PuuTila satsaa laatuun

PuuTila Satu PuustinenPilke- eli polttopuuyrittäjyys on monien maatilojen sivuelinkeino, mutta vain harvoille se tarjoaa kokopäiväisesti toimeentuloa. Haasteena on saada volyymit riittävän suuriksi. Erityisesti logistiikka ja klapien luonnonkuivaus vievät yrittäjän aikaa ja aiheuttavat kustannuksia. Polttopuita myydään tällä hetkellä enimmäkseen pilkeyrittäjältä suoraan kotitalouksille. Virolaiset toimittajat haittaavat kotimaisen polttopuun vähittäismyyntiä.

Nuori Arttu Anttila päätti ryhtyä yrittäjäksi ennestään tutulle alalle. Metsäkoneen kuljettajaksi kouluttautunut Anttila perusti polttopuufirman, PuuTila Oy:n, yhdessä isänsä Marko Anttilan kanssa. Tätä ennen isä ja poika urakoivat klapeja lähinnä harrastusmielessä.

Klapikoneen Anttilat hankkivat vuonna 2009, jolloin myyntiä jo aloiteltiin. Yrityksen vasta 21-vuotias nuorimies pisti pystyyn vajaa vuosi sitten.

“Tehtiin tätä hommaa aluksi metsätöiden ohessa. Polttopuita kysyttiin sen verran hanakasti, että marraskuussa jouduttiin myymään ei-oota. Ja se harmitti”, Arttu kertoo.

Kasvaneesta kysynnästä poiki ajatus yrityksestä. Tällä hetkellä puolet polttopuuasiakkaista on ennestään tuttuja.

Volyymiä Anttila haki toden teolla heti ensimmäisenä toimintavuotena. Määrä nostettiin aikaisemmasta kolminkertaiseksi. Klapeja pilkottiin myyntiin noin tuhat kuutiota.

“Määrää on tarkoitus vielä tästä kasvattaa”, Arttu Anttila kertoo.

Raaka-aine suurin kustannus

Raaka-aineen Anttilat hankkivat lähialueelta. Metsäkoneen kuljettajana Arttu pystyy tekemään yhteistyötä alueen metsänomistajien kanssa puun hankinnassa. Puuta saadaan myös omasta metsästä. Kustannusten minimointi lähtee jo raaka-aineesta, josta muodostuu pilkeyrittäjän suurin menoerä.

Työtehoseuran laskelmien mukaan polttopuiden raaka-aineesta 42 prosenttia tulee omasta metsästä ja kolmannes toisilta yksityisiltä metsänomistajilta. Metsänhoitoyhdistysten kautta puuta ostetaan 15 prosenttia ja 8 prosenttia raaka-aineesta tulee puunhankintaorganisaatioilta.

“Pilkkomamme puu on halkaisijaltaan vähintään kymmensenttistä. Pientä ensiharvennuspuuta en osta. Läpimitaltaan liian pieni puu vie aivan liian paljon aikaa. Lajiteltu puu on hankintahinnaltaan hieman kalliimpaa, mutta tulee loppujen lopuksi kannattavammaksi”, Arttu sanoo.

Samaa mieltä on bioenergia-asiantuntija Jussi Somerpalo Suomen metsäkeskuksesta.

“Pieniläpimittaisten rankojen pilkonta on tehotonta ja sitä kautta kallista. Kun raaka-aine ostetaan vapailta markkinoilta, on sen hintaan vaikea vaikuttaa”, hän sanoo.

Puuta olisi hyvä saada lähialueelta, sillä jokainen ajokilometri maksaa. Anttilat ovat sekä itse ajaneet puuta traktorilla että puuauto on sitä tuonut.

“Puuautokuljetus tulee halvemmaksi. Lähialueelta puuta voidaan ajaa itse. Suurten puukuormien ajo itse traktorilla voi olla myös vaarallista”, nuori yrittäjä aprikoi.

Kovaa työtä jakeluun asti

Klapeja PuuTila tekee viisimetrisestä tavarasta.

“Yleensä ajatellaan, että kolmemetrinen on helpompaa käsitellä, mutta me olemme kokeneet viisimetrisen parempana. Kun tehdään määrämitaltaan 33-senttisiä klapeja, jää väkisin myös kolmemetrisestä hukkapaloja. Viisimetrisestä niitä tulee vähemmän”, Arttu on todennut.

Klapikoneena PuuTilalla on lähinnä puuntekokoneita valmistavalta Laitilan Rautarakenteelta hankittu Japa.

Pilkkomisen jälkeen klapit päätyvät aumaan itse rakennetun koneketjun kautta.

“Linjasto on pyritty rakentamaan mahdollisimman tehokkaaksi. Tarkoitus on saada työketjuun mahdollisimman vähän käden jälkiä”, Arttu Anttila kertoo.

Roskat poistetaan itse rakennetussa rummussa. Kuljetin siirtää puut rumpuun, josta roskat tippuvat 25 mm:n raoista.

Sähköllä toimivasta rummusta klapit putoavat kuljettimen kautta kärrynä toimivaan entiseen juurikasvaunuun, jolla puut ajetaan aumaan. Idea rakentaa entisestä juurikasvaunusta puunkuljetuskärry on yksi PuuTilan keinoista säästää investointikustannuksissa.

Lue koko juttu KM:stä.

Satu Puustinen