Traktorikauppa hyytyi

Traktoreiden rekisteröinnit jatkoivat viime vuonna taas laskuaan, vaikka edellisen vuoden pieni nousu antoi jo merkkejä käänteestä. Vuoden 2017 aikana rekisteriin merkittiin 1 594 uutta traktoria, mikä on kappalemääriä ajatellen huonoin lukema sitten hevosaikakauden. Liikevaihdolla laskettuna muutos on ollut paljon rauhallisempaa, sillä viime vuoden rekisteröinneistä 59 prosenttia oli moottoriteholtaan yli 120 kW:n koneita ja näin ollen usein myös hyvin varusteltuja ja hintavia liikennetraktoreita.

Traktoriksi Käytännön Maamiehen tilastossa pääsi vanhaan tapaan traktorin näköinen laite, jonka moottoriteho on yli 35 kW ja paino yli 1 800 kg. Rekisteriin tuli lisäksi ennätykselliset 6 839 muuta traktorirekisteriin kelpaavaa laitetta, pääasiassa erilaisia mönkijöitä. Kurottajien ja muiden kauhakuormainten lukumääräksi tuli 166 kpl, mikä on 30 prosenttia enemmän kuin edellisten viiden vuoden keskiarvo.

Vuodenvaihteessa kikkaillaan usein rekisteröintipäivän säätämisessä kauppakirjojen allekirjoituksen jälkeen. Perinteisin syy on ollut loppuvuonna ostetun traktorin rekisteröinnin siirtäminen vuoden vaihteen yli, jolloin traktorista tulee vuotta ”nuorempi”. Päästömääräysten muuttuminen taas on toisinaan pakottanut maahantuojan rekisteröimään koneita omiin nimiinsä ennen vuodenvaihdetta.

Viime vuonna syynä noin sadan traktorin rekisteröintiin maahantuojien piikkiin oli EU:n tyyppihyväksyntää koskeva asetusmuutos, jonka siirtymäaika meni umpeen vuoden vaihteessa. Uusi asetus on voimassa koko EU:n alueella ja samalla poistuivat kansalliset poikkeukset nopeusluokista, kuten Suomen liikennetraktoriluokka.

Vanhan asetuksen mukaisia traktoreita olisi saanut rekisteriin enää tarkasti rajatun määrän niin sanottuina häntäkoneina. Se tie on varsin byrokraattinen, joten myyjien kannatti varmuuden vuoksi rekisteröidä ylimääräiset traktorit isolta osalta itse. Tilastossa on siis noin sata traktoria, joista pääosa oli vielä vuoden vaihtuessa kauppiaiden myyntilistoilla.

Jokin määrä myös häntäkoneita tulee rekisteriin alkuvuoden aikana. Ne on voitu myydä joko viime vuonna tai tänä vuonna. Osittain edellä mainituista syistä tammikuun rekisteröinnit putosivat alle puoleen viime vuodesta. Aiempiin vuosiin vertailukelpoinen rekisteröintien määrä viime vuonna lienee alle 1 500.

Traktorikauppiaiden omiin nimiin rekisteröimät traktorit vääristävät jonkin verran myös markkinaosuuksia, mutta näin pienillä kappalemäärillä prosentin kymmenesosia on muutoinkin turha tuijottaa. Yhden prosenttiyksikön markkinaosuuteen riitti 16 traktoria.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti: Timo Mikkola
Kuva: Pentti Törmä