
Osingot kuittasivat tappioita
Maataloussalkkumme kesäkuu sujui pörssiuutisten osalta varsin hiljaisissa merkeissä. Tärkeimmän muutoksen salkkuumme toivatkin kolmen vuoden aikana kerätyillä osingoilla ostetut lisäosakkeet. Koska kyse oli ”salkun tienaamilla rahoilla” tehdyistä ostoista, salkkumme synkiltä näyttäneet tuottolukemat kohenivat reippaasti.

Lähde: www.nasdaq.com/european-market-activity
Alkukesä on pörssimarkkinoille usein hiljaiseloa, kun kevään osingot on maksettu, vuoden ensimmäisen neljänneksen tulokset on julkistettu, eikä toinen kvartaali ole vielä paketissa. Elintarvikeyhtiöille kesä on kuitenkin tärkeää aikaa, sillä uusi sato on kasvamassa ja lomakausi herkutteluineen alkamassa.
Kauppalehti muistuttaakin juhannuksen jälkeisessä artikkelissaan, että HKFoodsin tuloksesta peräti 60,8 prosenttia tehdään kesäkaudella ja Atriallakin 39,5 prosenttia. Grillikauden onnistumista ei siis sovi vähätellä.
Toki maailmantapahtumat ovat heilutelleet pörssejä myös kesäkuussa. Israelin ja Iranin välisen vihanpidon eskaloituminen uudelle tasolleen ei kuitenkaan heilutellut osakekursseja niin paljon kuin olisi voinut olettaa. Jatkuvista konflikteista näyttääkin muodostuneen markkinoiden uusi normaali.
Myös Trumpin tullisekoilut jatkuivat, mutta markkinareaktiot tuntuvat kierros kierroksen jälkeen vain vaimenevan. Välillä jopa vaikuttaa, että Yhdysvaltain jatkuva omaan jalkaan ampuminen sataa pikemminkin eurooppalaisten pörssien laariin.
Pörssitiedottaminen kesälomilla
Kesäkuussa vaikutti hetkittäin siltä, että osassa salkkuyhtiöitämme tiedotusosastot olisivat jo karanneet kesälaitumille. Esimerkiksi Anora ei julkaissut kesäkuussa yhtään pörssitiedotetta.
Anoran kurssi valui kesäkuussa 3,23 eurosta 3,21 euroon.
Apetitin pörssitiedottaminen rajoittui kesäkuussa johtohenkilöiden osakepalkkioista kertomiseen sekä tulevien talousraporttien ja seuraavan yhtiökokouksen aikataulujen julkistamiseen.
Apetitin kurssi nousi kesäkuussa 13,90 eurosta 14,30 euroon.
Atria puolestaan kertoi, että suomalainen pääomasijoitusyhtiö Nordic Foodtech VC on kerännyt 40 miljoonaa euroa sijoitettavaksi globaaleja resurssi- ja kestävyyshaasteita ruoka- ja maatalousalalla ratkoviin teknologiayhtiöihin. Atrian tuottajaosuuskunnat Lihakunta ja Itikka Osuuskunta sijoittivat rahastoon yhteensä miljoona euroa.
Lisäksi Atria kertoi tulevan taloudellisen raportointinsa aikatauluista.
Atrian kurssi kipusi kesäkuussa 12,65 eurosta 13,65 euroon.
Myös HKFoodsin pörssiedottaminen sujui koko kesäkuun hiljaiselon merkeissä. Alkukuusta OP nosti kuitenkin yhtiön ylläpitämälleen osakeideoiden listalle.
HKFoodsin kurssi koheni kesäkuussa 1,45 eurosta 1,50 euroon.
Raisioltakaan ei saatu kesäkuussa mitään merkittäviä sijoittajauutisia.
Raision kurssi nousi kesäkuussa 2,45 eurosta 2,47 euroon.
Osingot kiinni samoihin osakkeisiin
Kuluneella osinkokaudella elintarvikeyhtiöt osoittautuvat jälleen kerran varsin hyviksi osinkokoneiksi. Osakekohtaisen osinkonsa pitivät ennallaan Anora 0,22 eurossa, Apetit 0,75 eurossa ja Raisio 0,14 € eurossa. Atria puolestaan nosti osinkonsa 0,69 euroon. Myös HKFoods palasi maksajien joukkoon pääomanpalautuksellaan, jota maksettiin keväällä 0,09 euroa osakkeelta.
Osinkoja kertyi kevään kuluessa ennakonpidätykset vähennettyinä 109,65 euroa. Kahden edellisen vuoden osinkojen kanssa irtonaista rahaa olikin käytettävissämme hieman vajaa 290 euroa.
Sijoitimme rahat kesäkuun ensimmäisen pörssipäivän aamumarkkinoilla. Ostimme kunkin yhtiön osingoilla kyseisten yhtiöiden osakkeita. Kappalemäärän määräytyi kuluttoman hinnan mukaan. Ostimme niin monta osaketta kuin kyseisen osakkeen osinkotuotoilla sai ilman lisäpääomaa. Ostokulujen kattamiseksi sijoitimme ostoihimme kuitenkin tarvittaessa myös muutaman lisäeuron omasta pussistamme. Saimme Anoraa kahdeksan, Apetitia kuusi, Atriaa kuusi, HKFoodsia yhdeksän ja Raisiota peräti 30 osaketta.
Koska lisäpääomaa ei tarvittu kuin nimeksi, ostot kohensivat sijoitustemme laskennallisia tuottoprosentteja varsin mukavasti. Kun ostettujen osakkeiden kurssikin nousi kesäkuun aikana Anoran ja Raision pientä laskua lukuun ottamatta, salkkumme kokonaistuotto oli kesäkuun lopulla enää vain lievästi miinuksella. Korkoa korolle -ilmiö alkaa siis vihdoin näyttää voimansa.
Kesäkuun aikana KM-maataloussalkun osakkeiden arvo nousi toukokuun lopun 2589 eurosta 2965 euroon. Arvonlisäys perustuu paljolti siihen, että uusien osakkeiden ostot maksettiin lähes kokonaan kolmen vuoden aikana kerätyillä osingoilla. Kesäkuun lopulla salkkumme olikin osakkeiden arvon osalta enää reilu 130 euroa tappiolla.
KM-salkku on henkilökohtainen sijoituskokeilu. Emme anna sijoitusneuvoja. Mikäli joku päätyy ostamaan mallisalkkumme osakkeita, hän tekee sen omalla vastuullaan.
