Viljaviennin vaikea yhtälö
Viime vuosina viljantuotantomme on ylittänyt kotimaisen kulutuksen selvästi. Viljan vientiä haittaa kuitenkin se, että elämme korkeiden kustannusten maassa ja kaukana maailmanmarkkinoista. Aina vain kovenemassa kisassa on entistä tarkemmin pohdittava, onko vientiketjumme riittävän kilpailukykyisessä kunnossa.
Ulkomaankaupan näkökulmasta Suomi on pitkälti kuin saari. Valtaosa ulkomaankaupastamme kulkeekin meriteitse. Laivausten merkitys kasvaa sitä mukaa, kun kuljetettavien tavaroiden tai tuotteiden kilohinta laskee.
Satunnaisia rautatiekuljetuksia lukuun ottamatta Suomeen tuotava tai meiltä maailmalle vietävä vilja lastataan laivoihin. Yleisimmin käytetään eri kokoluokkien irtolastialuksia, joiden ruumassa vilja matkaa pakkaamattomana.
Viime vuonna Suomesta vietiin hieman vajaa miljoona tonnia viljaa. Vastaavassa ajassa tuonti jäi alle 150 000 tonniin. Yli 85 prosenttia maamme viljan ulkomaankaupasta oli siis vientiä.
Viljakauppaa tukevat Suomen lukuisat satamat. Tullin vuoden 2014 tilastojen perusteella 16 niistä voitaisiin laskea viljasatamiksi. Tosin vain Naantali, Rauma ja Vaasa yltivät viljan kokonaisliikenteessä yli 100 000 tonnin.
Suomen viljasatamista siilosta tapahtuvaan lastaukseen kykenevät Loviisa, Turku, Naantali ja Rauma. Suuria Panamax-luokan aluksia taas voivat palvella vain Suomen Viljava Oy:n omistama Naantalin viljaterminaali sekä jatkossa myös Inkoo, jonne Avena Nordic Grain Oy on juuri saamassa valmiiksi viljan tasovarastoja.
Myös Kotkan Mussalossa on hoidettu viljan Panamax-lastauksia. Nykyään Mussalon kuivabulk-terminaalin varastot eivät ole kuitenkaan käytettävissä viljalle.
Infrastruktuuriltaan tilanne näyttää viljan ulkomaankaupan kannalta lähinnä tyydyttävältä. Viljasatamiin liittyy myös rakenteellisia ongelmia. Satamasiilot on rakennettu alkujaan tuontikäyttöön, joten ne eivät ole välttämättä parhaimmillaan viljalaivoja lastattaessa.
Lue koko juttu KM:stä.
Kyösti Isosaari