Komission maatalousvisiosta puuttuvat keinot
Euroopan komissio esitteli helmikuun loppupuolella maatalouden tulevaisuusvision. Tulevaisuusvisio luo pohjan maatalouspolitiikan vuoden 2028 uudistukselle. Muutaman kuukauden pureksimisen sekä erilaisten dokumenttia käsitelleiden tilaisuuksien jälkeen visiosta saa aika vähän mitään konkreettista irti. Tulevaisuuden suuntaviivat on jätetty sopivan pyöreiksi, jotta jokainen toimija voi tulkita niitä parhaaksi katsomallaan tavalla. Näin on tehty myös Suomessa. Esimerkiksi maa- ja metsätalousministeri on eri yhteyksissä kertonut, että hallituksen kädenjälki näkyy maatalousvision linjauksissa. On kuitenkin perusteltua kysyä, kuinka hyvin linjaukset kestävät kriittistä tarkastelua ja mitä niistä ylipäätään voidaan päätellä.
Siirry artikkeliin