Tarkkana resistenssin kanssa
Torjunta-aineita kestävää pihatähtimöä ja savikkaa kasvaa jo varsin yleisesti suomalaisilla pelloilla. Tänä vuonna testataan parhaita reseptejä resistentin vesiheinän torjuntaan.
Siuntiolaisella pellolla todennettiin viime kesänä B-ryhmän aineille resistentti vesiheinä. Tehoainekierrossa oli ollut monta peräkkäistä vuotta B-ryhmään kuuluvia gramma-aineita. Ja vaikka viime vuosina on käytetty myös resistenssiin vesiheinään hyvin tehoavaa fluroksipyyriä, niin maasta nousee torjunta-aineita kestäviä vesiheiniä vielä vuosikymmeniä, sillä rikkasiemenpankki on valtava.
Nyt pellolla testataan parhaita reseptejä resistentin vesiheinän torjuntaan. Koeruuduilla on 16 erilaista käsittelyä sekä kontrolliruutu, jota ei ole ruiskutettu, kertoo ruotsinkielisen neuvontajärjestön NSL:n kasvinsuojelututkija Lotta Poikolainen.
Kontrolliruudulta löytyy resistentin vesiheinän lisäksi savikkaa, orvokkia ja tädykettä.
Torjuntaohjeet vesiheinälle
Resistentin vesiheinän saa pois varsin helposti. Mutta jos siemenpankki on suuri, nousee uusia, resistenttejä taimia vielä pitkään, ja tämä on otettava huomioon tulevinakin vuosina.
Koeruutujen perusteella Staranen tehoaine fluroksipyyri tehoaa resistenttiin vesiheinään erinomaisesti, samoin Triossa oleva tehoaine mekoproppi-P.
Kaikki näitä tehoaineita sisältävät valmisteet ovat siis suositeltuja resistentin vesiheinän torjuntaan, esimerkiksi Starane 333 HL tai Starane XL, Ariane S, Trio, Pixxaro EC ja Kinvara.
Myös arylex eli halauksifeeni-metyyli tehoaa hyvin resistenttiin vesiheinään, kunhan torjunta tehdään viimeistään kun vesiheinä on noin 5 senttistä.
Siksi myös Zypar ja Quelex, joiden tehoaineet ovat arylex ja florasulaami, ovat hyviä ratkaisuja, kunhan ruiskutus tehdään ajoissa, kertoo Aki Niemelä Cortevalta. Pixxaro EC on kuitenkin tehokkain ratkaisu kestävän vesiheinän ja pillikkeen torjuntaan, ja Cortevan ohje on käyttää aina Pixxaroa, jos pellolla on resistenssiongelma.
”Pixxaron molemmat tehoaineet arylex ja fluroksipyyri tehoavat näihin ja ruiskutusaika on paljon joustavampi kuin Staranella tai Ariane S:llä”.
Pixxaro tehoaa kylmemmässä lämpötilassa kuin Starane ja Ariane S. Sen voi ruiskuttaa kasvuasteelle 45 asti, eli vielä juuri ennen kuin tähkän vihneet alkavat tulla näkyviin.
Pixxarolla on yksinään hyvät tehot useimpiin rikkakasveihin vesiheinän lisäksi. Poikkeuksena on orvokki, linnunkaali, ristikukkaiset ja saunakukka.
Lue koko juttu KM:stä.
Teksti ja kuva: Annaleena Ylhäinen