Aluskasveja harkiten
Aluskasvi on parhaimmillaan viljelymaan elvyttäjä, joka tukee satokasvin kasvua. Pahimmillaan se hankaloittaa kasvinsuojelua, heikentää satoa ja lakoonnuttaa satokasvin. Malmgård Riistasiemen tutkii aluskasvilajien soveltuvuutta eri olosuhteisiin. Uusia lajeja kannattaa kokeilla ohjeiden mukaan eikä tyytyä pelkkään italianraiheinään. Lajeissa ja seoksissa on eroja.
Amerikassa erilaisten alus-, väli- ja kerääjäkasvien käyttö on valtavirtaa. Eurooppaan nämä vasta tekevät tuloaan.
Ehkei niille ollut aiemmin tarvettakaan, pohtii Topi Maanela.
Maanela teki viime kesänä Hämeen ammattikorkeakoulun lopputyötään Malmgård Riistasiemelle kerääjäkasvien ominaisuuksista.
Tämän talven Maanela on puhunut niiden hyödyistä erilaisissa seminaareissa. Agrologin paperit olisi tarkoitus saada keväällä ulos, ja jatkaa sen jälkeen monimuotoisuussiemenseosten neuvojana Riistasiemenellä.
Uudistavaa viljelyä tarvitaan
Erilaiset aluskasvit ovat olleet Maanelan mielessä pitkään. Kotiseudun peltojen tilanne on saanut heräämisen aikaan.
”Kotitilalta Mäntsälästä lähti lehmät pois vuosituhannen vaiheessa ja sen jälkeen on viljelty pelkkiä kevätviljoja”, Maanela kertoo.
Hän on kuunnellut vanhojen isäntien puheita siitä, millaisia pellot olivat aiemmin. Monivuotiset nurmet pitivät huolta maan kasvukunnosta ja viljelyvarmuudesta.
Nykyisin pellot liettyvät ja kuorettuvat helposti, savi kuivuu käsiin ja sadot jäävät pieniksi.
Viljelykierron monipuolistaminen on keino saada pellot kuntoon. Kaikilla ei ole mahdollisuutta laajentaa satokasvivalikoimaa riittävästi. Alus- ja välikasveja sen sijaan voi kuka tahansa kokeilla matalalla kynnyksellä.
Amerikassa yliopistot tutkivat ja neuvovat välikasvien käyttöä viljelykierrossa. Suomessa tässä ollaan vasta alkumetreillä.
Lajeja on valtavan paljon. Jo yksistään apiloita on mieletön määrä, Maanela kertoo.
Malmgård Riistasiemen on nostanut profiiliaan tässä asiassa. Koetoimintaa on ympäri Suomen ja siemenvalikoimaa on laajennettu.
Monimuotoisuutta lisäävän Diana-sarjan rinnalle on tuotu viljelymaiden kasvukuntoa parantava DiAgri-tuoteperhe.
Diana-sarjaan kuuluvat erilaiset riista- ja maisemaseokset. DiAgreista löytyy aluskasvi-, viherlannoitus-, mesikasvi-, hyötyhyönteis-, hiilensidonta- ja Time Out -siemenseokset.
19 lajia kokeessa
Maanela testasi kasvilajien soveltuvuutta alus- ja kerääjäkasveiksi käytännön viljelyssä. 19 kasvilajia kylvettiin ohran aluskasveiksi vierekkäisinä kaistoina ja niiden kasvua seurattiin.
Koe toteuttiin kolmella eri paikkakunnalla: Orimattilassa, Lapualla ja Siuntiossa.
Lajit olivat italianraiheinä, puna-apila, alsikeapila, egyptinapila, maa-apila, veriapila, persianapila, valkoapila, sinimailanen, nurmimailanen, keltamaite, sikuri, ruisvirna, rehuvirna, lupiini, tattari, jäykkänata, heinäratamo ja sudaninruoho.
Orimattilan kokeessa maalaji oli erittäin runsasmultainen hiuesavi. Pelto on luomussa, ja se sai hyvin kevyen lannoituksen.
Ohra kylvettiin 27.5. ja kerääjäkasvien siemenet levitettiin pari päivää myöhemmin Diana-solo-sirottimella ja mullattiin kevyesti äkeellä tämän jälkeen.
Siemenet taimettuivat hyvin. Orimattilan kokeessa askelmerkit osuivat kohdalleen, ja kaikki lajit itivät, Maanela kuvailee.
