Viljelijät investoivat aurinkosähkön tuotantoon

Maatilojen energiaomavaraisuutta on kohennettu jo useamman vuosikymmenen ajan biopolttoaineita käyttävillä lämpölaitoksilla. Nyt viljelijät ovat havahtuneet kohentamaan lämmön ohella myös sähköomavaraisuuttaan. Reilulla 200 maatilalla on jo aurinkosähköjärjestelmä, joiden keskikoko on noin 40 kilowattia.

Nykyinen 40 prosentin suuruinen investointituki on kannustanut viljelijöitä satsaamaan puhtaaseen ja omavaraisuutta kasvattavaan aurinkosähköön. Kun tuettuja investointeja oli toissa vuonna yhteensä 33 kappaletta, viime vuonna määrä oli yli kolminkertainen, 107 kappaletta. Tänä vuonna tuettujen aurinkosähköjärjestelmien määrä oli Mavin Hyrrän mukaan 89 kappaletta 22. marraskuuta mennessä.

Maatilojen aurinkosähköjärjestelmät ovat nousseet kappalemääräisesti yhtä suosituiksi energiainvestointien kohteeksi biopolttoaineita käyttävien lämpökeskusinvestointien kanssa kahden viime vuoden aikana.

Keskimääräisen maatilalle asennetun aurinkopaneeliston piikkiteho on pysynyt 30–45 kilowatin tuntumassa. Keskimääräisen investoinnin arvo on ollut 46 000–51 000 euroa, josta toteutunut tuki on ollut noin 36 prosenttia.

Vuonna 2016 asennetuilla paneeleilla olisi maatiloilla tahkottu optimaalisissa oloissa parhaimmillaan yhden megawatin teholla, seuraavana vuonna katolle ja maatelineisiin asennetuilla paneeleilla jo reilun neljän megawatin teholla. Tänäkin vuonna tehoa on tullut lisää arvion mukaan neljä megawattia. Nämä luvut perustuvat myönnettyihin rahoitustukiin ja niiden päivämääriin.

Takaisinmaksuaika lyhentynyt merkittävästi

Syitä investointihalujen kasvuun on monia. Hyvä 40 prosentin tuki lienee yksi tärkeimmistä, samalla tavalla vaikuttavat myös tekniikan halpeneminen ja arvonlisäverojen pois saaminen.

Hankintakustannus per rakennettu kilowattiteho on pienentynyt vuoden 2016 noin 1 400 eurosta vajaaseen 1 300 euroon vuonna 2017. Tänäkin vuonna on nähtävissä selvää halpenemista.

Takaisinmaksuaika on näistä syistä lyhentynyt useammalla vuodella. Nyt puhutaan kohteesta ja puhujasta riippuen 4–9 vuoden maksuajasta. Siihen vaikuttaa tietysti myös hinta, jota verkkosähköstä tulevina vuosina joudutaan maksamaan.

Oma vaikutuksensa on myös kokonaisinvestoinnin kohtuullisuudella sekä huolettomuudella suhteessa lämpökeskuksiin.

Puhtaan energian puolesta on julkisuudessa puhuttu paljon, ja järjestelmiä toimittavat yritykset sekä energiayhtiöt ovat markkinoineet aurinkoenergiaa aggressiivisesti.

Lisäksi aurinkopaneeliston hankkiminen avaimet käteen -periaatteella on hyvin yksinkertaista.

Lue koko juttu ja kahden tilan kokemukset aurinkosähköstä KM:stä.

Teksti ja kuva: Esa Mustonen