Metsärahastot eivät aja metsänomistajan etua

Yleinen metsäalan uskomus on, että suurmetsänomistus antaa paremman nettotuloksen kuin maatilametsälöille tyypillinen pienmetsänomistus.

Niin varmaankin on, jos verrataan muutaman hehtaarin puuhapalstaa ja muutamien satojen hehtaarien yhtenäistä metsätilaa. Puuhapalsta uudistetaan vain harvoin kerralla, ja siksi metsiköiden koko jää pieneksi. Tämä metsikköjen pienuus lisää kaikkia kustannuksia uudistamisesta puunkorjuuseen. Pienen metsikön korkeat puunkorjuukustannukset saattavat näkyä tavallista heikompana kantohintana. Vaarana voi jopa olla, ettei esimerkiksi alle hehtaarin ensiharvennus kiinnosta ketään puunostajaa niin paljon, että vaivauduttaisiin tekemään ostotarjous.

Korkeat puuhapalstan kustannukset maksaa aina joku. Tähänastisessa metsätalouden käytännössä maksaja ei ole välttämättä ollut ainoastaan metsänomistaja itse. Metsänhoitoyhdistys on ehkä istuttanut samalla yksikköhinnalla kuin isommankin aukon. Tällöin muiden metsänomistajien laskutus on sisältänyt tukea pienen puuhapalstan omistajalle.

Tilanne kuitenkin elää metsänhoitoyhdistysten aseman muuttuessa vuoden 2015 alusta lähtien. Jatkossa voi olettaa, että todelliset kustannukset peritään herkemmin aiheuttajaltaan. Suuremman metsänomistuksen hyödyt alkavat kasvaa.

Mutta suurmetsänomistuksen edut verrattaessa monille maatiloille tyypillistä 50–100 hehtaarin metsälöä muutaman sadan hehtaarin suurmetsälöön ovat kyseenalaisia. Metsiköt ovat kooltaan samanlaisia, eikä käsittely-yksikköjen koossa muutenkaan ole olennaisia eroja. Nettotuloksessa hehtaaria kohti ei ilmeisesti ole merkittäviä eroja. Tutkimusnäyttö asiasta puoleen tai toiseen on ohut tai olematon, mutta metsäammattilaiset eivät tyrmää ajatusta. Kokeneiden ammattilaisten mielestä eroja ei juuri ole. Metsänomistajan merkitys on paljon suurempi kuin tilakoon.

Erityisen kriittinen kannattaa olla, jos suurmetsätalouden harjoittaja on kasvoton kuten seurakunta, kunta tai uusimpana uutuutena metsärahasto tai vastaava. Tieteellisesti pätevää vertailua nettotuotoista ei ole tehty. Muutamien paljon metsää omistavien seurakuntien ja kuntien tilinpäätöksistä kuitenkin ilmenee, että metsätalouden nettotuotot hehtaaria kohti ovat surkeat. Kantohintataso saattaa olla vertailukelpoinen tai parempi yksityisiin metsänomistajiin verrattuna, mutta kun kaikki kustannukset ovat korkeampia kuin yksityismetsänomistajilla, lopputulos ei ole kehuttava.

Syitä voi pohtia. Ehkä seurakuntien ja kuntien metsätalouteen kohdistuu paineita, joita yksityismetsänomistajilla ei ole. Mutta muitakin tekijöitä tulee mieleen. Kun oma suu on aina lähempänä kuin kontin suu, kaikki suurmetsänomistajia palvelevat tahot laskuttavat palveluistaan viimeisen päälle. Kasvottomalle omistajalle ei anneta armoa.

Ihannetilalla asutaan ja tehdään töitä itsekin

Voi spekuloida, että parhaan nettotuoton hehtaaria kohti saa 50–100 hehtaaria metsää omistava keski-ikäinen yrittäjä, joka asuu tilallaan tai sen välittömässä läheisyydessä, osaa tehdä metsätöitä, omistaa metsäkelpoisen traktorin esimerkiksi maataloutta varten ja siihen yksinkertaisia metsävarusteita. Hän on myös verkostoitunut hyvin paikallisten yrittäjien kanssa.

Tällaisen yrittäjän tuottoja lisää se, että kaikki tuulenkaadot tulevat välittömästi havaituksi, ja ne saadaan myyntiin. Muut metsätuhot havaitaan ja pystytään torjumaan varhaisen puuttumisen vuoksi. Hirvituhot saadaan pidetyksi kurissa, koska paikalliset metsästäjät suostuvat valikoivaan metsästykseen ystäviensä tiloilla. Varsinaiset hirvien laidunalueet pidetään sijoittajien ja ulkopaikkakuntalaisten metsissä. Tuottoja lisää myös se, ettei luvatonta metsänkäyttöä ole valvonnan ja paikallisuuden vuoksi. Kantohinnat saattavat olla normaalia korkeammat, koska hyvä paikallistuntemus auttaa erikoispuiden myynnissä. Kustannuksia alentaa omatoimisuus ja myös se, että paikallisolojen tuntemuksen vuoksi pystytään hyödyntämään metsureiden ja koneyrittäjien luppoaikoja.