Lapualla kerääjäkasvit kylvettiin ohran rikkaruiskutuksen jälkeen toukokuun lopussa. Mainio-ohra kylvettiin 9.5. ja rikat ruiskutettiin 3–4-lehtivaiheessa. Kerääjäkasvit kylvettiin pintaan ja osa niistä iti vasta puinnin jälkeen elokuun lopussa.
Ohra oli tiheä, eikä kerääjäkasvien siemeniä mullattu. Kylvöaika ja multaus ovatkin tärkeitä mikäli haluaa aluskasvin onnistuvan, Maanela sanoo.
Lapuan kokeessa parhaiten menestyivät sikuri ja italianraiheinä.
Siuntiossa kerääjäkasvilajit kylvettiin kevätvehnän alle pari päivää vehnän kylvön jälkeen. Siemenet jätettiin pintaan eikä niitä mullattu. Päälle sattui vielä varsin kuiva jakso, joten osa lajeista iti heikosti.
Sikuri, nurmimailanen ja heinäratamo menestyivät näissäkin olosuhteissa varsin hyvin.
Maanela kannustaakin kokeilemaan vanhan tutun italianraiheinän ja valkoapilan lisäksi nurmimailasta, maa-apilaa, veriapilaa, sikuria, jäykkänataa ja heinäratamoa.
Nämä ovat varsin helppoja ja toimivia lajeja useimpiin tilanteisiin.
Oikein käytettynä ja oikeaan paikkaan soveltuvat sinimailainen, alsikeapila, puna-apila ja keltamaite.
Lisää tutkimusta kaivataan persianapilan, egyptinapilan, ruisvirnan, rehuvirnan, tattarin, sudaninruohon ja lupiinin käytöstä kerääjäkasvina, Maanela kertoo.
Juuristotyyppi ja kasvukorkeus
Alus- tai kerääjäkasvin valinnassa olennaista on kasvutapa – kuinka korkeaksi se kasvaa, rönsyileekö se, kestääkö se varjostusta, lähteekö kilpailemaan valosta ja millainen juuristo sillä on.
Varsinainen sissi on sikuri, Maanela esittelee. Sillä on paalujuuri, se pysyy matalana ja kestää varjostusta, ja on monivuotinen laji.
Ensimmäisenä vuonna se kasvattaa lehtiruusukkeen ja juurta. Toisena vuonna se kukkii. Se ylläpitää maan sienijuurta ja parantaa maan rakennetta ja kestää hyvin kuivuutta.
Kanadassa sitä käytetään myös laidunnukseen. Se talvehtii kohtalaisesti.
Sikuri pärjäsi viime kesän kokeissa hyvin kaikissa olosuhteissa. Se taimettui hyvin myös Lapualla tiheän ohran alla multavalla maalla.
Kerääjäkasvilajit käyttäytyvät eri tavoin eri maalajeilla ja kasvuolosuhteissa. Niillä on myös erilaisia ominaisuuksia.
Viljelytekniikkaan kannattaa kysyä neuvoa, Maanela vinkkaa.
Riistasiemen jatkaa tällä kasvukaudella koetoimintaa. Viime kesän lajeja testataan edelleen. Lisäksi on tarkoitus selvittää rikkakasviaineiden soveltuvuutta, Maanela kertoo.
Aluskasvien käyttöä rajoittaa usein se, ettei viljelijä tiedä millä seoksella satokasvin rikkakasveja uskaltaa torjua ja milloin ruiskutus tulisi tehdä.
DiAgri-seos toimi hyvin
Välikasvien pioneeri Ilmari Hunsa kokeili Riistasiemenen DiAgri-aluskasviseosta viime kesänä Nousiaisissa. ”Kylvin sen ihan normaalisti kevätvehnän alle piensiemenlaatikosta.”
DiAgri-aluskasviseoksen lajit ovat nurmimailanen (35 %), veriapila (35 %), rehusikuri (15 %) ja valkoapila (15 %). Rikkakasvitorjunnaksi suositellaan MCPA:ta varhaisessa vaiheessa, mutta Hunsa ruiskutti mukaan myös Gratilin.
Ajoituksena oli hetki, jolloin ”rikkakasvit olivat pienellä taimella ja apila mahdollisimman suurella”, Hunsa kertoo.
Kaikki lajit lähtivät hyvään kasvuun. Nurmimailanen saattoi ehkä ottaa Gratilista nokkiinsa. Kuivuus verotti jonkin verran kevätvehnää, mutta aluskasvista ei ollut mitään haittaa.
