Biotalous keskelle EU:n teollisuuspolitiikkaa

Alkanutta parlamenttikautta leimaa epävarmuus. Ukrainan sota jatkuu, eikä sille näy loppua. Kauppapolitiikassa protektionismi nostaa päätään ja isot maat luovat valtiontukijärjestelmiä, joita voi olla hankala yhteensovittaa eurooppalaiseksi ratkaisuksi. Tilanne on tukala, sillä pienillä mailla, kuten Suomella ei ole Ranskan ja Saksan muskeleita tukea yrityksiään.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät yhä selvemmin. Kun ilmasto lämpenee, tulvat ja kuivuus yleistyvät ja kasvukausi pidentyy. Samaan aikaan digitalisaatio etenee ja tekoäly kehittyy. Lyhyesti sanottuna, ikääntyvän Euroopan haasteet ovat moninaiset.

EU:n pitäisi pystyä vastaamaan näihin monimutkaisiin haasteisiin. Keinoja etsitään kuumeisesti. Keväällä julkaistiin Lettan raportti sisämarkkinoista ja niiden kehittämisestä. Tuorein, syyskuun alkupuolella julkaistu Draghin raportti puolestaan nostaa esille sen kylmän tosiasian, että ilman rahoitusta puhe voi jäädä puheeksi.

Draghi puhuu huimasta 800 miljardin euron vuosittaisesta investointivajeesta suhteessa Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. Käytännössä rahaa saataisiin yhteistä velkaa ottamalla. Saksa teilasi ajatuksen lähes saman tien, eikä tälle ole hurrattu monessa muussakaan jäsenvaltiossa.

Yhteisvelka on mielestäni huonoin tapa ratkoa kilpailukyvyn ongelmia. Koko EU:n kilpailukyky rakentuu jäsenmaiden kilpailukyvyn varaan. Lähtökohtana pitää olla oman tontin laittaminen kuntoon, toimivat sisämarkkinat ja ennustettava lainsäädäntö, joka mahdollistaa yritysten investoinnit. Selkäydinreaktiona ei voi olla velanotto. EU:n niukat resurssit pitää suunnata sinne, missä vaikuttavuus on suurin.

Kaikki keinot eivät edes tarvitse merkittäviä investointeja. Hyvällä sääntelyllä voi nopeuttaa luvitusprosesseja, osaajia voi houkutella tunnustamalla tutkinnot nykyistä sujuvammin ja niin edelleen.

EU:n tavoite on vähentää päästöjä 90 prosentilla vuoteen 1990 verrattuna. Pelkästään päästövähennykset eivät enää riitä. Lisäksi tarvitaan hiilidioksidin poistamista ilmakehästä sekä maankäyttöön perustuvien että teollisten prosessien avulla. Hiilidioksidin talteenotto teollisessa mittakaavassa ei ole vielä todellisuutta. Talteenoton pitäisi kasvaa voimakkaasti ja nopeasti.

Siksi on pidettävä erityisen tarkkaa huolta siitä, että päästövähennyspaine ei suuntaudu hiilinieluihimme. Ilmastonmuutoksen perusongelma ovat maailmanlaajuisesti liian suuret fossiiliset päästöt, eivät liian pienet hiilinielut Suomessa! Ilmastotavoitteiden saavuttamisessa tarvitaan kaikki mahdolliset keinot: biopohjaisen, kestävän kiertotalouden periaatteiden käyttöönotto, riittävät TKI-panostukset teknologiaan, yhteiskunnan sähköistäminen ja energiatehokkuuden lisääminen rakentamisessa ja liikkumisessa.

Ennen kaikkea meidän pitää huolehtia, että siirtymä tehdään oikeudenmukaisesti: heitä, joilta vaaditaan eniten, on myös tuettava eniten. Suurten muutosten aikaansaaminen on paperilla aina paljon helpompaa kuin pellolla tai metsässä. Viime vuosien säädöstahti on ollut niin rivakka, että meidän täytyy kaikin keinoin varmistaa, että ihmiset pysyvät kehityksessä mukana. Sosiaalinen kestävyys on aivan yhtä tärkeä asia kuin ilmastokestävyys. Rakennemuutos on Suomessakin raju ja osin epätasa-arvoinen.

Biotaloudella tulee olla keskeinen rooli komission teollisuuspolitiikassa. Erityisen tärkeää tämä on suomalaiselle maaseudulle. Kun biotalouden visioita viritellään, täytyy muistaa, että niillä on käytännön toteuttajansa.

Koko EU:n tasolla biotalous on edistynyt viime vuosina: komission vihreän kehityksen ohjelma koskettaa suoraan biotaloutta monen eri esityksen kautta. Näiden esitysten käytännön yhteensovittaminen biotalousstrategian kanssa ei ole helppo harjoitus. Se on kuitenkin tehtävä, mikäli halutaan päästä kunnianhimoisiin tavoitteisiin.

Biotalous tarjoaa monia eri mahdollisuuksia, joiden tunnistaminen EU:n päätöksissä vaatii kovaa tekemistä. Maatalousvaliokunnassa on tänäkin syksynä tullut selväksi komission kanta, jonka mukaan biotalous on vaikea ja poliittinen kysymys. Komissiossa nähdään, että biotalouden edistäminen vaatii valinnan ruuantuotannon, energian tai raaka-aineiden väliltä. Me tiedämme, ettei asia ole näin, vaan biotaloutta on katsottava kokonaisuutena sivuvirrat huomioiden.

Biotalouden avulla riippuvuutemme EU:n ulkopuolelta tuleviin raaka-aineisiin pienenee. Kun fossiilisia raaka-aineita korvataan uusiutuvilla ja prosesseja muutetaan kiertotalouteen pohjautuviksi, saamme lisää energia- ja resurssitehokkuutta. Lähellä tapahtuva tuotanto pitää eurot pyörimässä aluetaloudessa ja lisää työpaikkoja.

Toiveeni tulevalle komissiolle biotaloussektorin kehittämiseksi ovat seuraavat. Tarvitsemme selkeää, ristiriidatonta ja ennustettavaa lainsäädäntöä. Nyt lainsäädäntö on hajallaan eri paikoissa ja sen tulkitseminen on vaikeaa. Tämä on myrkkyä investointeja harkitseville yrityksille varsinkin, jos tavoitteita jatkuvasti muutetaan.

Biotalouden innovaatioille on varmistettava riittävä rahoitus EU:n ohjelmista, kuten Horisontti Euroopasta. Myös kansallisella tasolla on taattava vastinrahoitus, jotta investointeja saadaan alueille, joissa raaka-ainetta riittää.

Tutkimus on tuotava osaksi teollisuutta. Tämä vaatii myös yrityksiltä huomattavia panostuksia. Biotaloudella on oltava keskeinen asema EU:n uudessa teollisuuspolitiikassa, jossa polku kulkee tutkimuksen, pilotoinnin ja skaalauksen kautta teolliseen mittakaavaan. ◻