Luontokadosta ja ilmastonmuutoksesta on puhuttu ja kirjoitettu paljon viimeisten vuosien aikana. Länsimaita on syyllistetty urakalla siitä, että täällä ihmisten kulutus ja sitä kautta hiilijalanjälki on henkeä kohden laskettuna merkittävästi isompi kuin valtaosassa kehittyviä maita. Puhutaan ylikulutuksesta ja siitä, miten kulutusta pitäisi vähentää ja luontokatoa estää.

Nyt kulutus vähenee pakon edessä. Perustarpeiden eli energian ja ruuan hinnat ovat kohonneet voimakkaasti ja kun siihen yhdistetään korkojen nousun aiheuttama kustannus, jää ihmisille koko läntisessä maailmassa selvästi vähemmän rahaa käteen, joka väistämättä näkyy muussa kulutuksessa. Ilmastotoimia tehdään nyt pakon edessä. Samalla taloudellinen toimeliaisuus vähenee, työttömyys lisääntyy ja kansakunnilla on entistä vähemmän varaa edistää kestävää kehitystä.

Jatkuvan talouskasvun haitoista ja kestämättömyydestä puhuttaessa unohdetaan, että vain kasvavasta kakusta riittää jaettavaa. Perinteinen mittari eli BKT ei välttämättä ole enää paras mahdollinen mittari talouskasvulle, mutta se ei poista sitä seikkaa, että kasvua tarvitaan. Kasvu on vain saatava kestäväksi.

Asioita pitää tehdä viisaammin, säästäväisemmin ja ennen kaikkea luonnonvaroja säästäen. Paras tapa on siirtää tuotantoa ja kulutusta uusiutuvaan energiaan ja uusiutuviin luonnonvaroihin ja sitten kierrättää mahdollisimman tehokkaasti uusiutumattomia luonnonvaroja, erityisesti mineraaleja. Tehokkuus on hyve, kun tehokkuus ymmärretään oikein.

Myös maataloudessa tehokkuus on hyve, puhutaan sitten tavanomaisesta viljelystä tai luomuviljelystä. Mahdollisimman pieneltä alalta otetaan mahdollisimman suuri sato, mutta pellon kasvukyky säilyttäen tai jopa sitä parantaen. Mitä pienemmältä alalta saadaan ihmisten ja eläinten tarvitsema ravinto, sitä enemmän jää luonnolle ja sen monimuotoisuudelle tilaa.

Osa tutkijoista ja erityisesti aktivisteista asettaa toivonsa sille, että länsimaiset ihmiset tinkisivät elintasostaan, mutta se on pitkälti toiveunta. Elintasosta tingitään vasta, kun ei ole muuta vaihtoehtoa.

Siksi järkevämpää on pyrkiä muuttamaan kulutustottumuksia ja kulutustavaroiden tuotantoa. Tässä on paljon tehtävissä myös järkevillä poliittisilla ja verotuksellisilla päätöksillä.

Vaateteollisuus on ehkä selkein esimerkki muutostarpeesta. Nykyinen tapa tuottaa puuvillaa keinokastelun avulla, tuottaa siitä halpoja ”kertakulutusvaatteita” osin lapsityövoimalla ja myydä ne verkkokaupan kautta laajalla palautusoikeudella on täysin järjetöntä. Tähän voidaan puuttua, jos vain on poliittista tahtoa ja samalla ohjata tuotantoa kestävämmäksi myös maan omien rajojen ulkopuolella.