Maata viljellään aina sään armoilla.

Äitienpäivä on perinteisesti ollut hyvä ennuste kylvöjen aloitukselle, mutta 1990-luvun viimeinen vuosikymmen ja 2000-luvun alku ovat osoittaneet, että kylvöt ovat aikaistuneet noin viikolla.

Vuosittainen vaihtelu on kuitenkin edelleen suurta. Välillä etelässä kylvöt on pääosin tehtynä huhtikuun lopulla, mutta toisina vuosina, kuten tänä vuonna, kylvöille päästään kunnolla vasta toukokuun puolivälin paikkeilla. Pohjoisempana kylvöt jatkuvat usein kesäkuulle. Vastaavasti syksyn korjuukausi on pidentynyt aina marraskuulle asti.

Viljelijän onkin pystyttävä varautumaan hyvinkin erilaisiin kasvukausiin ja lajikkeita, viljelytoimenpiteitä ja jopa kasvilajia on pystyttävä vaihtamaan olosuhteiden mukaan. Jo lähtökohtaisesti viljelykiertoja on suunniteltava siten, että ne toimivat kohtuullisesti niin kuivana ja lämpimänä kuin kosteana ja kylmänä kasvukautena. Riskienhallinnan tarve kasvaa, kun tilakoot suurenevat.

Varautuminen maksaa, sillä pelkästään jo muutamaan ylimääräiseen siemen- ja lannoite-erään ja varalla oleviin kasvinsuojeluaineisiin sitoutuu pääomia.

Varautumisessa viljelijöiden kannattaa tehdä yhteistyötä ja myös valtiovallan ja erityisesti Huoltovarmuuskeskuksen pitää ottaa aktiivisempi rooli. Maatalouskaupalla on aina jonkin verran varastoja, mutta hankalassa tilanteessa kaupan varastot on äkkiä syöty eikä tavaraa välttämättä löydy edes ulkomailta. Tämä on nähty esimerkiksi insektisidien kohdalla.

Vaihteleviin sääolosuhteisiin on mahdollista varautua myös viljelyteknisin keinoin. Kevennetty muokkaus, suorakylvö ja uusimpana kaistaviljely (striptill), jotka kaikki tasaavat keväisiä kosteusolosuhteita ja tuovat hieman lisää pelinvaraa kylvötöihin. Syysviljojen avulla pystytään hyödyntämään kevätkosteus ja nopeasti lisääntyvä auringonsäteily parhaiten.

Suurin potentiaali on kuitenkin peltojen vesitalouden parantamisessa ja peltojen vesivarantojen tehokkaassa hyödyntämisessä.

Ja jotta oikeasti tiedämme peltojemme vesitilanteen, sitä pitää mitata. Helpoin ja halvin tapa on vilkaista säännöllisesti salaojakaivoihin ja laskuaukkoihin tai kaivaa lapiolla kuoppa, mutta sääasemien ja mittausanturien avulla päästään tarkempaan tietoon. Sen jälkeen on tilakohtaisesti ratkaistava, miten saatua tietoa hyödynnetään. Maailmassa on tietyillä alueilla jo pitkään viljelty veden ehdoilla ja myös meillä on syytä opetella tarkempaa maan vesitalouden seurantaa.

Vähemmän byrokratiaa, kiitos!

Maatalous on ollut jo pitkään aikamoisessa byrokratiakurimuksessa. Sille on kuitenkin perusteltavissa oleva syy eli maataloustukia on valvottava ja valvonta ei onnistu ilman tietojen kirjaamista ja ilmoittamista. Vaikka byrokratia harmittaakin viljelijöitä, suurin osa ymmärtää valvonnan välttämättömyyden, koska tukena maksetaan niin merkittäviä rahasummia.

Byrokratian vähentäminen on ollut EU:n maatalouspolitiikan uudistusten yksi tärkeä tavoite jo vuosia, mutta käytännössä ollaan joka kerta menty vain vaikeampaan ja monimutkaisempaan suuntaan.

Vaikka tulevalla tukikaudella eli vuodesta 2023 alkaen todennäköisesti luovutaan hankalaksi koetuista tukioikeuksista, tuskin byrokratia siltikään vähenee. Ennakkotiedot uudesta ympäristökorvausjärjestelmästä eivät ainakaan lupaa hyvää, sillä erilaisia toimenpiteitä on tarjolla paljon ja jokaiselle tarvitaan omat säädöksensä ja ohjeensa.

Metsätalous on toistaiseksi välttynyt EU-byrokratialta, mutta nyt komission ehdotus EU:n ns. taksonomia-asetukseksi uhkaa tätä.

Asetuksen perusperiaatteet ovat hyviä ja jopa yleviä eli asetus pyrkii ohjaamaan taloudellista toimintaa siten, että se auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa, suojelee vesi- ja merivaroja, edistää kiertotaloutta, ehkäisee ympäristön pilaantumista ja suojelee ekosysteemejä ja biodiversiteettiä.

Edellä mainitut tavoitteet sopivat hyvin maa- ja metsätalousyrittäjille. Mutta jos käytännön toteutus on sitä, että jokainen yli 13 hehtaarin metsätila joutuisi raportoimaan metsänsä ilmastovaikutusta 30 vuoden aikajänteellä, ovat byrokraatit erkaantuneet todella kauas tavallisen ihmisen arjesta.

Suomen ei pidä missään tapauksessa hyväksyä tällaista tavallisen metsänomistajan arkea vaikeuttavaa ja turhaa byrokratiaa. Suomessa metsävarojen seurantaa on tehty systemaattisesti yli 100 vuoden ajan valtakunnan metsien inventoinnin avulla ja sieltä löytyy riittävän tarkka alueellinen data metsien seurantaan.