Molemmat menestyivät parhaiten multavimmilla ja hikevimmillä kohdilla peltoa, Hunsa kertoo.
Puinnin jälkeen Hunsa kylvi aluskasvin joukkoon kaistamuokkauksella välikasvirukiin.
Sen idea on kuivattaa maa keväällä kasvukuntoon, että siihen pääsee kylvämään sokerijuurikkaan mahdollisimman aikaisin.
”Aiemmin sokerijuurikasmaat kynnettiin syksyisin, mutta pohdin että aivan saman asian ajaa välikasviruis.”
Aluskasviseos röyhähti puinnin jälkeen hyvään kasvuun. Veriapila varttui rotevimmaksi ja kukki loppusyksyllä. Sikuri menestyi sekin hyvin.
”Nyt keväällä parhaalta näyttää valkoapila. Sikurin lehdet ovat keltaiset, enkä tiedä onko se talvehtinut vaiko ei”, Hunsa kertoo,
Veriapila ei talvehdi Suomen olosuhteissa.
Rukiin ja aluskasviseoksen kasvusto lopetetaan huhtikuun lopussa glyfosaatilla, ja kaistamuokattuihin raitoihin kylvetään sokerijuurikas.
Tällä kasvukaudella Hunsa aikoo testata DiAgri-aluskasviseoksen soveltuvuutta syysvehnälle.
Ensimmäiselle koealalle siemenet kylvettiin hankeen syysvehnän päälle. Toiselle alalle ne kylvetään pintaan ja kolmannelle kylvökoneella syysvehnän joukkoon. ◻
Kerääjäkasvit eivät ole helppo laji
Viime syksynä monella pelloilla tämä oli tyypillinen, joskaan ei vielä pahin näkymä: kun kasvusto meni lakoon juuri ennen valmistumista, viivästynyttä puintia odoteltaessa kerääjäkasvit kasvoivat viljakasvuston läpi.Teksti ja kuva: Arto Takalampi
Lapualainen viljelyneuvoja Kari Alasaari tiivistää neuvonta- ja myös omakohtaisen viljelykokemuksen perusteella, ettei kerääjäkasvien viljely ole helppo laji. Kerääjäkasveilla on kiistattomat etunsa, mutta osana pääsatoa niiden viljelyssä on myös omat hankaluutensa.
Viime elokuussa muutama saderintama jyräsi läntisellä Etelä-Pohjanmaalla rajusti viljakasvustoja lakoon juuri ennen puinteja. Lakoviljojen valmistumista ja puintia odoteltaessa kasvuston alle kylvetyt kerääjäkasvit voimaantuivat ja kasvoivat rehevästi laihosta läpi.
Kun puimaan viimein päästiin, liimalaon puinti oli kerääjäkasvien vuoksi tavallista vaikeampaa ja satotappiot olivat entistäkin suuremmat. Monella tämän kokeneella ei välttämättä ollut lämpimiä ajatuksia kerääjäkasveista ja he miettivät niiden viljelyn jatkoa.
Lapualainen viljelyneuvoja Kari Alasaari korostaa, että kerääjäkasvien viljelyllä on omat kiistattomat hyötynsä. Edellä mainituissa tilanteissa eli kasvuston mentyä täysin lakoon kerääjäkasvien viljelyllä kasvuston alla on myös riskinsä.
”Kun viljakasvuston juuressa viljellään jotain, silloin pääkasvi olisikin pystyttävä pitämään mahdollisimman hyvin pystyssä. Lakoriskiä voi vähentää tarkentamalla korrensääteiden käyttöä. Viime syksyn pahoissakin sadekuuroissa auttoi, jos kasvusto oli tukevaa”, hän sanoo.
”Lakoviljaa puitaessa puintipäivät ovat kosteuden vuoksi muutenkin lyhyempiä, ja se näkyy myös kasvavina kuivauskustannuksina, pahimmillaan myös huomattavina satotappioina.”
Kylvössä tärkeitä valintoja
Kerääjäkasvin kasvuun ja menestymiseen satokasvin alla voi viljelijä itse vaikuttaa muutamalla keskeisellä valinnalla, Alasaari tiivistää. Mikä kerääjäkasvi, mikä kylvöaika ja mikä kylvömäärä valitaan.
Kun sato- ja kerääjäkasvi kylvetään samanaikaiseesti, hänen mukaansa tärkeintä on huolehtia, että satokasvi saa riittävän etumatkan kerääjäkasviin. Näin niillä ei synny kilpailua.
