Euroopan unioni elpyy, mutta millä hinnalla?

Eduskunnassa on kevätkauden aluksi käsitelty Euroopan unioniin liittyviä asioita. On keskusteltu seitsenvuotisesta rahoituskehyksestä, elpymispaketista sekä valtioneuvoston EU-selonteosta. Siinä linjataan tulevan EU-politiikan suuntaviivoja.

Kansalaiselle nämä teemat saattavat vaikuttaa joskus etäisiltä ja usein keskustelu rajoittuu siihen, paljonko Euroopan unioniin maksetaan jäsenmaksuja ja saadaanko rahaa jotain kautta takaisin. EU on kuitenkin paljon muutakin kuin jäsenmaksut ja tukipolitiikka, vaikka nekin toki erityisesti Suomelle tärkeitä asioita ovat.

Euroopan unionin alkuperäisenä ajatuksena on ollut luoda rauhaa ja vakautta alueellemme. Tämän kivijalan lisäksi Suomelle tärkeitä asioita ovat olleet EU:n perusperiaatteisiin kuuluvat neljä vapautta: ihmisten, tavaroiden, pääomien ja palveluiden vapaa liikkuvuus unionin alueella. Nämä asiat painoivat vuonna 1995, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin osaksi läntisten valtioiden yhteenliittymää.

Ei voi kiistää, etteikö soraääniäkin olisi ollut. Esimerkiksi omassa Vaasan vaalipiirissäni äänestäjien enemmistö vastusti jäsenyyttä lokakuun 1994 kansanäänestyksessä. Vaikka valtaosa puolueista kokoomuksen johdolla asettui EU-jäsenyyttä tukemaan, eivät kokoomuksenkaan kannattajat olleet asiasta yksimielisiä.

Kansanäänestyksen tulos oli kuitenkin selvä. Talouselämän paremmat edellytykset ja yhteistyö lännen kanssa vetivät pisimmän korren. Päätökseen liittyneet turvallisuuspolitiikan kysymykset ovat avautuneet jälkikäteen yhä enemmän.

Suomen kannalta on valitettavaa, että 2000-luku on ollut EU:ssa erilaisten kriisien aikaa. Euroopan laajentuminen nopeasti kohti itää toi omia haasteita, kun uudet jäsenmaat eivät ole toteuttaneet tarvittavia taloudellisia ja yhteiskunnallisia uudistuksia. Tuli finanssikriisi, pakolaiskriisi ja sitä kautta perusteltukin kriittisyyden kasvu Euroopan unionia kohtaan.

Viimeinen vuosikymmen on laitettu laastaria laastarin päälle, mutta se ei ole silti horjuttanut suhtautumistani Euroopan unionia kohtaan. Tukeudun heikkoina hetkinä EU:n alkuperäiseen tarkoitukseen ja siihen, että Euroopan valtioiden on hyvä olla liitossa, kun neuvotteluasemaa haetaan isompien toimijoiden kanssa. Suomella ei olisi jakoa Yhdysvaltojen, Kiinan tai Venäjän kanssa kahdenkeskisesti. Selkänojan avulla vuoropuhelu yksittäisissä asioissa onnistuu kuitenkin myös näiden suurvaltojen kanssa.

Koronakautta on eletty vuosi. Se on koetellut yhteiskuntaamme ja Euroopan unionia perusteellisesti. Kriisistä huolimatta Suomen EU-politiikan on oltava jämäkkää ja johdonmukaista. Sitä se ei ole mielestäni Marinin hallituksen toimesta ollut.

Suhtaudun kriittisesti elpymispakettiin, jonka kertaluontoisuutta hallitus on koittanut vakuutella. Asiantuntijat puolestaan ovat pitäneet selviönä, että nyt otetaan askel kohti velkaunionia. Näin ei saa tapahtua: jokaisen maan tulee vastata omasta taloudestaan ja veloistaan. Se on aitoa eurooppalaisuutta.

On sinisilmäistä kuvitella, että elpymispaketissa olisi kyse pelkästä koronasta selviämisestä. Monilla mailla on jo ennen kriisiä ollut rakenteellisia ongelmia ja holtitonta velkaantumista. Sääntöjä on jätetty noudattamatta. On perusteltua kysyä, tarjoaako elpymisrahat tietyille jäsenmaille mahdollisuuden jatkaa nykyisellä leväperäisellä linjallaan?

Kokoomus on peräänkuuluttanut, että elpymisrahaston ehtona tulee olla toimia, jotka parantavat jäsenmaiden velkakestävyyttä ja pakottaa talousuudistuksiin. Tarvitaan selkeitä kriteerejä, vastuuta omista veloista ja suunnitelma velkajärjestelymekanismista. Hallitus on toistellut, että EU-selonteossa nämä asiat sitten linjataan, mutta yritykseksi tämä on jäänyt.

Suomalaisen ruuantuotannon tulevaisuuden näkökulmasta kulunut kevät on ollut hieman erikoinen. Eduskunnassa on käsitelty maataloudelle tärkeän rahoituksen sisältävää monivuotista rahoituskehystä samaan aikaan elpymispaketin kanssa.

Puurot ja vellit ovat vaarassa mennä sekaisin ja suomalainen elintarviketuotanto on vaarassa saada jopa mainehaittaa tästä kytköksestä. Tosin yksikään puolue ei ole merkittävissä määrin kyseenalaistanut seitsenvuotisen rahoituskehyksen maatalousosiota, sillä lopulta tukipolitiikka säilyy melko muuttumattomana.

Sen sijaan koko järjestelmän järkevyydestä on tullut kärkkäitä kommentteja perussuomalaisten suunnalta tavoitteena palaaminen kansalliseen tukipolitiikkaan. Mielestäni EU:n yhteinen maatalouspolitiikka antaa maataloudelle ja sen investoinneille ennakoitavuutta ja pitkäjänteisyyttä, kun rahoitus on laajemman ja pitkäaikaisemman budjetin varassa.

Huoli Euroopan unionin tulevaisuudesta on perusteltua. Tästä syystä paremman elpymispaketin ja terävämmän EU-politiikan penääminen on oikeutettua. Sen sijaan EU-eron lietsominen ja kansanäänestyksen vaatiminen ajavat meitä kauemmas kansainvälisestä yhteistyöstä ja länsimaista. Parasta on vaikuttaa EU:ssa jämäkän rakentavasti. Esimerkiksi ilmasto- ja energiapolitiikan osalta pitää olla tarkkana, että porstuan kautta ei tule uusia säädöksiä suomalaisten metsien käyttöön.

Olen painottanut, että Euroopan unionia on nyt suojeltava itseltään sen tulevaisuuden turvaamiseksi. Velkaunioni ei voi olla uusi viides EU:n perusperiaate. Suomen hallituksen onkin otettava ryhtiliike EU-politiikassaan ja toimittava Suomen edun mukaisesti Euroopan unionin alkuperäisiä tarkoitusperiä puolustaen. ◻