Alkukesän hiljaiseloa

Salkkumme kesäkuun uutiset olivat useimmilla omistamillamme yhtiöillä vähissä. Katseet ovat jo loppukesän Q2-raporteissa sekä satotoiveissa. Vaisuus näkyi myös kurssikäyrissä, sillä Apetitin pientä nousua lukuun ottamatta salkkuyhtiöittemme osakekurssit laskivat.

KM-maataloussalkun, kuten myös koko Helsingin pörssin kurssikäänne antaa odottaa itseään. Salkussamme vain Apetit on selvästi voitolla, ja Atria sinnittelee pikkupakkasella. Anora, Raisio ja etenkin HKFoods ovat edelleen selvästi tappiolla.
Lähde: www.nasdaqomxnordic.com

Kesäkuun puolivälin jälkeen tiedotusvälineissä kerrottiin Kiinan ottavan tarkasteluun sianlihan tuonnin EU:sta. Suunnitelmat osuvat ajallisesti yksiin EU:n ilmoituksille kiinalaisten sähköajoneuvojen tullitariffien tiukennuksien kanssa.

Mikäli Kiinan suunnitelmat tuontiehtojen kiristyksistä toteutuvat, ne vaikuttavat vahvasti eurooppalaiseen maatalousvientiin. Kiina on nimittäin eurooppalaisille lihantuottajille yksi tärkeimmistä markkina-alueista. Kauppalehden mukaan viime vuonna EU-alueelta vietiin Kiinaan lähes kolmen miljardin euron edestä sianlihaa. Toteutuessaan Kiinan toimet tulisivat hankaloittamaan Suomessa muun muassa Atrian ja HKFoodsin vientiponnisteluja.

Anora uutisoi kesäkuussa tuovansa alkoholilainsäädännön muutoksen myötä ruokakauppoihin laajan valikoiman tuotteita suomalaisten suosimilta viinibrändeiltä. Suomen johtavana toimijana sekä Rajamäellä sijaitsevan tuotantolaitoksensa ansiosta Anora näkee muutoksessa erinomainen mahdollisuuden tarjota uusia viinipohjaisia tuotteita suomalaisille kuluttajille.

Q2-lukemansa Anora julkaisee elokuussa.

Anoran kurssi laski kesäkuussa 4,66 eurosta 4,55 euroon.

Apetit kertoi kesäkuussa vuoden 2025 taloudellinen raportointinsa ja yhtiökokouksensa ajankohdista. Q2-lukemansa Apetit julkaisee elokuussa.

Apetitin kurssi nousi kesäkuussa 13,90 eurosta 14,00 euroon.

Kesäkuun alkupuolella Atria ilmoitti saattaneensa Kuopion toimintojaan koskevat muutosneuvottelunsa päätökseen. Taustalla on Best-In Oy:n päätös siirtää tuotantonsa pois Kuopiosta. Käytyjen muutosneuvotteluiden tuloksena päätettiin, että yhtiön Kuopion myymälätoiminnot päättyvät viimeistään huhtikuussa 2025, minkä seurauksena myymälän ja teknisen henkilöstön työsuhteet päättyvät. Lisäksi yhtiö aloittaa kiinteistön alasajoon liittyvät selvitykset.

Atria tiedotti myös vuoden 2025 taloudellisesta raportoinnistaan. Q2-lukemansa Atria julkaisee 18.7.

Atrian kurssi heikkeni kesäkuussa 9,70 eurosta 9,56 euroon.

HKFoods järjestelee rahoitustaan

Kesäkuun alussa analyysiyhtiö Inderes kertoi aloittavansa HKFoodsin seurannan. Tämän myötä kaikki salkkuyhtiömme ovat nyt Inderesin analyytikkojen seurattavina.

Aloitusarviossaan analyysiyhtiö toteaa, että HKFoodsin keskittyminen Suomen liiketoimintoihin mahdollistaa velkakuorman vähentämisen sekä tukee yhtiön investointikykyä. Analyysissä kuitenkin muistutetaan, että vaikka kannattavuus on ollut selkeästi parantumassa, käänteen kestävyydestä kaivataan lisänäyttöjä. Myös rahoitukseen liittyy haasteita, jotka voivat viivyttää osingonmaksun uudelleenkäynnistämistä. Yhtiö antoi HKFoodsille vähennä-suosituksen ja 0,65 euron tavoitehinnan.

HKFoodsin toukokuun lopulla ilmoittamat rahoitusjärjestelyt etenivät kesäkuussa. Yhtiön takaisinostotarjoukseen velkakirjojen haltijat antoivat myyntitarjouksia nimellisarvoltaan yli 80 miljoonan euron edestä. Takaisinostohinta oli 101,250 prosenttia velkakirjojen nimellisarvosta.

HKFoods kertoi myös jättäneensä listalleottohakemuksen 90 miljoonan euron senioriehtoiselle joukkovelkakirjalainalle, joka erääntyy kesäkuussa 2027. Lainalle maksetaan kolmen kuukauden euriborkorkoa lisättynä 7,5 prosentin marginaalilla.

Q2-lukemansa HKFoods julkaisee elokuussa.

HKFoodsin kurssi tippui kesäkuussa 0,70 eurosta 0,66 euroon.

Raision kesäkuu sujui johdon osakepalkkioiden vastaanottoilmoituksia lukuun ottamatta hiljaisuudessa. Q2-lukemansa Raisio julkaisee elokuussa.

Raision kurssi valui kesäkuussa 1,95 eurosta 1,91 euroon.

KM:n maataloussalkun tuotot on laskettu sijoitetun pääoman mukaan, ja ne pitävät sisällään uudelleensijoitetut osingot. Salkun markkina-arvo on määritelty edellisen kuun viimeisen pörssipäivän lopetuskurssin mukaan. Laskelmissa on otettu huomioon ostopalkkiot, muttei mahdollisia myyntipalkkioita. Takeita myynnin onnistumisesta kyseisellä hinnalla ei tietenkään ole.

Kesäkuun aikana KM-maataloussalkun osakkeiden arvo laski toukokuun lopun 2227 eurosta 2199 euroon. Kesäkuun lopulla salkkumme oli osakkeiden arvon osalta lähes 890 euroa tappiolla. Tilillä on vuosina 2023 ja 2024 maksettuja osinkoja hieman yli 177 euroa.

 

KM-salkku on henkilökohtainen sijoituskokeilu. Emme anna sijoitusneuvoja. Mikäli joku päätyy ostamaan mallisalkkumme osakkeita, hän tekee sen omalla vastuullaan.