Maataloutta salkussa, pörssikurssien symboli laukussa

Toiveikas tammikuu

KM-maataloussalkun yhtiöt eivät tammikuussa liikoja pörssitiedotteita jaelleet. Yhtiöt kertoivat lähinnä nimitystoimikuntien ehdotuksista varsinaisille yhtiökokoukselle. Näillä ilmoituksilla ei useinkaan ole mainittavia kurssivaikutuksia.

Salkkuyhtiöittemme kurssikehitys oli hiljaiselosta huolimatta myönteistä. Pörssialan perimätiedon mukaan tammikuun kurssikehitys kuvastelee tulevan vuoden suuntaa. Jos näin todella on, pörssivuodesta on tulossa salkullemme myönteinen.

Tammikuun viimeisinä päivinä finanssimaailmaa ravistelivat somekampanjoiden masinoimat rajut kurssiheilahtelut. Kohun kohteiksi joutuivat Nokian lisäksi ainakin yhdysvaltalaisyhtiöt Gamestop, Koss, AMC ja Blackberry sekä jossain määrin ilmeisesti myös American Airlines.

Kurssimanipulaatioaaltoa on sosiaalisessa mediassa pyritty hehkuttamaan jonkinlaisena hedgerahastojen ahneutta vastaan kohdistettuna kansannousuna. Kuun vaihduttua näyttäisi kuitenkin siltä, että rajuin kuohunta ainakin Nokian ympärillä on rauhoittumassa. Manipulaation seurauksena ovelimmat keräävät voitot, kun taas hitaammat amatöörikeinottelijat saavat luultavimmin taloudellisesti turpiinsa.

Salkkumme osakkeisiin ei loppukuun kiehunnalla ole ollut vaikutusta. Tällä hetkellä katseemme kohdistuvat ennen kaikkea helmikuun aikana julkaistaviin Q4-raportteihin, jotka paljastavat salkkuyhtiöittemme vuoden 2020 liiketoiminnan onnistumisasteen koko kuvan.

Kaikilla salkkuosakkeilla nousua

Altian ja norjalaisen Arcusin yhdistymishanke eteni tammikuussa, kun Suomen Kilpailu- ja kuluttajavirasto siirsi Altian yhdistymistä koskevan tarkastuksensa vaiheen II -käsittelyyn. Vastaava ilmoitus saatiin Norjan ja Ruotsin kilpailuviranomaisilta jo joulukuussa. Altian osakkeen kurssi nousi tammikuussa 9,98 eurosta 10,86 euroon.

Apetitin tammikuisen kurssirallin syyksi on arvioitu aiemmin joulukuussa julkitullutta uutista. Tuolloin kerrottiin, että Apetit-konserniin kuuluvan Avena Nordic Grain Oy:n kehittämälle BlackGrain from Yellow Fields -rypsinsiemenjauheelle myönnettiin uuselintarvikelupa. Apetitin osakkeen kurssi raketoi tammikuun puolivälin alla joulukuun lopun 10,70 eurosta parhaimmillaan jopa 14,00 euroon. Loppukuun aikana kurssi kuitenkin pakitti 11,60 euron lukemii.n

Myös Atrian pörssitiedottaminen oli vaisua. Hiljaiselosta huolimatta yhtiön kurssi nousi tammikuun aikana 9,85 eurosta 10,32 euroon.

Myös HKScanilla oli tammikuussa niukasti kerrottavaa. Yhtiön osakekurssi kohosi silti 1,962 eurosta 2,17 euroon.

Raisio ilmoitti kevään varsinaisen yhtiökokouksen uudeksi ajankohdaksi on tiistain 13.4. ja paikaksi Raision. Ilmoitus kielii siitä, että tänäkin vuonna yhtiökokouksissa tullaan näkemään erikoisjärjestelyjä. Raision kurssi nousi joulukuussa 3,190 eurosta 3,55 euroon.

Tammikuussa KM:n maataloussalkun osakkeiden arvo nousi joulukuun lopun 2643 eurosta 2877 euroon. Kuun lopulla salkkumme oli enää reilut 200 euroa tappiolla. Lisäksi vuonna 2020 maksetuista osingoista kertynyttä sijoittamatonta pääomaa oli käytettävissä 70 euroa.

KM-salkku on henkilökohtainen sijoituskokeilu. Emme anna sijoitusneuvoja. Mikäli joku päätyy ostamaan mallisalkkumme osakkeita, hän tekee sen omalla vastuullaan.

 


Tammikuu oli toivoa täynnä. Kaikkien salkkuosakkeidemme kurssit olivat kuun lopussa korkeammalla kuin vuodenvaihteessa. Hurjimmat liikkeet nähtiin Apetitilla, jonka kurssi hilautui kuun puolivälissä peräti 14,00 euroon. Valitettavasti merkittävä osa komeasta kurssinoususta haihtui loppukuun aikana.
Lähde: www.nasdaqomxnordic.com

 


KM:n maataloussalkun tuotot on laskettu sijoitetun pääoman mukaan, ja ne pitävät sisällään aiemmin uudelleensijoitetut osingot. Salkun markkina-arvo on määritelty edellisen kuun viimeisen pörssipäivän lopetuskurssin mukaan. Laskelmissa on otettu huomioon ostopalkkiot muttei mahdollisia myyntipalkkioita. Takeita myynnin onnistumisesta kyseisellä hinnalla ei siis ole.