Turskaa vai kesädippiä?

Kaksikymmentä pörssipäivää on kovin lyhyt aika sijoitusten onnistumisen arviointiin. Hyvä niin, sillä 1.6. alkanut sijoituskokeilumme ei tällä hetkellä näytä erityisen onnistuneelta. Osakkeesta riippuen salkkuun on kertynyt joko pientä tappiota ja jopa hienoista turskaa.

Heikoimmin ovat pärjänneet liha-alan yhtiöt Atria ja HKScan. Atrian tuottama tappio alkoi kesäkuun lopulla hipoa jo kymmentä prosenttia, eikä HKScan ole pärjännyt juuri sen paremmin.

Alavire voi ainakin osittain selittyä niin sanotulla kesädipillä. Osinkokevään jälkeen osa sijoittajista rauhoittaa toimintaansa kesän ajaksi. Niinpä kesätuotot jäävät tyypillisesti muuta vuotta vaisummaksi.

Uutisoinnistakaan ei ole voinut kerätä kovin paljon tietoa siitä, mitä on luvassa. Esimerkiksi Altian kohdalla on ollut pitkälti tyytyminen lehtien arvailuihin ensi kevään osingoista.

HKScanin heikkoa kurssikehitystä tosin sävytti loppukuun ilmoitus yt-neuvotteluista. Ne uhkaavat jopa 211 ihmisen työpaikkaa. Toisinaan markkina ottaa ikävät uutiset yhtiön tervehtymislupauksena. Nyt kurssireaktio jäi kuitenkin lähes olemattomaksi.

Apetit muodosti kesäkuun hiljaiselolle selvän poikkeuksen. Julkisuuteen muun muassa kerrottiin, että Viljelijän Berner sekä Apetit-konserniin kuuluva Avena Nordic Grain Oy käynnistävät kumppanuushankkeen. Säkylään puolestaan perustetaan uusi pyörykkä- sekä pihvilinja.

Lisäksi Apetit lähtee mukaan kehitysyhtiö Foodwestiin sekä suunnittelee Kirkkonummen öljypuristamon yhteyteen bioenergialaitosta. Yhtiön tulevaisuutta ajatellen varmasti myönteisinä pidettävät uutiset eivät silti johtaneet kovin kummoisiin kurssireaktioihin.

Kesäkuu kohteli maataloussalkkuamme kovalla kädellä. Kaikki sijoituksemme olivat kuun lopussa miinuksella. Prosentuaalisesti rajuin pudotus koettiin Atriassa. HKScan oli hieman suuremman hankintaeränsä vuoksi yhtä suuri euromääräinen pettymys.

 

Lähde: www.nasdaqomxnordic.com

Arvolaskelmassa on otettu huomioon ostopalkkio, muttei mahdollista myyntipalkkiota. Salkun markkina-arvo on määritelty edellisen kuun viimeisen pörssipäivän lopetuskurssin mukaan. Mitään takeita myynnin onnistumisesta kyseisellä hinnalla ei siis ole.

KM-salkku on henkilökohtainen sijoituskokeilu. Emme siis anna sijoitusneuvoja. Mikäli joku päätyy ostamaan mallisalkkumme osakkeita, hän tekee sen tyystin omalla vastuullaan.

Teksti: Kyösti Isosaari