25 silputusterää, paalikammio 1,23 x 1,25 m, automaattinen ketjuvoitelu, muovit 500 ja 750 mm, esikiristys 55 ja 70 %. NHK-Keskus.

11
Agropointin osastolla esitelty Grim on italialainen pelkästään ajettaviin ruiskuihin erikoistunut yritys. Kuvan GP-sarjan mallissa (alinna) on JD:n nelisylinterinen 106 kW commonrail-moottori, hydrostaattinen voimansiirto Lindenin pumpuilla ja Poclainin ajomoottoreilla. Neliveto, nelipyöräohjaus, 900 mm maavara, hydraulinen raidevälinsäätö, hydropneumaattinen jousitus koneessa ja ilmajousitus puomissa ovat vain osa varsin kattavasta ominaisuuksien luettelosta. Ilma-avusteisesta puomista löytyvät Tripletin monisuutinrungot ja puomi voidaan lukita hydraulisesti ja sitä voidaan myös kallistaa eriaikaisesti. Ruiskutusautomatiikasta vastaa Arag’in 7-lohkoinen ohjain. Kuvan kone on jo käytössä eteläsuomalaisella erikoiskasvitilalla.

12
Moni hieraisi silmiään nähdessään Agrimarketin osastolla ison kumitelaisen JD-traktorin ja tämän ajettavan 5430i-kasvisuojeluruiskun. Näitä ei ole tuotu uutena Suomeen eikä ole näköpiirissä että aivan pian tuodaankaan. Mutta erikoisempaa tai tehokkaampaa kalustoa haluavien asiakkaiden toiveita voidaan toteuttaa tuomalla käytettyjä koneita, Samu Kaunisto kertoi. Agrimarket hoitaa tuontiin ja rekisteröintiin liittyvät järjestelyt, ja takuut pohditaan tapauskohtaisesti samoilla pelisäännöillä mitä käytettyjen koneiden kanssa tehdään kauppaa muuallakin.

13
Italialainen Toselli Avenger on hieman erilainen kasvinsuojeluruisku. Kasvustoon tunkeutumista ja tuulikulkeumaa pienentävä ilma puhaltuu kasvustoon suuttimien tuottaman kartiomallisen kuvion takaa. Ruiskussa käytetään pyörrekammiosuuttimia, jota ovat pareittain peräkkäin, Anssi Väättänen näyttää. Ruiskussa Trimblen ruiskunohjaus ja automaattiohjaus. Siihen on saatavilla myös nestelannoiteinjektori, joka mahdollistaa lohkokohtaisen tai paikkakohtaisen lannoituksen esimerkiksi Trimble Green Seekerin avulla ruiskutuksen yhteydessä.

14
Amatron 3 -hallintalaite pystyy ohjaamaan Amazonen kylvökoneita, ruiskuja ja keskipakoislevittimiä. Se on yhteensopiva Amatron+:n kanssa ja yhteensopiva isobus-standardin kanssa. Se mahdollistaa muun muassa ajourien ja ruiskun lohkojen hallinnan, toimii ajo-opastimena ja gps-karttasovellusten näyttönä. Yhdistettävissä sarjaportin kautta esimerkiksi N-Sensoriin. Laitteen mukana tulee traktorin katolle gps-antenni. 3 500 €. Amatron3 on vakiona kaikissa Amazonen UX-ruiskuissa ja isommissa keskipakoislevittimissä.

15
Kilpailu on kovaa perävaunumarkkinoilla. Multiva vastaa siihen tuomalla markkinoille hinnaltaan edullisen maansiirtovaunun. Säästöä syntyy, kun TMR16 on suunniteltu niin, että se voidaan hitsata mahdollisimman valmiiksi roboteilla. Materiaalit on pyritty silti valitsemaan huolella, ja lavan pohja on Optim 650 -erikoisterästä. Tilavuus 9,2 m³, viljakorokkeilla 18,9 m³, kantavuus 16 tn, jarrut vakiona. 12 690 € + viljalaidat 2 290 €.

16
Y-Agron Western-vaunun perään oli asennettu CanAgro 818VS-täyttöruuvi. Hydraulisella mooottorilla toimivalla ja taittuvaruuvilla onnistuu hieman korkeammankin kylvökoneen täyttö. Hinta 4990 euroa.

