Virolaistunut suomalainen johtaa 2 000 hehtaarin viljatilaa
Pikkutilalta Suomesta lähtenyt Atte Alfthan on sinnitellyt reilut 20 vuotta Etelä-Virosta ostetun entisen kolhoosin mailla. Hän on luotsannut Massiaru Põllumajanduslik -yhtiön kriittisten vaiheiden kautta lähes kahden tuhannen hehtaarin viljatilaksi. Tukena ovat olleet kolme suomalaista yhtiökumppania sekä virolainen puoliso ja työtoveri Piret Alfthan.
22 vuotta sitten Viroon lähtenyt Atte Alfthan tietää mitä on viljelyn toinen todellisuus 350 kilometriä etelämpänä. Kokemusta on kertynyt pitkä oppimäärä sekä maidontuotannosta että viljanviljelystä, ihmisten johtamisesta ja sosialistisesta työmoraalista.
Onnenmaata etsimään
Sääksmäen maatalousoppilaitoksen käynyt Atte Alfthan ehti viljellä kotitilaansa ensiksi veljensä kanssa maatalousyhtymänä ja myöhemmin saman tilan puolikasta itsenäisenä. Muutaman vuoden kuluttua hän tajusi, ettei tämä elätä. Maata pitää saada enemmän jostain muualta, kun sitä ei ole kotiseudulla tarjolla.
Nuori mies käänsi katseensa pohjoiseen kohti suotuisampia tukialueita. Suurten mullistusten aikaan 80- ja 90-luvun vaihteessa avautui myös toinen ilmansuunta, kun Baltian maat itsenäistyivät vuonna 1991.
Jos mahdollisuuksien eldoradoa etsii pohjoisesta, niin miksei sitä voi saman tien kartoittaa myös etelästä, Alfthan tuumi. C-tukialueelta maan etsiminen olisi tarkoittanut 150–300 kilometrin pituista muuttoa pohjoiseen, Viron viljavainiot olivat 200–350 kilometrin päässä.
Ajatus kiehtoi, koska tuohon aikaan maata oli Virossa runsaasti tarjolla ja vuokrahinnat naurettavan edullisia Suomeen verrattuna. Kasvukaudenkin on oltava pidempi, Alfthan tuumi.
Hän aloitti kartoituksensa luomalla kontakteja muihin etelään päin kallellaan oleviin viljelijöihin. Tilaisuus päästä töihin suomalaisomisteiseen AS Vahenurme Agroon keväällä 1996 oli opettava kokemus, vaikka se jäikin vajaan vuoden mittaiseksi.
Alfthan kertoo nähneensä siellä, millaisia virheitä kolhoosin haltuunoton yhteydessä on mahdollista tehdä. ”Paikallisten työtekijöiden kanssa hikoillessa silmät avautuivat katsomaan asioita virolaisesta näkökulmasta.”
Massiaru Põllumajanduslik OÜ
Kolhoosien ja sovhoosien omaisuutta alettiin ”takastaa” eli palauttaa pakkolunastettujen maiden alkuperäisille omistajille tai heidän jälkeläisilleen sekä valtiontilojen työntekijöille pian itsenäisyyden alkamisen jälkeen.
Tuo sosialistisen järjestelmän ja vapaan markkinatalouden välitilassa eletty aika oli sekavaa. Valtionyhtiöiden perustuksille luodut yhtiöt omistivat alkuun vain rakennuksia ja irtainta, maanomistus lähti liikkeelle vasta vuodesta 1996 alkaen, Alfthan muistelee. Osa näistä yhtiöistä pääsi hyvin vauhtiin, moni ajautui vaikeuksiin.
Alfthan ystävystyi Vahenurmessa työskennellessään Esa Koskelan kanssa. Nuoret miehet lähtivät yhdessä kartoittamaan myynnissä olevia yhtiöitä. He törmäsivät sattumalta kahteen muuhun nuoreen suomalaiseen viljelijään, jotka olivat valmiita tulemaan kimppaan, jos sopiva sijoituskohde löytyisi. Osakkaiden määrän kaksinkertaistuminen osoittautui yhtiön myöhemmän vakavaraisuuden kannalta elintärkeäksi.
