Seurattavaa riittää

Maailmassa tapahtuu koko ajan paljon. Seurattavaa riittää vaikka kuinka paljon. Ja kun maailma on pienentynyt, lähes kaikki maailman tapahtumat vaikuttavat jotenkin myös Suomeen. Valitettavasti viime aikoina seuratut asiat ovat pääsääntöisesti olleet huolestuttavia tai jopa pelottavia. Poislukien upeat urheilukilpailut, joissa varsinkin joukkuelajeissa on ollut upeita pelejä.

 Ukrainan kriisi ja sitä seuranneet talouspakotteet herättävät taas meitäkin siihen, että asiat voivat muuttua. Elintarvikkeiden viennin kivijalka on jo pitkään ollut Venäjä. Reilu neljännes tavarasta on mennyt siihen suuntaan ja toiveet viennin lisäämisestä olivat realistisia. Nyt pakotteet ovat jättäneet valtaosan tavarasta Suomeen ja korvaavia markkinoita on vaikea löytää. Toivottavasti tilanne normalisoituu nopeasti. Mutta on olemassa myös vaara, että tilanne menee entistäkin hankalammaksi. Riippumatta siitä kumpi skenaario toteutuu, uusia markkinoita pitää hakea koko ajan. Riskien jakamiseksi pitäisi olla useita eri vaihtoehtoja.

Viennin lisääminen ei ole helppoa eikä tapahdu sormia napsauttamalla. Viime-aikaisten tapahtumien perusteella uskon, että siihen panostetaan kyllä enemmän. Se vaatii hyvää yhteistyötä ketjun kaikilta osin. Sitkeyttä se vaatii myös. Otan esimerkkinä taas Kiinan. Kävin allekirjoittamassa sianlihan viennin mahdollistavan sopimuksen lokakuussa 2011 Pekingissä. Sitten vain riittävät tarkastukset ja homman piti lähteä käyntiin. Nyt niitä tarkastuksia kiinalaiset ovat lopulta käyneet tekemässä ja ehkä vienti voi lähteä liikkeelle ensi vuonna. Reilut kaksi vuotta siinä sitten meni. Ja koko ajan itään päin ollaan kyllä oltu yhteydessä ja joudutettu asiaa kaikin mahdollisin keinoin.

Ohran osalta asiat menivätkin ihmeen helposti. Tämän vuoden helmikuussa sopimus ohran viennistä ja koe-erä matkaan jo muutaman kuukauden kuluttua. Toivottavasti jatkoa seuraa. Parempaa hintaa viljallekin pitää hakea, muuten ei hyvältä näytä.

Venäjän vientikielto on nostanut kotimaisen ruuan arvostusta. Se on hyvä asia. Mutta vaaditaanko aina jotain kriisiä tai poikkeustilannetta, että huomio kiinnittyy itsestäänselvyyksiin. Meillä on hyvää tuotantoa ja sitä kyllä kannattaa ostaa. Elintarvikkeiden kauppatase on niin pahasti miinuksella, ettei se korjaudu pienillä liikkeillä. Kuluttaja on kuningas kaupassa ja ostoskärryyn kannattaa valita kotimaista aina kun mahdollista.

EU:n maatalouspolitiikan uudistuksessa oli yksi tärkeä asia, jota varmaan tarvitaan. Osa maatalousrahoista, 400 miljoonaa euroa vuodessa, siirretään erilliseen kriisirahastoon. Sieltä voidaan rahoittaa erilaisten kriisien hoitamista tai helpottamista. Kriisit voivat johtua taudeista tai markkinahäiriöistä tai joistakin muista asioista. Kukapa niitä kaikkia osaa etukäteen arvioida. Jos kriisejä ei tule, sitten rahat jaetaan tuottajille jälkikäteen. Venäjä-pakotteet ovat osa EU:n ulkopolitiikkaa ja siitä johtuvat häiriöt pitää hoitaa muista rahoista. Toivottavasti valtioiden päämiehet ovat tässä johdonmukaisia. Mekin sieltä varmasti jotain saamme. Summat ovat auki ja ehkä ne eivät kata kaikkia menetyksiä, mutta niitäkin rahoja tarvitaan kipeästi.

 Suomen taloudessa positiiviset asiat ovat olleet vähissä. Metsätalous onneksi on mennyt hyvin eteenpäin. Puukauppa käy tasaisesti ja markkinaosapuolet ovat kaikki tyytyväisiä. Koskakohan viimeksi on ollut vastaava tilanne. Markkinat ovat hakeneet tasapainon, jota ei kannata järkyttää millään uudella ja yllättävällä.

Sen vuoksi ihmettelen, että Björn Wahlroos nosti taas esille vanhan ajatuksensa metsien kiinteistöverosta. Se ei ollut ensimmäinen kerta, eikä ehkä viimeinenkään. Tällainen uusi vero olisi melkoinen myrkkypilleri toimiville markkinoille. Se sotkisi markkinat pomminvarmasti. Siihen meillä ei yksinkertaisesti ole varaa. Suomi ei voi toimia jonain testilaboratoriona, kun muutenkaan ei mene hyvin. Arvostan Wahlroosia, joka ihan hyvin kyseenalaistaa monia asioita, mutta kiiinteistöverossa hän on yksinkertaisesti väärässä. Luulen, että hän ei ole ihan sisäistänyt tavallisen metsänomistajan sielunmaisemaa ja jo nyt korkealla olevaa verorasitusta.

Vihreät päättivät sitten nostaa kytkintä ja lähteä hallituksesta. Lopultakin, varmaan moni ajattelee. Valitettavasti vaalikautta on vain vähän jäljellä eikä kaikkea pysty rakentamaan uusiksi. Kun on joutunut tekemisiin kaikkien eri ministeriöiden kanssa, voi sanoa, että vaikeinta oli Ympäristöministeriön kanssa. Siellä ei kyllä hallinnollista taakkaa nähty ikinä hankalana. Tavallinen arki tuntui olevan aika kaukana viraston työpöydältä.

Siihen taloon tarvittaisiin aivan uusi ote. Se ei tarkoita sitä, ettei ympäristöstä pitäisi huolehtia. Ei missään nimessä. Mutta asioita voidaan hoitaa monella tavalla. Järjenkäyttökin on sallittua. Nyt tarvittaisiin kovaa ja rohkeaa poliittista otetta. Virkamiehet kyllä helposti yrittävät viedä asioita haluamaansa suuntaan, mutta sitä suuntaa pitää kyseenalaistaa.

Toivotan onnea, rohkeutta ja lehmänhermoja sille, joka ottaa vastattavakseen ympäristöasiat loppuvaalikaudeksi. Jos hyviä neuvoja kaivataan, annan niitä mielelläni ja vieläpä ilmaiseksi.

Jari Koskinen
maanviljelijä Hauholta