Riittääkö suomalainen puu metsäteollisuuden investointeihin
Suomen metsäväki on ollut nyreissään Euroopan unionin ympäristöväen suhtautumisesta Suomen metsien muodostamaan hiilinieluun. Metsäväki on katsonut, että on vain oikeus ja kohtuus, jos Suomen metsien hakkuita lisätään puuntuotannollisesti kestävällä tavalla, kun aiempina vuosikymmeninä on investoitu metsien puuston lisäämiseen. Jos nyt hakkuita halutaan lisätä maltillisesti kestävyyttä vaarantamatta, eikö se riitä?
Metsäväki pystyy esittämään Euroopan oloissa ainutlaatuisen pitkän mittauksiin perustuvan aikasarjan Suomen metsien puuston kehityksestä 1920-luvulta nykypäiviin. Mittauksista on vastannut vuonna 1917 perustettu Metsäntutkimuslaitos, joka on nykyisin osa Luonnonvarakeskusta. Kaikki tämän artikkelin numerotiedot perustuvat Metsäntutkimuslaitoksen työhön. Ainoastaan Ruotsilla on yhtä pitkä aikasarja. Monet Euroopan runsasmetsäisistä maista, Saksa mukaan lukien, ovat selvittäneet puustonsa määrän tilastotieteellisesti virheettömällä tavalla vasta viime vuosikymmeninä.
Juuri itsenäistyneen Suomen metsistä löytyi runkopuuta runsas 1,5 miljardia kuutiometriä, kun nykyisin puumäärä on 2,5 miljardia kuutiometriä. Puuston määrä oli alimmillaan 1960-luvulla, jolloin se niukasti alitti 1,5 miljardin kuutiometrin rajan. Silloin oltiin perustellusti huolissaan, salliiko metsien tila mittavat metsäteollisuuden investoinnit uuteen kapasiteettiin. Valtiovalta ryhtyi ponnekkaisiin toimiin lisätäkseen puuntuotantoa. Merkittävin investointi koski soiden ojitusta, joka nousi aiempaan verrattuna moninkertaiseksi 1960-luvulla.
Itse asiassa Suomen metsien puusto oli alimmillaan juuri 1920-luvulla, jos tarkoitetaan Suomen nykyisiä valtiollisia rajoja. Metsämaasta ja puustosta luovutettiin Neuvostoliitolle rauhanteossa 1945 noin kymmenen prosenttia. Ne ojitukset, jotka tehtiin 1960-luvulla, lisäsivät metsämaata suunnilleen saman verran.
Ojitukset onnistuivat kokonaisuuteen katsoen hyvin. Peräti neljäsosa puuston kasvusta on nykyisin suometsissä. Teollisuuden puuhuollosta kohtalainen osa perustuu jo nykyään suometsiin, ja se osuus on voimakkaassa kasvussa 1960- ja 1970-luvun ojitusten antaman puusadon alkaessa kypsyä hakkuukuntoon. Kaikkiaan soilla on yli 500 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta.
Eikä talouskaan ole aivan retuperällä. Professori Eero Paavilainen on laskenut, että kaikkien Suomessa tehtyjen metsäojitusten nykyrahassa mitatut kustannukset peittyvät ojitusten aiheuttamalla kasvunlisäyksellä vain kolmessa vuodessa tehdashinnoilla laskien.
Tekevälle tietysti sattuu virheitäkin. Tutkija Markku Saarinen selvitteli aikoinaan virheojituksen käsitettä ja laajuutta. Hän totesi eri riippumattomien lähteiden perusteella, että sellaisia ojituksia, joissa lisääntynyt puunkasvu ei vastaa ojituskustannuksia, on ehkä 15 prosenttia. Merkittävää on, että virheet keskittyvät Pohjois-Suomeen. Vaikka eteläisimmässä Suomessa kaikista soista on ojitettu 75 prosenttia tai vieläkin enemmän, virheojituksia on vain muutama prosentti. Saarisen tulokset ovat mieluummin liioiteltuja kuin vähätteleviä: valtakunnan metsien inventoinnin mukaan virheojituksia on noin kymmenen prosenttia.
Mänty lisääntynyt dramaattisesti
Puulajeista on eniten lisääntynyt männyn tilavuus. Kuusen tilavuus on lisääntynyt mäntyyn verrattuna vähän, mutta kuitenkin lisääntynyt. Alimmillaan männyn määrä oli 1960-luvun lopussa, runsas 650 miljoonaa kuutiometriä. Miljardin kuutiometrin raja ylitettiin vuosituhannen vaihteessa, ja nykyisin mäntyä on yli 1,2 miljardia kuutiometriä.
Lue koko juttu KM:stä.
Teksti ja kuva: Matti Kärkkäinen