Säilörehua eri tuotannonvaiheisiin
Nurmi on suomalaisen maidontuotannon perusta. Tavanomaisuudestaan huolimatta se on muutakin kuin yhtä ja samaa perusmassaa. Eri eläinryhmillä ja eri ruokintastrategioilla on omat vaatimuksensa säilörehun laadulle. Kaksi edellistä kesää ovat osoittaneet, että hyvälaatuista rehua ei välttämättä riitä kaikille.
Lypsylehmien perusrehun täytyy olla edullista, kohtuullisen sulavaa ja käymislaadultaan moitteetonta. Aina näihin tavoitteisiin ei päästä ja rehu voi olla turhan arvokasta tai laadultaan vajavaista. Seurauksena on maidontuotannon taloudellisen tuloksen heikentyminen.
Perusrehu ei sovellu kaikkiin ruokintatilanteisiin eikä kaikille eläinryhmille. Umpilehmien ja nuorkarjan rehun täytyy olla huonommin sulavaa.
Poikimisen jälkeen rehun pitäisi puolestaan olla laadultaan huippua ja silloin tuotantokustannus voi olla perusrehua kalliimpi. Karkearehun kustannuksen merkitys on pieni, jos hyvälaatuisella rehulla varmistetaan poikimisen jälkeen eläinten terveys ja hyvä tiinehtyminen.
Heikommin sulavaa rehua umpilehmille tai myyntiin
Nuorkarjan ja umpilehmien vapaa syönti ylittää ravinnontarpeen, jos karkearehun energiapitoisuus on liian korkea. Ylensyönti aiheuttaa näille eläinryhmille liikalihavuutta. Liiallisen energiansaannin korjaaminen rehumäärää rajoittamalla aiheuttaa levottomuutta eikä ole hyvinvoinnin kannalta suositeltavaa.
Rehumäärän pienentämisen sijaan liian sulavaa rehua voi laimentaa esimerkiksi oljella. Tämä kuitenkin lisää työtä ja sulavat rehut kannattaa yleensä ohjata lypsylehmille.
Yksi yleinen keino tuottaa umpi- ja nuorkarjarehua on ensimmäisen säilörehusadon niiton viivästyttäminen. Kokonaisuuden kannalta ensimmäisen sadon viivästyttämisen sijaan järkevämpi vaihtoehto olisi tehdä matalan sulavuuden rehut myöhäisestä jälkisadosta. Samalla saadaan lisättyä ensimmäisen sadon osuutta lypsävien lehmien rehussa. Lehmät syövät ensimmäistä niittoa jälkisatoja paremmin, mikä näkyy myös maitotuotoksessa.
Ensimmäisen säilörehusadon myöhästetty korjuu on perusteltua, mikäli nurmirehua korjataan varmuusvarastoksi tai myyntiin. Näitä myöhäisiä, yli oman tarpeen olevia varastorehuja tarvitaan huonon rehuvuoden jälkeen täydentämään tarpeeseen nähden vajaata satoa. Heikon sulavuuden ensimmäinen sato yhdistettynä runsaaseen väkirehuosuuteen ylläpitää hyväksyttävää tuotosta ja säästää säilörehuvarastoa. Tämä on myös sellaisen tilan ruokintastrategia, jossa nurmiala on tarpeeseen nähden niukka.
Myyntiin tarkoitettu rehu yleensä paalataan joustavan kuljetuksen mahdollistamiseksi. Kuljetuskustannuksen minimoimiseksi rehu pitäisi saada korjattua kuivana ja sääolosuhteista riippuen tämä saattaa vaatia korjuun myöhästyttämisen. Paalirehun kuiva-aineen nosto 20 prosentista 40 prosenttiin kaksinkertaistaa paalin sisältämän kuiva-ainemäärä ja samalla energiasisällön.
Kuivana korjattua varmuusvarastorehua täytyy valmistautua säilömään kaksi vuotta. Perättäisten hyvien vuosien aikana varastomäärää ei lisätä eli tavoiteltava sato vastaa yhden vuoden kulutusta. Suuri varasto lisää varmuutta, mutta toisaalta lisää varastokustannusta. Tasapainoilu varmuuden ja kustannuksen välillä on tilakohtainen strategiavalinta. Säilörehu voi kuitenkin hyvin tehtynä ja suljettuna säilyä vuosia.
Paalimuovit ovat rikkoontumisalttiita ja siksi paalirehu säilyy huonommin kuin muulla tavoin säilötty rehu. Paalimuovien hapenläpäisyssä on lisäksi eroja. Mahdollisessa ylivuotisvarastoinnissa paaleissa täytyy käyttää hyvälaatuista käärintämuovia. Uutena mahdollisuutena paalien pitkäaikaisvarastointiin on niin kutsuttu happikalvo. Laakasäilöjen peittoon happikalvoja on ollut saatavilla jo vuosia, mutta paalimuovina näitä ei Suomessa ole vielä markkinoilla.
Lue koko juttu KM:stä.
Teksti: Auvo Sairanen
Kuva: Minna-Riitta Ketokulta