Pelätty riski realisoitui

Heinäkuun lopulla Suomessa toteutui se, minkä on pelätty tapahtuvan jo yli kymmenen vuotta – Kaakkois- Suomesta löytyi afrikkalaista sikaruttoa kuolleista villisioista. Tämä sikojen erittäin herkästi tarttuva kuumetauti on tähän mennessä pidetty ansiokkaasti poissa Suomesta, vaikka se on levinnyt epidemian lailla naapurimaissa Virossa ja Venäjällä, ja sitä on ollut jopa Ruotsissa.

Suomi on varautunut sen saapumiseen erilaisilla toimenpiteillä, esimerkiksi etsimällä kuolleita villisikoja, tutkimalla kuolleita ruhoja ja harjoittelemalla, miten eristetään sikasektori tartunnan iskiessä kohdalle. Tässä Ruokavirasto, metsästäjät ja sikasektori ovat tehneet ansiokasta työtä vuosikaudet. Kaikki muu valmistautuminen ja varautuminen on jäänyt lastenkenkiin, jälleen kerran.

Julkisuudessa usein hehkutetaan, kuinka Suomi on varautumisen mallimaa. Voin todeta, että ei ole. Koronan iskiessä moni varmasti muistaa epämääräiset maskikaupat valtiotasolla, kun kävi ilmi, että koko Suomessa ei ole suojamaskeja.

Toinen esimerkki on tältä keväältä, silloinkin uhka tuli idästä jälleen kerran. Pääsiäisenä kotikylääni Oravalaan tippui ukrainalainen drooni, missä oli taistelukärki paikallaan. Se tipahti naapuritalon pihaan keskellä kirkasta päivää. Silloin tilannekuva oli paikallisella Marttakerholla parempi kuin tämän maan hallituksella ja puolustusministerillä. Tilanne oli karmeudessaan absurdi. Miten pitkälle sisämaahan voi tunkeua toisen valtion kamikaze-pommikone noin vain? Eikö meidän varautumisemme pitänyt olla huippuluokkaa?

Ja taas kerran ollaan samankaltaisessa tilanteessa. Afrikkalaista sikaruttoa on pelätty juuri kuten ruttoa kuuluukin. Mutta miten varautuminen? Kun pelätty virus saapui, jäi se alue, Kaakonkulma, Suomen nurkka Venäjän kainalossa, yksin. Taas kerran. Alue eristettiin. Ilmoitettiin, että viljaa ei saa korjata, metsää ei saa kaataa, oikeastaan siellä ei saa edes liikkua. Suomen valtio ja kaikki sen sisällä olevat toimijat hylkäsivät nämä rajanpinnassa elävät ihmiset välittömästi ilman minkäänlaista varautumissuunnitelmaa. Kauniit puheet toimivasta huoltovarmuudesta haihtuivat savuna ilmaan.

Uutinen ei ollut mediassa mitään verrattuna esimerkiksi hallituksen lapselliseen Garden-hankkeesen, vaikka tällä lamautettiin käytännässä 10 000 peltohehtaarin toimeentulo ja eläminen. Sen lisäksi lihatalot ottivat välittömästi miljoonien eurojen iskun vientikaupan loputtua. Olisiko vastuuministereillä (maa- ja metsätalous-, pää- ja ulkomaankauppaministereillä) ollut yhtä välinpitämätön suhtautuminen asiaan, jos sikaruttoa olisi löytynyt vaikkapa Turusta tai Seinäjoelta? Epäilen.

Reagointinopeus ja toimiva toimintasuunnitelma on ollut kuin hidastettua elokuvaa katsoisi. Ja mitä jos sikaruttoa löytyisi vaikkapa Kymenlaakson ja Uudenmaan rajalta, missä sikoja liikkuu. Silloin sulkuvyöhykkeen sisälle jäisi käsittääkseni Loviisan viljasatama, Hankkijan ja Lantmännenin rehutehtaat, Lahden seudun viljaklusteri, UPM ja Stora- Enson paperitehtaat, ja kaikkiin näihin laitoksiin tuleva syöte eli maa- ja metsäalueet Helsingistä Lappeenrantaan.

Miten tähän on varauduttu? Henkilökohtaisesti minua ei juurikaan vakuuta, että kaksi viikkoa tapahtuneesta ministeri kirjoittaa kolumnin Maaseudun Tulevaisuuteen, jossa omien saavutuksiensa lisäksi kehuu, kuinka homma on hanskassa.

Olisko vaikka etukäteen voitu kysyä Baltiasta, miten he ovat oppineet elämään viruksen kanssa? Ja jännä asia, siellä on ollut virusta tosiaan yli 10 vuotta myös tuotantosikaloissa, ja silti teollisuus on ostanut sieltä viljaa Suomeen koko ajan. Nyt laitettiin heti portit kiinni, ja sulkualueen viljelijöitä kohdellaan kuin spitaalisia. Se ei ole oikein, mutta onhan se sentään markkinataloutta.

Ja vielä. Itärajalla on rakennettu riista-aita isolla rahalla. Kuitenkin riistaportit olivat auki. Mitä Suomessa pitää tapahtua, että sinisilmäisyys ja hyväuskoisuus arvaamatonta naapuria kohtaan loppuu? Ei ollut kuulemma syytä laittaa niitä kiinni, vaikka Venäjä tekee jatkuvalla syötöllä muun muassa kyberiskuja naapureihinsa. Oliko tässä kyse villisikojen oikeuksista vai luotto siihen, että eihän Venäjä meille mitään pahaa halua?

Adolf Ehrnroot on tunnetusti lausunut: ”Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa, ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa.” Tämä on erittäin hienosti sanottu, ja toivon, että se koskisi myös Kaakonkulmaa, unohdettua kansaa Venäjän kainalossa. ◻