Maariski laukesi taas käsiin

Viisitoista miljardia on sen verran iso raha, että siitä kannattaa kirjoittaa. Varsinkin kun tuo rahamäärä lähtee pois Suomesta.

Viisitoista miljardia on se summa, jonka Fortum ja sen omistajat tulevat menettämään Saksaan tehdyn Uniper-investoinnin takia. Ainakin pörssi arvioi näin ja markkinathan ovat tunnetusti aina oikeassa.

En kirjoita miljardeista sen takia, että saisin kyykyttää ministereitä tai Fortumin johtoa, vaan sen takia, että osattaisiin ottaa mahdollisista virheistä opiksi. Näin pienellä ja heikkotuloisella valtiolla ei ole varaa joka toinen vuosikymmen polttaa miljardeja kansainvälisillä kentillä savuna ilmaan.

Mitä ne virheet ovat? Siinäpä se onkin. Niitä ei suoraan löydy laskelmista ja olettamista, sillä ne on tehty huolella ja niiden takaa löytyy joukko piinkovia ammattilaisia. Kyllä riskitkin ovat olleet tiedossa. Luulisi myös, että vajaan sadan miljardin johdannaiskaupatkin on aukottomasti suojattu kahteen suuntaan ja sopimuksien force majeure -lausekkeet kunnossa. Vai olivatko?

Mutta onko se, että Saksa on äärimmäisen protektionistinen maa, ollut riittävän hyvin tiedossa? Saksalaiset pitävät kynsin hampain kiinni teollisuutensa kilpailukyvystä ja kansalaistensa eduista. Joka ei tätä ole tähän mennessä tiedostanut, niin aika laput silmillä on elämänsä polkuja talsinut.

Yleensä force majeure -tilanteissa sopimukset raukeavat tai niitä arvioidaan uudelleen siitä yksinkertaisesta syystä, että markkinat eivät enää toimi. Ukrainan sota ja Euroopan unionin langettamat pakotteet sotkivat energiamarkkinan täysin, mutta siitä huolimatta Saksa vaati, että Uniperin on toimitettava normaaliaikojen halpaa kaasua asiakkailleen.

Saksa kieltäytyi poliittisesti julistamasta kolmannen asteen kriisitilaa todeksi, vaikka maan koko kaasuhuolto oli sodan ja pakotteiden takia ilmiselvässä ja vaarallisessa kriisissä. Kolmannen asteen kriisitila olisi heti antanut Uniperille mahdollisuuden korottaa asiakasmaksuja tasolle, joka olisi vastannut kaasunhankinnan todellisia kustannuksia. Tällaista tilannetta vartenhan Saksa on säätänyt oman erillislainkin.

Uniper yhtiönä on Saksalle niin tärkeä, että sen toimintaa ei voi mitenkään ajaa alas. Uniperin konkurssi olisi Saksalle katastrofi. Kyse on saksalaisen teollisuuden toimintaedellytyksistä ja kansalaisten lämmönsaannista. Jos Uniper edelleen olisi saksalaisessa omistuksessa, sitä rahoitettaisiin valtion varoista mukisematta.

Mutta koska Uniperin omistajat olivat suomalaisia, iski protektionismi ja maariski koko voimalla päälle. Lasku Ukrainan sodasta ja pakotteista haluttiin poliittisesti sysätä kokonaan suomalaisten päälle, vaikka ongelma koski saksalaisia ja oli vahvasti sisäsyntyinen.

On totta, että Uniper joutui johdannaiskaupan ja Venäjän kaasupolitiikan ansiosta miljardivaikeuksiin jo viime vuonna, mutta olisi käsittääkseni selvinnyt, jos Saksa olisi antanut keväällä luvan korottaa kaasun asiakashintoja sodan aiheuttamassa pakkotilanteessa. Mutta ei. Saksan mukaan energiamarkkinoilla oli kyseessä toisen asteen hätätila, ei kolmannen asteen kriisitila. Määrittely oli yhtä nuuka kuin sen tekijät.

Fortumin tavoite Uniper-ongelman ratkaisemiseksi oli järkevä eli joko konkurssi tai Uniperin pilkkominen. Toisin kävi. Miksi annettiin periksi? Saksa sai halvalla palan elintärkeää Uniperiä ja ”suostui” lainoittamaan Uniperiä markkinaehtoisesti. Mitä siitä seuraa? Uniperin hyvät osat eli ydinvoima ja vesivoima valjastettiin pitkälle tulevaisuuteen maksamaan Saksalle markkinakorkoa.

Saksa ei edelleenkään suostunut antamaan poliittista lupaa viedä kaasun hankintakustannuksia täysimääräisesti asiakashintoihin. Uniper jäi loukkuun. Saksa lataa Uniperin sellaiseen velkalastiin, että suomalaisten on turha haaveilla osingoista pitkään, pitkään aikaan, jos koskaan. Ne rahat menevät markkinaehtoisten korkojen maksuun saksalaisille tilanteessa, joka ei millään tavalla ole ollut markkinaehtoinen pitkään aikaan.

Miksi Saksa olisi ollut moraalisesti velvoitettu maksamaan Ukrainan sodan ja pakotteiden aiheuttaman energialaskun? Saksa on itse aiheuttanut ongelmansa ripustautumalla Venäjän kaasuun jo ajat sitten. Gerhard Schröderin SPD:n ja vihreiden hallitus päätti jo kesäkuussa 2000 sulkea kaikki Saksan ydinvoimalat.

Vihreiden pelko sai siis Schröderin sekä Euroopan unionin tekemään taloushistorian ehkä suurimman virhearvion. Yleensä on niin, että ensimmäinen virheellinen siirto määrittää koko pelin. Vielä vähän aikaa sitten Saksa ajoi protektionistisesti linjaa, jossa ydinvoima olisi luokiteltu rahoituksellisesti kestämättömäksi! Onneksi Ranska torppasi Saksan härskin teollisuuspoliittisen edunvalvonnan.

Saksan vaihtotaseen ylijäämä on koko viime vuosikymmenen ollut huippua koko maailmassa. Esimerkiksi viimeisenä koronavapaana vuonna eli 2019 se oli 262 miljardia euroa, mikä vastaa lähes kahdeksaa prosenttia kansantalouden vuotuisesta tuotoksesta. Saksa voisi ilman elintason laskua pelastaa monta Uniperiä vuodessa ja subventoida vielä avokätisesti energian hintaa sekä teollisuudelle että kansalaisilleen.

Uniperin saksalainen johto taisteli kaikella tavalla Fortumia vastaan vielä kaupanteon jälkeenkin. Onkin syytä kysyä, minkälaisia sopimuksia Uniperin saksalainen johto on Fortumin kaupan jälkeen tehnyt? Miten Fortumin johto on arvioinut johdannaiskaupan riskejä ”worst-case scenario” tarkastelun kautta? Oliko kaasun kansainvälinen johdannaiskauppa yleensäkään terveellä pohjalla enää vuonna 2021? Näihin kysymyksiin on eduskunnassa saatava syksyllä vastauksia. ◻