Vuosi 2020 jää historiaan koronavuotena. Pandemia jatkuu pitkälle tähänkin vuoteen, mutta rokotusten uskotaan helpottavan tilannetta viimeistään vuoden jälkipuoliskolla.

Maatalous ja koko elintarvikeketju Suomessa ja yllättäen myös koko maailmassa on välttynyt suuremmilta häiriöiltä ja itse asiassa afrikkalainen sikarutto on aiheuttanut suuremmat muutokset kauppavirroissa ja hinnoissa kuin korona.

Riski koronan aiheuttamiin markkinahäiriöihin ei kuitenkaan ole poissuljettu, mutta toistaiseksi tilanne vaikuttaa varsin vakaalta.

Maailman viljavarastot ovat melko korkealla tasolla ja vaikka viljan hinta on viime kuukausina hieman noussut, vuosien 2007 ja 2008 kaltaista hintapiikkiä tuskin tulee.

Suomessa viljan hinnat ovat valitettavan tuttuun tapaan alle lähialueiden hintojen, joten vuoden 2021 kylvöille kannattaa suunnitella monipuolisempaa viljelyvalikoimaa. Herneelle, härkäpavulle, öljykasveille ja myös sokerijuurikkaalle on tarjolla kiinteitä sopimushintoja ja myös viljan, erityisesti rukiin, sopimuksia kannattaa hyödyntää.

Mitä suuremmalle osalle sadosta on varma ostaja ja sovittu hinta, sitä varmemmalla pohjalla on myös viljelijän talous.

Kotieläintaloudessa trendit jatkuvat eli meillä maidon sekä naudan- ja sianlihan kulutus alenee, mutta siipikarjanlihan kulutus kasvaa hieman. Todennäköistä on, että kotieläinpuolen tuottajahinnat pysyvät ennallaan tai laskevat hieman.

Sikataloudessa Kiinan viennin jatkuminen on merkittävässä roolissa, sillä tällä hetkellä kotimainen tuotanto ylittää kulutuksen ja vientitarve on selvä.

Merkittävä asia koko elinkeinon kannalta on EU:n päätökset maatalouden tuista vuosille 2021–2027.

Kunhan kotimaiset poliitikot huolehtivat kansallisesta maksuosuudesta, voivat viljelijät kerrankin katsoa useamman vuoden eteenpäin ja suunnitella talouttaan tässä raamissa.

Toki vuosien 2023–2027 yksityiskohtaiset tukiehdot ja myös investointitukien ehdot ovat auki, mutta todennäköistä on, että tukien maksuperusteet pysyvät pääosin samanlaisina.

EU:n päätöksenteon mekanismit ovat johtaneet siihen, että maatalouspolitiikan muutokset ovat jatkossa pienempiä ja myös hitaampia kuin aiemmin. Suurien maatalouspolitiikan reformien aika on ainakin hetkellisesti takana.

Pitääkö maatalouspolitiikan tehoa mitata?

Tämän numeron teemana on maatilojen talous ja verotus. Maatalouden tuloista merkittävä osa Suomessa ja koko EU:ssa muodostuu tuesta.

Harvoin kuitenkin tutkitaan, mitä maksetulla tuella tavoitellaan ja ennen kaikkea sitä, mitä yhdellä tukieurolla saadaan. Jopa maatalousekonomistien keskuudessa tätä keskustelua käydään yllättävän vähän. Aihe tuntuu olevan jopa tabu, vaikka kukaan tuskin kiistää sitä, etteikö käytettävissä oleva raha pitäisi käyttää mahdollisimman tehokkaasti.

Tuen tehokkuuden mittaaminen on aina vaikeaa. Erityisesti ympäristökorvauksen tehokkuudesta ollaan varsin erimielisiä, etenkin kun tuen vaikutus näkyy pitkällä viiveellä.

Jollekin toimialalle maksettava tuki on aina poliittinen päätös ja päätöksen perusteena on varsin erilaisia syitä. Maatalouden tukemiselle merkittävin peruste on elintarvikkeiden tarjonnan turvaaminen eli huoltovarmuus sekä elintarvikkeiden hintojen pitäminen kohtuullisella tasolla. Näillä mittareilla maataloustuki on ollut tehokasta eli ruokaa on EU:ssa riittävästi ja se on kuluttajille myös edullista.

Kun asiaa tarkastelee sitten yksittäisen tilan ja jopa yksittäisen lohkon osalta, kuva on toinen. Mielenkiinnosta laskimme KM:n satokisan talousosan tuloksista, mitä siellä saatiin yhdellä tukieurolla. Tällä tukimittarilla tehokkaimmailla lohkolla saatiin yhdellä tukieurolla 18,2 kiloa tavanomaisesti viljeltyä vehnää, kun tehottomimmalla lohkolla yhdellä tukieurolla saatiin 4,7 kiloa luomuvehnää.

Talouskisan voittaja sai tuotettua yhdellä tukieurolla vehnää 18,2 kiloa, mutta talouskisan kakkonen sai tuotettua yhdellä tukieurolla 5,5 kiloa luomuvehnää. Lopputulema lienee se, että tukijärjestelmän tehokkuus riippuu hyvin paljon siitä, kenen näkökulmasta asiaa katsotaan.