17
Vilomix Finland, omaa sukua Hiven Oy, esitteli lietelantaan sekoitettavan Viscolight-jauheen, joka sitoo ammoniakkia ja pitää lietteen tasavahvuisena, jolloin sekoitustarve vähenee. Tuotteen luvataan nopeuttavan lietteen sekoittumista, muodostavan kunnollisen pintalietekerroksen, vähentävän pohjasedimentin määrää ja ehkäisevän hajuhaittoja. Jauhe voidaan sekoittaa lietteeseen jo sikalan tai navetan lietekanavassa tai vasta lietesäiliössä. Youtubesta löytyy tanskankielinen video käytöstä. Käyttömäärä on 20 grammaa lietekuutioon. Seitsemän kilon pakkaus maksaa 90 €, ja sillä voi käsitellä 350 kuutiota lietettä.

18
Proment Oy:n jaloilla oleva tummaksi maalattu vesisäiliö on tarkoitettu kasvinsuojeluruiskun. Kokoja on kaksi eli 5 ja 10 kuutiota. Säiliössä on automaattinen täyttöventtiili ja tumma väri saa auringon lämmittämään vettä tehokkaasti. Sivulle portaattomasti kääntyvän täyttöpuomin avulla täyttönopeus on kuutio minuutissa ja täyttöpuomin korkeus on säädettävissä (1,7-2,3 metriä pienemmässä ja 1,7-2,5 metriä isommassa). Messutarjous 3700 ja puomi 1000 euroa.

19
FinnContilla oli esillä vesisäiliöitä kasvinsuojeluruiskun täyttöön. Kokoja löytyy kaksi, 3 ja 6 kuutiota. Lisävarusteena niihin saa vedenlämmittimen.

20
FinnContin muovinen AIV-6000 -säiliö soveltuu erityisesti säilörehun säilöntäaineiden säilytykseen. UV-suojattu ulkokuori toimii valuma-altaana ja sääsuojuksena. Vakiona pikaliitin tankkiautoon ja lisävarusteena kemikaalipumppu.

21
Infralinen pumpulla varustettu säiliö on perusvarasto AdBlue-nesteelle.

22
Finncontin 1200 litran metallikehikossa oleva polttoainesäiliö on helposti liikuteltavissa esimerkiksi etukuormaimen trukkipiikeillä. Säiliön ulkokuori muodostaa valuma-altaan ja kaikki varusteet ovat lukittavan suojakannen alla.

23
BMT-renkaat esitteli sitä, miten erilaisia rengasvaatimuksia nykyisin on. Rinnakkain olivat 1050 /50 R32 -rengas ja 300/95 R46 -riviviljelyrengas.

24
Salaojitukset on mahdollista tehdä itse parhaiden olosuhteiden aikaan ja silloin, kun se ei haittaa viljelyä. AFT100 on traktorivetoinen ja nostolaitteiseen kytketty ketjukaivuukone. Sen moninivelinen rakenne säätää ojanpohjan viimeistelimen kulman automaattisesti sopivaksi, työsyvyydestä riippumatta (maks. 1,4 m). Ojan vietto voidaan säätää manuaalisesti, mutta saatavilla on myös automaattisesti laserilla tai gps:llä toimiva viettoautomatiikka. Kone on englantilaisen AFT Trenchers Ltd:n valmistama. Näyttelyvarusteinen kone maksaa 36 100 €. AV Agro.

25
Märkinä vuosina on havaittu, että salaojitus vaatii huuhtelua, muuta kunnostusta tai täydennystä. Joskus ojitus pitää uusia kokonaan, ja yhä edelleen tehdään myös ojituksia avo-ojissa oleville pelloille, suunnittelija Pasi Helminen Etelä-Suomen Salaojakeskuksesta kertoo. Karkeille hietamaille sopivaa kookoskuitupäällysteistä putkea käytetään vielä vähän, sillä sen hinta on kolminkertainen päällystämättömään verrattuna. Savimaissa tarvitaan sorasilmäkkeet.

26
Agrimarket on laajentanut valikoimiaan lapinlahtelaisen Lametalin tieurakointiin soveltuvilla työlaitteilla. Ketju myy nyt Stark-valikoiman lumiauroja, siipilumikauhoja, hiekoituskauhoja, harjalaitteita ja tielanoja. Okrassa oli esillä muun muassa kääntyvällä rengaspakkerilla varustettu Stark TL-7400 -tielana ja uutuutena kauhaharjan kääntölaite, jonka ansiosta harjalaitetta on ketterämpi käsitellä, työnteko tehostuu ja on ergonomisempaa. www.lametal.fi

27
Agrok Oy tuo maahan ranskalaisen Richelin valmistamia Shelterall-pressuhalleja. Kuormaa kantavien kaarien putki on ovaalin eli soikion muotoinen, ja niitä asennetaan tarpeen mukaan puolen metrin tai enimmillään 1,5 metrin välein. Viisi leveyttä välillä 4,5–12 m. Soveltuu lannoitteiden, sadon, rehun, karjan tai koneiden suojaksi. Sitä on saatavissa useamman värisenä, ja harjalle valoharja. Esimerkkinä 10×15-metrinen kaarihalli, 1 090 €, ja siihen sopivat umpipääty 1 090 ja ovipääty 1 590 €. www.shelterall.eu

