Pidä velka ja sen korko aisoissa

raksaa-PIRJO MÄLKIÄ (4)

Velasta sanotaan sen olevan hyvä renki, mutta huono isäntä. Sama pätee myös velan korkoon. Korko on rahan hinta, ja se on maatilan menoerä siinä kuin lannoitteet tai koneenkorjausmenotkin. Sitä on perusteltua maksaa, kunhan korkomenon määrä pysyy järkevissä puitteissa. Oikein käytettynä velka, ja siitä maksettu korko lisäävät maatilan tuloja ja parantaa kannattavuutta, mutta yliannosteltuna se heikentää maksuvalmiutta ja hidastaa maatilan kehittämistä. Muutokset velan korossa vaikuttavat maatilan antamaan tuottoon, ja siksi korkoon liittyy aina riski.

Pääomasta pitää aina maksaa korkoa. Pääoman korko maksetaan joko itselle tai vieraalle.

Silloin kun korko maksetaan rahoittajapankille sieltä otetulle pankkilainalle, on kyseessä vieraalle pääomalle maksettu korko. Se näkyy maksettavana menoeränä tilillä ja sen maksamiseen on jostakin saatava rahaa.

Sen sijaan itselle, omalle pääomalle, maksettu korko on teoreettinen menoerä, jonka maksamiseen ei tarvitse löytyä rahaa tilillä, mutta joka kuitenkin rasittaa tilan kannattavuutta. Omalle pääomalle maksettu korko ei näy maksuvalmiustarkastelussa lainkaan, mutta kannattavuuslaskennassa se tulee huomioiduksi.

Tämä onkin yksi tärkeimmistä tekijöistä, miksi investoivan maatilan maksuvalmiuslaskelmista ja toisaalta kannattavuuslaskelmista, saadaan hyvin erilaiset lopputulokset.

Tyypillinen tilanne on navetan rakentaminen, jossa osa rakentamiskustannuksista katetaan omilla säästöillä, ja osa pankkilainalla. Samoin lisämaan ostoon käytetään usein sekä omaa pääomaa että pankkilainaa, kun pankit eivät enää suostu rahoittamaan ylihintaisia kauppoja täysimääräisesti.

Lähes kaikilla aktiivisesti kehittyvillä maatiloilla on vierasta pääomaa ja ne maksavat korkoa lainoistaan. Koron suuruus vaihtelee lainan käyttötarkoituksen ja lainan myöntämisen ajankohdan mukaan.

Vaikka tyypillisen maatalouslainan korko on noussut hieman viimeisen viiden vuoden aikana, on korkojen vaihtelu tasaantunut merkittävästi Suomen liityttyä Euroopan yhteiseen talousunioniin. Vanhemmat viljelijät muistelevat kauhulla 1990-luvun alkuvuosia, kun pankkilainan korko oli 18,00 prosenttia ja korkotukilainan korko 7,00 prosenttia.

Nyt raha on edullista

Yksittäisen rahoittajapankin myöntämän maatalouslainan korko riippuu kahdesta tekijästä; pankin itsensä maksaman ottolainan korosta, ja toisaalta pankin itselleen perimän marginaalin suuruudesta.

Pankin maksamaan ottolainan korkoon ei viljelijäasiakas pysty vaikuttamaan, vaan sen määrittävät markkinat. Keskuspankit linjaavat ohjauskoroilla sitä hintaa, minkä pankit joutuvat pääomastaan maksamaan keskuspankille.

Keskuspankkikorot määrittävät myös sen koron, jolla pankit lainaavat rahaa toisiltaan. Tyypillisesti hyvinä aikoina rahalla on kova kysyntä, jolloin sen hinta nousee, ja maatalouslainan korkokin on korkea. Taantuman aikana taas rahalla on vähemmän kysyntää, jolloin lainojen korot laskevat.

Nykyisellään tilanne on sikäli erikoinen, että inflaatio on korkeampi kuin peruskorkotaso, joten rahasta maksettava hinta on erittäin edullinen. Viime vuoden inflaatio Suomessa oli noin 1,60 prosenttia ja eniten käytetty maatalouslainan viitekorko (12 kuukauden Euribor-korko) oli vain 0,55 prosenttia.

Riskin suuruus vaikuttaa marginaaliin

Pankille lainasta maksettavaan asiakaskohtaiseen marginaaliin viljelijäasiakas pystyy vaikuttamaan omalla toiminnallaan.

Tärkein tekijä on lainan myöntämiseen liittyvän riskin suuruus. Suuremmasta riskistä rahoittajapankki tarvitsee paremman korvauksen lainatulle pääomalle, ja pienemmästä riskistä lainan myöntäjä tyytyy matalampaan tuottoon, jolloin pankin marginaali on matala.

Asiaa voisi verrata siihen, että lainaa kaverille rahaa auton vaihtoon. Luotettavalle hyvätuloiselle velattomalle velimiehelle on helppo antaa vippi pienellä korvauksella, mutta epäluotettavalle hulttioserkulle lainaa antaisi vain kunnon korvausta vastaan, jos silloinkaan.

Maatilan lainan takaisinmaksuun liittyvä riski määritetään pankeissa yleensä ns. reittausmenetelmällä. Siinä lasketaan ne edellytykset ja se todennäköisyys, millä laina saadaan takaisin kyseiseltä asiakkaalta.

Omaan reittausarvoonsa viljelijä voi vaikuttaa omalla asiakashistoriallaan, ammattitaidollaan, tilan tuottavuudella, kannattavuudella, tuotantotaloudella, strategisella johtamiskyvyllä, maksuvalmiustilanteella ja velan kokonaismäärällä suhteessa olemassa oleviin vakuuksiin. Yleensä reittauksessa käytetään erilaisia laskelmia edellä mainittujen tunnuslukujen määrittämiseen.

Asiakassuhde ja pankin maatalousosaaminen tärkeitä

Etelä-Suomessa maatalouden rakentamisinvestointeihin ja lisämaan hankintaan myönnettyjen pankkilainojen marginaali on noussut selvästi viime vuosien aikana. Matalimmillaan pankin marginaalit olivat vuosina 2008 ja 2009, jolloin ne olivat tyypillisesti 0,80–1,00 prosenttia.

Vuoden 2013 aikana myönnetyille uusille lainoille marginaalit vaihtelivat tyypillisesti välillä 2,00–2,75 %. Viljelijän maksamaksi kokonaiskoroksi muodostuu silloin 12 kk:n Euribor huomioiden noin 2,50–3,25 %.

Erot eri maatilojen ja eri lainakohteiden välillä ovat siten merkittäviä. Sen sijaan eri rahoittajapankkien välillä ei ole ollut havaittavissa suuria eroja. Viljelijän oma asiakassuhde merkitsee enemmän kuin pankkiryhmittymä.

Viljelijäasiakkaan näkökulmasta onkin oman asioimispankin maatalousosaaminen ja maatalousrahoituksen ammattitaito muodostunut korkoa merkittävämmäksi tekijäksi pohdittaessa mistä pankista lainatarjousta kysytään. Vallitsevan näkemyksen mukaan nykyiset poikkeuksellisen edulliset korot säilyvät vielä pitkään, ja korkojen nouseminen olisi ajankohtaista vasta vuodesta 2016 alkaen.

Lue koko juttu KM:stä.

Jarmo Keskinen