Samankokoinen sijoittajien metsätila häviää sekä tuotoissa että kustannuksissa. Tästä ei ole vakuuttavaa kirjanpitoon perustuvaa tutkimusnäyttöä, mutta teoreettiset laskelmat vaikuttavat uskottavilta.

Jos suurmetsänomistus koostuu lukuisista maatilametsälön kokoisista metsätiloista, ei synny mitään kilpailuetua. Päinvastoin, esimerkiksi hallintokustannukset mukaan lukien toimihenkilöiden matkakustannukset kasvavat yksikköjen lukumäärän lisääntyessä. Nettotuotto yhdellä 50–100 hehtaarin tilalla voi olla sama pinta-alaa kohti kuin 5 000–10 000 hehtaarin metsäomaisuudella, joka koostuu sadasta 50–100 hehtaarin metsätilasta.

Kun tavallisen kokoisista metsätiloista koostuva suurmetsänomistus ei näytä tarjoavan olennaisia talousetuja, miten on mahdollista, että Suomeen on syntynyt uusi metsänomistajakunta metsään sijoittavien rahastojen omistajayrityksistä?

Verojen minimoinnin mestarit

Yksi vastaus löytyy niistä paljastuksista, jotka teki International Consortium of Investigative Journalists (ICIJ). Sen saamat asiakirjat osoittavat, että Euroopan unioniin kuuluvan Luxemburgin veroviranomaiset ovat tehneet lukuisien yritysten kanssa verosopimuksia, joiden ansiosta veroja maksetaan korkeintaan muutama prosentti taloudellisesta tuloksesta. Asian toi suomalaiseen julkisuuteen Yleisradion MOT-ohjelma 10.11.2014.

Yksi asiakirjoissa mainituista yrityksistä on Dasos Capital Oy, joka omistaa pari suomalaista metsiin sijoittanutta yritystä. Toinen on Sustainable Forestry Finland Oy ja toinen Mielikki Timber Oy.

Todellinen liikeidea vaikuttaa olevan, että veroja maksetaan vähemmän kuin suomalaisen puuntuottajan nettotuloksestaan maksama 30–33 prosenttia. Tämä antaa melkoisen kilpailuedun.

Verojen minimoinnin ansiosta esimerkiksi jälkimmäinen yritys, Mielikki Timber Oy, pystyi ostamaan äskettäin UPM-yhtiöltä Rautavaaralta Tervaniemi-nimisen tilan 7,8 miljoonan euron hinnalla. Yksityisten puuntuottajien rahkeet eivät riittäneet samaan erilaisen verokohtelun vuoksi. Kiinnostusta oli, mutta tilan hintaa pidettiin poikkeuksellisen korkeana.

Metsäntutkijat olivat jo ennen paljastuksia kiinnittäneet huomiota Dasos-yhtiöihin. Metsätieteen aikakauskirjassa 1/2014 tutkijat Esa-Jussi Viitala ja Jussi Leppänen kertovat, että esimerkiksi mainittu Sustainable Forestry Finland Oy maksoi Luxemburgiin rekisteröidyille yrityksilleen 1,4 miljoonaa euroa korkoja kahden ja puolen vuoden aikana. Se vähensi merkittävästi Suomeen maksettua yhtiön tuloveroa. Se, missä määrin korkomenot olivat Luxemburgissa todellisia ja missä määrin laskennallisia, saa yhden tulkinnan ICIJ:n paljastuksista. Viimeisin suomalaiseen kaupparekisteriin toimitettu tilinpäätös on vuodelta 2012, jolloin Suomessa verotettu tulos oli 114 000 euroa. Ei kovin hyvin, jos metsää on 10 000 hehtaaria.

Ei ole ihme, että tutkijoiden varovaisuudesta huolimatta heidän päätelmänsä on selkeä. ”Suomesta suuria metsäkiinteistöjä viime aikoina ostaneet kansainväliset konsernit ja sijoittajat voivat edelleen saada verosuunnittelun avulla merkittävää kilpailuetua täysin kotimaisiin toimijoihin nähden, mitä tuskin voidaan pitää tarkoituksenmukaisena tilanteena.”

Lue koko juttu KM:stä.

Matti Kärkkäinen