Sopivan harvaan kylvämällä kerääjäkasvi ei lähde liian rehevään kasvuun. Esimerkiksi raiheinät voi kylvää hieman syvempään, mikä viivästyttää niiden itämistä 1–2 viikkoa, mutta apilalla tämä ei käy.
”Kerääjäkasvi voidaan kylvää myös myöhemmin viskalla tai pneumaattisella pintalevittimellä pintaan hajakylvönä. Hyvän itämisen varmistamiseksi kerääjäkasvin kylvö onnistuu kylvöyksiköllä varustetulla rikkaäkeellä satokasvin ollessa jo oraalla”, Alasaari esittelee vaihtoehtoja.
”Nämä toki tarkoittavat yhtä ylimääräistä ajokertaa.”
Satokasvin kasvinsuojeluruiskutuksissa on kerääjäkasvi otettava aina huomioon kasvinsuojeluaineen valinnassa. Kerääjäkasvit eivät välttämättä kestä satokasville tarkoitettuja rikkaseoksia, joten perehtyminen aineiden tehoihin on tärkeää.
”Jos kerääjäkasvit kylvetään rikkaäkeellä ensimmäisen ruiskutuksen jälkeen, maan pöyhiminen saattaa nostaa uusia rikkoja pintaan. Multavilla mailla rikkapaine on vielä voimakkaampi, mutta nekin rikat varjostuvat kuitenkin pääkasvin alle”, Alasaari huomauttaa.
Multamailla ei sama hyöty
Kerääjäkasvien kasvuun vaikuttaa keskeisesti myös kesän sää ja kasvuston kunto. Jos pääkasvilla on päällä kunnon, 6–8 tonnin sadon kasvusto, se on niin tiheä, ettei juureen juuri valoa tule, sen Alasaarikin tietää kokemuksesta.
Hänellä oli viime kesänä neljän kasvin seos kerääjäkasveina: kahta apilaa, sikuria ja nurmimailasta. Valottomissa olosuhteissa kasvoi kunnolla vain sikuri, mutta apilat heikosti. Puintien jälkeen syksyllä apilat ottivat kuitenkin jonkin verran vauhtia ja kasvoivat.
”Niinhän se pitäisi kerääjäkasvien viljelyperiaatteiden mukaan mennäkin: kerääjäkasvi pysyy pääkasvin kasvun ajan matalana ja hentona, puinnin jälkeen kasvusto saa valoa ja sen kasvu voimistuu. Käytännön viljelyssä näin ei aina ole”, hän huomauttaa.
Syksyjen pidentyessä monet viljelijät haluavat maksimoida satonsa, jolloin viljelyyn otetaan myöhäisempiä kasvilajeja ja lajikkeita. Niiden puinnit menevätkin pitkälle syyskuuta, jolloin säät voivat olla vielä lämpimiä, mutta valon määrä väistämättä vähenee.
”Ilmaston lämpiämisestä huolimatta aurinko paistaa samalla tavalla eikä kasvattavaa lämpösäteilyä tule sen enempää. Kerääjäkasvien mahdollisuus virkistyä ja kasvaa myöhempien lajikkeiden puintien jälkeen on jo selvästi heikompi. Niiden kannalta kalenterista puuttuu syksyllä 1–2 kuukautta”, Alasaari naurahtaa.
Etenkään multavilla ja turvepitoisilla mailla, joita Pohjanmaan maakunnissa on paljon, kerääjäkasviviljelyn perustarkoitus ei hänen mukaansa toteudu aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi Etelä-Suomen savipitoisilla mailla.
”Multavilla mailla kerääjäkasvit toki sitovat jonkin verran hiiltä ja kaikki lisä on tietenkin hyvää. Orgaanisen aineen määrä on maassa jo ennestään kuitenkin niin korkea, ettei sitä tarvitse välttämättä enää lisätä kerääjäkasveilla esimerkiksi maan kasvukunnon parantamiseksi.”
”Maan orgaanisesta aineksesta vapautuva typpi kannattaa tietenkin hyödyntää syksyllä kerääjäkasvien avulla niin tehokkaasti kuin mahdollista, jolloin sitä on seuraavana keväänä kasvien käytettävissä. Vapautuvan typen ansiosta multavilla mailla tarvitaankin vähemmän lannoitteita”, Alasaari muistuttaa. ◻