Viron lounaisnurkassa olevaan Massiarun kylään päädyttiin sattumalta. Muutama muukin vaihtoehto oli katsottuna, mutta niitä koskevissa neuvotteluissa ei päästy alkua pidemmälle.
Kaupat tehtiin joulukuussa 1996. Kaupan kohteena oli Viron lounaiskolkassa sijaitsevan koko Massiaru Põllumajanduslik OÜ:n eli Massiaru POÜ:n osakkeet.
Pusikoitunutta peltoa ja kituvaa karjaa
Yhtiön ostohinta oli naurettavan pieni, muutamia kymmeniä tuhansia kruunuja. Sillä ei kuitenkaan saanut muuta kuin peltojen vuokraoikeudet, sata lehmänkantturaa, pitkän rivin vanhaa ja ruostuvaa konekantaa sekä rapistuneet tuotantorakennukset ja niiden alla olevan maan. Kaupan päälle tuli vielä yhtiölle siihen saakka kertyneet velat vastattaviksi ja työntekijät ruokittaviksi.
Rahaa tarvittiin enemmän vasta sitten, kun yhtiö piti saada tuottamaan, kun tarvittiin käyttöpääomaa, hankittiin tuotantopanoksia ja tehtiin investointeja. Uusilla yrittäjillä oli rankka vääntö edessä.
Vuokrapeltoa oli Massiaru POÜ:lla noin tuhat hehtaaria, kun yritys siirtyi suomalaisomistukseen. Pisimpään viljelemättä olleet pellot kasvoivat sormenpaksuista leppää ja pajua, mutta sellaista alaa, josta ei olisi selvinnyt kyntämällä, oli vähän.
Neuvostoaikaiset salaojitukset on uusittu viimeksi 80-luvun puolivälissä. Vanhimmat Massiarussa olevat ojitukset ovat 50-luvulta. Ne pellot, jotka olivat aikanaan avo-ojissa, ovat metsittyneet.
Traktorikalusto oli Belarus-voittoista, isot veturit venäläisiä Kirovetsejä. Konevalikoiman uudistaminen aloitettiin tuomalla Suomesta käytetyt aurat, kylvökone ja kasvinsuojeluruisku.
Lehmiä oli kahdessa yhteensä noin 600 lehmäpaikan navetassa sata päätä, joiden keskituotos oli vain 900 kiloa vuodessa.
Luovuttaminen hyvin lähellä
90-luvun loppu oli poikkeuksellisen vaikeaa aikaa. Monta kertaa kävi mielessä leikistä luopuminen. Ensimmäinen sähkölasku itsellisinä yrittäjinä oli suurempi kuin maitotili, Alfthan kertoo.
”Homma oli veitsenterällä Venäjän talouskriisin aikaan 1998, jolloin Viron maataloustuotteilla ei ollut oikein kysyntää lännessä eikä idässä, ja meidän olisi pitänyt tulla toimeen maailmamarkkinahinnoilla.
Se oli mahdoton yhtälö ilman minkäänlaisia tukia. Kaikkein vaikein jakso, jolloin meillä ei ollut käytännössä mitään liikevaihtoa, kesti kahdeksan kuukautta”, Alfthan toteaa.
Sadot olivat huonoja, eikä lehmiä pystytty ruokkimaan niiden tarpeiden mukaisesti. Massiarussakaan ei ollut käyttöpääomaa, mutta sitä saatiin jauhamalla omaa viljaa ja myymällä jauhoa kuorma-auton lavalta kylillä ja kaupungeissa.
Yhtiön osakkaat pohtivat useamman kerran, onko tässä mitään järkeä. Tilanteessa tarvittiin vakuuksia ja vakaata uskoa siihen, ettei tämä kurjuus voi jatkua ikuisesti. Jokainen osakas sai olla kantamassa rahaa yhtiöön. Toiset myivät metsänsä, Alfthan perimänsä rantatontit.
”Sitten, pikkuhiljaa, kysyntä ja vienti lähtivät vetämään. Vuosituhannen vaihteessa alkoi tuntua siltä, että tästä maatalousyrittämisestä voi vielä jotain tulla. Tuottajahinnatkin lähtivät nousuun.”
Lue koko juttu KM:stä.
Teksti ja kuvat: Esa Mustonen