Avoimet maatilat -päivä lisää ymmärrystä pitkäjänteiseen yrittäjyyteen

Lauantaina 11.7. vähän neljän jälkeen Kinnarin tilan piha alkoi hiljentyä. Viimeiset autot kaartoivat kotimatkalle, kahvipannut tiskattiin ja maatilan koneet siirrettiin takaisin omille paikoilleen. Päivän aikana tilallamme vieraili noin 750 ihmistä osana Hämeen Avoimet Maatilat -päivää. Moni voisi pitää päivää onnistuneena kävijämäärän perusteella. Minulle tärkeintä olivat kuitenkin ihmiset ja ne kohtaamiset, joita päivän aikana syntyi. Mieleeni jäi muun muassa pieni poika, joka kiipesi ensimmäistä kertaa traktorin ohjaamoon ja puristi rattia, kun naamalle syttyi samaan aikaan leveä hymy. Muistan vanhemman pariskunnan, joka kertoi, ettei ollut käynyt maatilalla vuosikymmeniin. Muistan myös lukuisat kysymykset. Miten kaurasta syntyy hiutaleita? Miksi pellolla kasvaa juuri tätä lajiketta? Kuinka paljon teknologiaa nykyaikaisella maatilalla oikeastaan käytetään? Moni asia, joka meille on arkipäivää, oli monelle täysin uutta.

Hämeen Avoimet Maatilat päivä täytti tänä vuonna kymmenen vuotta. Ajatus on yksinkertainen, mutta yhä tärkeämpi. Maatilat avaavat porttinsa ja näyttävät, mistä suomalainen ruoka tulee. Ei mainosvideoiden, sosiaalisen median tai mielikuvien kautta, vaan sellaisena kuin se oikeasti on. Traktoreineen, eläimineen, konehalleineen, viljapeltoineen ja ihmisineen. Suuri osa suomalaisista ei enää tunne maaseutua. En tarkoita sitä syytöksenä. Suomi ja maailma on muuttunut ja yhä harvemman lähipiirissä on maatila tai viljelijä. Kun oma kosketus puuttuu, mielikuvat syntyvät helposti uutisista, sosiaalisesta mediasta tai vuosikymmenten takaisista muistoista. Silloin maatalous näyttäytyy helposti joko romanttisena maalaismaisemana tai loputtomien ongelmien kautta. Todellisuus on jotain aivan muuta.

Nykyaikainen maatila on yritys. Se on jatkuvaa päätöksentekoa ja riskien kantamista. Investoidaanko vai odotetaanko? Riittävätkö rahat? Mitä markkinat tekevät ensi syksynä? Entä sää? Samalla pitää huolehtia ympäristöstä, eläimistä ja siitä, että suomalaisille riittää laadukasta kotimaista ruokaa. Moni kävijä sanoikin yllättyneensä siitä, mitä kaikkea maatilayritysten tekemiseen liittyy. Automatiikkaa, tietojärjestelmiä ja teknologiaa on paljon enemmän kuin oli osattu odottaa. Juuri siksi tällaisia päiviä tarvitaan. Ymmärrys syntyy parhaiten silloin, kun asiat näkee omin silmin ja pääsee keskustelemaan suoraan tuottajan kanssa.

Illalla pihan hiljennettyä jäin vielä hetkeksi kävelemään kotitilan pihapiiriin. Tätä samaa pihaa ovat kulkeneet monet sukupolvet ennen minua. Joku raivasi pellot. Toinen salaojitti ne. Kolmas rakensi kuivurin. Meidän sukupolvemme investoi myllyyn ja elintarviketuotantoon. Jokainen on tehnyt ratkaisuja, joiden hyödyt ovat näkyneet vasta vuosien tai jopa vuosikymmenten kuluttua. Mieleeni nousi ajatus, että emme puhu Suomessa riittävästi omistajuudesta.

Puhumme paljon luonnonvaroista. Metsistä, pelloista, mineraaleista ja puhtaasta vedestä. Ne ovat kaikki arvokkaita. Silti väitän, että Suomen tärkein luonnonvara on omistajuus. Se on näkymätön voimavara, joka saa ihmiset katsomaan huomista pidemmälle. Omistajuus synnyttää vastuuta tavalla, johon yksikään laki tai asetus ei koskaan pysty. Metsänomistaja istuttaa uuden metsän, vaikka tietää, ettei itse todennäköisesti näe sen päätehakkuuta. Viljelijä salaojittaa, kalkitsee ja parantaa peltojensa kasvukuntoa, vaikka investoinnin tuotto näkyy vasta vuosien päästä. Perheyritys rakentaa uutta tuotantoa omilla rahoillaan, koska uskoo siihen, että työllä ja yrittämisellä on tulevaisuus.

Tästä syntyy myös yhteiskunnan vauraus. Ei juhlapuheista eikä strategioista, vaan tuhansista yksittäisistä päätöksistä investoida, kehittää ja kantaa vastuuta. Siksi minua huolestuttaa yhteiskunnallisen keskustelun suunta. Omistamisesta puhutaan yhä useammin rajoitusten kautta. Metsänomistajalle kerrotaan, mitä hän ei saa tehdä. Viljelijälle tulee uusia velvoitteita ja ylipäätään yrittäjälle lisää sääntelyä. Monen tavoitteen taustalla on varmasti hyvä tarkoitus, mutta jos samalla murennetaan uskoa siihen, että omaisuutta kannattaa kehittää ja siihen kannattaa investoida, tehdään pitkällä aikavälillä enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Vastuullinen omistaja ei ole luonnon vastustaja. Hän on sen paras puolustaja. Hän tietää jättävänsä metsänsä, peltonsa tai yrityksensä seuraavalle sukupolvelle, ja juuri siksi hänellä on vahva syy pitää siitä hyvää huolta.

Eduskunnassa puhumme paljon talouskasvusta, huoltovarmuudesta ja Suomen kilpailukyvystä. Todellisuudessa ne eivät synny ministeriöissä eivätkä valiokuntahuoneissa. Ne syntyvät siellä, missä ihmiset uskaltavat investoida omiin metsiinsä, maatiloihinsa ja yrityksiinsä. Siellä syntyvät myös työpaikat, verotulot ja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Ehkä juuri siksi Avoimet Maatilat -päivä on paljon enemmän kuin mukava kesätapahtuma. Kun maatilan portit avataan, ihmiset eivät tule katsomaan vain traktoreita, koneita tai viljapeltoja. He näkevät samalla, mitä pitkäjänteinen työ, yrittäjyys ja omistajuus käytännössä tarkoittavat.

Toivon, että vastaavia tapahtumia järjestettäisiin tulevaisuudessa kaikkialla Suomessa. Mitä useampi suomalainen käy maatilalla, sitä paremmin ymmärrämme, ettei suomalainen ruoka, elinvoimainen maaseutu eikä huoltovarmuus synny itsestään. Ne syntyvät siksi, että joku uskaltaa omistaa, investoida ja kantaa vastuun. Siitä meidän kannattaa Suomessa pitää kiinni. ◻