Mäkelän tilalla ei roihua konerakkaus

01 Tiina Kolunsarka

Maidon hinta on mikä on, mutta talonpoikaisjärkinen tuntuma talousasioihin pitää keskikokoisen maitotilan menossa mukana. Yrittäjän ei ole pakko vetää itseään aivan jaksamisen äärirajoille eikä hankintojen tarvitse aina olla viimeistä huutoa. Navettaa voi kalustaa edullisesti käytetyilläkin laitteilla. Keskikokoinen maitotila pärjää, kun laajentaa maltilla, välttää suurempaa velkaa ja sopeutuu toimintaympäristönsä asettamiin reunaehtoihin.

Marko Mäkelän ja Taru Rautiaisen tila on keskikokoinen 29 lehmän maitotila. Se ei suinkaan ole sattumaa.

Jos peltoa olisi ollut helpommin saatavilla, tilanne saattaisi olla toinen. Pellon niukkuus on nimittäin ollut tilan kehittämistä ajatellen suurin yksittäinen kanto kaskessa ja niinpä isäntäpari onkin päätynyt laajentamaan maidontuotantoaan hyvin maltillisesti suurempaa velkataakkaa välttäen.

Tilan 39 peltohehtaarista puolet on vuokrattua, lohkot pieniä, osin turvemaita ja sarkaojissakin. Omat pellot on salaojitettu. Viljan viljelystä on hiljattain luovuttu säilörehun riittävyyden turvaamiseksi.

Karstulan Kortejärvellä on edelleen aktiivista viljelyä, joten pelloilla on muitakin ottajia. Isäntä kertoo tehneensä tarjouksia etäämmälläkin sijaitsevista pelloista, tuloksetta. Keski-Suomessa peltohehtaarin keskihinta on tilastojen valossa reilut 4 000 euroa, mutta kauppoja ei isännän käsityksen mukaan juuri tehdä.

Vuokrapyynnötkin ovat hänen mielestään epärealistisia, jopa 400 euroa hehtaarilta, kun järkevää olisi maksaa ehkä enintään 200 euroa, pellon kunnosta ja laadusta riippuen. Vuokrapeltoja joutuu yleensä kunnostamaan, sillä näennäisviljelyssä ne yleensä jäävät vähälle hoidolle.

Isännän mielestä lisäpellon saanti olisi tehtävä helpommaksi niille, jotka haluavat viljellä tosissaan. Nyt erilaiset säädökset tuntuvat pikemminkin jarruttavan aktiivitilojen kehittämistä ja kuitenkin toivotaan, että yksikkökoko kasvaisi.

”Miten laitat isompaa, jos peltoja ei vain ole?”

Täysin isäntä ei lisäpellon suhteen ole vielä luopunut toivosta. Hän lupaa, että tarjouksia otetaan jatkuvasti vastaan.

Investointimalttia pellolla ja navetassa

Säilörehun Marko Mäkelä korjaa omalla kalustolla apumiehinään vanhaisäntä Ilpo ja 14-vuotias Jere.

Niittomurskain-paalain-käärin -ketju on ollut toimivin vaihtoehto, kun peltolohkot ovat pieniä eikä säilörehusäilöjäkään ollut valmiina sukupolvenvaihdoksen aikoihin. Oma kalusto antaa vapauden valita paras korjuuaika, sillä laatu on tärkeä ja kasvukaudella pitää ehtiä paketoida 700–800 paalia.

Säilörehu on isännän mukaan yltänyt arvosanoihin 8–9 ja lehmät ovat sillä tehneet kymppitonnin tuotosta. Säilöntää ilman happoakin on kokeiltu onnistuneesti joskus, kun happo on loppunut kesken.

Marko arvelee, että toisen maitotilan kanssa korjuuaikojen yhteensovittaminen voisi olla haastavaa, mutta lihanautatilan kanssa saattaisi toimiakin.

Lannanlevityskalusto on yhteiskäytössä, lantakärry toisen maitotilan ja lietevaunu mullitilan kanssa. Lannanlevitysalaa saisi olla enemmänkin, sillä turpeella höystettyä kuivalantaa riittää.

Karjan jalostuksessa on panostettu etenkin maitoon, poikimahelppouteen ja hedelmällisyyteen. Keskituotos on 10 200 kiloa. Taru Rautiainen korostaa, että hyvää säilörehua pitää olla aina lehmien edessä yllin kyllin.

Navettaa on laajennettu pienin askelin hyvinvointituen vaatimusten suuntaan ja koneellistettu mahdollisimman pitkälle työtä säästäväksi.

Säilörehu siirtyy ruokintapöydälle pienkuormaimella, ohra-kaura ja puolitiiviste kiskoruokkimella. Parsia on uusittu, pidennetty ja asennettu niihin kumimatot. Vasikoille on rakennettu asianmukaiset tilat navetan kylkeen ja hiehoille valmistui viime syksynä kylmäpihatto jaloittelutarhoineen. Lypsytyötä keventävät kiskot ja irrottimet. Kuivikkeen jako on ainoa raskaampi käsityö, jota on vaikea koneellistaa. Kesällä laidunkautta venytetään lisäruokinnalla navettaan ja laitumelle.

Rakennusinvestoinneissa lainamäärä on pyritty pitämään maltillisena ja investoinnit perustuvat pitkälti omaan työhön, palkattuna apuna on ollut vain emännän kirvesmiesveli.

Hiehopihaton kustannusarvio oli 66 000 euroa, mutta lopulliset kustannukset jäivät reilusti sen alle, kun investointituen jälkeen itselle jäi maksettavaa noin 35 000 euroa. Jos maidon hinta sattuisi kääntymään nousuun ja pientä investointia uskaltaisi taas suunnitella, seuraavana Markon toivelistalla on remonttihalli, jossa koneita voisi korjata lämpimässä katon alla.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Tiina Kolunsarka