28
Sähkö-Sarsa tuo maahan ja AgriToukola myy uusia led-valonheittimiä vaativaan käyttöön. Maatalouteenkin sopivat valaisimet on tehty alumiinistä ja karkaistusta lasista. Liitäntänä on kumikaapelit ja Schuko-pistotulppa. Led-lamppujen kestoiäksi luvataan 50 000 tuntia, TFL-valaisimen käyttölämpötilaksi –20–+50 C ja TEL-valaisimen –40–+55 C. Suojausluokka on IP65 ja takuu kestää 3 vuotta. Kuvassa vasemmalla oleva 200-wattinen TEL-200 vastaa yli tuhannen watin halogeenia, tuottaa 16 000–22 000 lm, painaa 14 kg ja maksaa 400 €. Keskellä 60 W TFL-100 tuottaa 10 000 lm, painaa 6,5 kg ja maksaa 150 €. Oikealla on kevein TEL-80, joka tuottaa 6000–8250 lm. Myös loisteputkien tilalle vaihdettavia led-valoja on saatavilla, ja syksyllä tulossa uusi himmennettävä Loistava-konsepti tuotantotilojen valaisuun.

29
Biofiren Toimitusjohtaja Reijo Santala esitteli uutta 500-kilowattista Palokärki-poltinta. Tuollainen teho saadaan hänen mukaansa aikaan 0,65 neliön kokoisella arinalla. Polttoaineeksi soveltuvat hake, palaturve, pelletti, vilja ja energiamurske. Yhtiö tuottaa myös kourukuljettimet ja pohjapurkaimet hakevarastoihin. K-maatalous.

30
Pedersöressä toimiva Finn-Machines oli tuonut Okraan uudenlaisen järeän FinnGripper-energiapuukouran, jota ei aiemmin ole esitelty Suomen näyttelyissä. Laitetta on valmistettu jo muutaman vuoden ajan, mutta ne ovat menneet Ruotsin, Norjan ja Viron markkinoille sitä mukaa kuin kouraa on saatu valmistettua. Nyt on hankkeilla uusi tehdas, joten markkinointia Suomessakin voidaan käynnistellä. Patentoidun laitteen leukojen avautuma on 1 290 mm ja se katkaisee läpimitaltaan enintään 32-senttisen puun. Laite painaa 730 kg. Hinta noin 6 000 euroa.

31
Regon on uusi, kotimainen ja kokonaan hydraulisesti toimiva klapikone. Konetta voi käyttää ulkopuolisella hydrauliikalla (traktori tai pienkuormain) tai koneen omalla hydrauliikalla ja sähkö- tai polttomoottorilla. Kokonaan hydraulisesti toimivan koneen etuna on hiljaisuus eli ääntä lähtee lähinnä hydrauliikan pyörittämästä teräketjusta. Halvin versio on traktorin hydrauliikkaa käyttävä ja messuhintana oli 4 964 euroa.

32
Koskelo Forestin Karhu on toinen kotimainen kokonaan hydraulitoiminen klapikoneuutuus. Kokoja on kaksi eli 33 ja 38, mallinumerot kertovat maksimi puun läpimitan sentteinä. Peruspakettiin kuuluu syöttöä helpottava syöttöpöytä (joko syke- tai mattosyöttö) ja nelimetrinen poistokuljetin. Konetta saa omalla sähkö- tai polttomoottorilla tai traktorikäyttöisenä. Isompaa konetta saa myös hinattavana.

33
Pilkemaster Smart (1 ja 2) on täysin erilainen klapikone etukuormaimeen, kaivuriin tai puutavarakuormaimeen. Giljotiinikatkaisua käyttävän koneen ideana on poimia maksimissaan 190 mm:n ranka suoraan kasasta tai metsäperävaunusta, jolloin vältytään täysin käsityövaiheilta. Smart 1 on yhdelle rangalle tarkoitettu ja Smart 2 on sama tuplana, jolloin syöttö onnistuu parhaiten kuorakuormaimella, johon on asennettu Pilkemaster-lisäpihdit.

34
Mense Oy:n raivausterä asennetaan harvesterikouriin tai kaivuriin/kuormaimeen. Terä soveltuu harvesterikouraan asennettuna hakkuun aikaiseen raivaukseen, jolloin säästetään aikaa erilliseen raivaukseen verrattuna. Toimintaa havainnollistavaa videota löytyy YouTubesta hakusanalla Menseoy.

Pentti Törmä, Esa Mustonen, Pirjo Mälkiä