HKFoodsilta positiivinen tulosvaroitus
Syyskuussa saatiin vihdoin hyviä uutisia suunnasta, josta niitä on viime vuosina kuultu turhan harvoin. HKFoodsin tulosvaroitus nosti yhtiön kurssia loppukuusta varsin näyttävästi. Nousupäiviä nähtiin myös muilla salkkuosakkeillamme, mutta käänteestä parempaan ei ehkä vielä kannata puhua.
Syyskuussa Anora kertoi saaneensa päästövähennystavoitteilleen SBTi-hyväksynnän. Yhtiö sitoutuu saavuttamaan nettonollapäästöt koko arvoketjussaan vuoteen 2050 mennessä.
Anoran kurssi elpyi syyskuussa 4,30 eurosta 4,33 euroon.
Apetitin syyskuu sujui pääosin hiljaiselossa. Loppukuusta kerrottiin sisäpiiriläisen osakehankinnoista.
Apetitin kurssi pysyi syyskuussa 13,65 eurossa.
Atria kertoi investoivansa yhdessä Suomen Lantakaasun kanssa Suomen ensimmäiseen suuren mittakaavan nesteytetyn biokaasun tuotantolaitokseen Nurmossa. Investoinnin arvo on yli 60 miljoonaa euroa ja laitoksen vuosituotanto on energiassa mitattuna 100 gigawattituntia. Rakennustyöt alkavat heti, ja laitoksen on määrä valmistua vuoden 2026 aikana.
Atrian Nurmon tuotantolaitoksen läheisyyteen rakennettava biokaasulaitos tuottaa uusiutuvan energiaa ohella erityyppisiä biolannoitteita. Tuotannon raaka-aineina toimivat Etelä-Pohjanmaan alueen maatilojen lanta sekä maatalouden ja elintarviketeollisuuden sivuvirrat. Toteutettavan investoinnin laajentamiseksi on haettu EU:n elpymis- ja palautumistukea. Mikäli lisäinvestointituki myönnetään, suurempi laitos voisi tuottaa vuositasolla noin 125 gigawattituntia nesteytettyä biokaasua.
Atrian kurssi kipusi syyskuussa 10,10 eurosta 10,30 euroon.
Investointeja ja uutuuksia
Syyskuussa HKFoods kertoi päättäneensä noin viiden miljoonan euron investoinnista Vantaan yksikkönsä ateriatuotantoon. Investoinnilla HKFoods vastaa valmisaterioiden kasvavaan kysyntään sekä vähittäiskaupassa että food service -sektorilla.
Kuun lopussa yhtiö päivitti vuoden 2024 taloudellista ohjeistustaan. Uuden ohjeistuksen mukaan kuluvan vuoden jatkuvien toimintojen vertailukelpoinen liiketulos kasvaa selvästi vuodesta 2023. Liiketuloksen arvioidaan nousevan peräti 22–25 miljoonaan euroon. Tulosvaroituksen myötä HKFoodsin osakkeen kurssi nousi päivässä yli 20 prosenttia.
HKFoodsin kurssi kohosi syyskuussa 0,62 eurosta 0,71 euroon.
Raisio uutisoi kesän 2024 aikana valmistuneesta Nokian myllyn uudesta pikapuurolinjastosta. Investoinnin arvo on noin 4 miljoonaa euroa.
Raisio kertoi myös Eloveena-uutuuksista. Markkinoille tulee uusi annospikapuuro, kauragranola, pehmeä kaurapatukka, kauragurtti sekä cookieita.
Raision kurssi nousi syyskuussa 2,20 eurosta 2,27 euroon.
Syyskuun aikana KM-maataloussalkun osakkeiden arvo nousi elokuun lopun 2257 eurosta 2307 euroon. Syyskuun lopulla salkkumme oli osakkeiden arvon osalta noin 780 euroa tappiolla. Tilillä on vuosina 2023 ja 2024 maksettuja osinkoja hieman yli 177 euroa.
KM-salkku on henkilökohtainen sijoituskokeilu. Emme anna sijoitusneuvoja. Mikäli joku päätyy ostamaan mallisalkkumme osakkeita, hän tekee sen omalla vastuullaan.