Pääkirjoitus: Viljanviljelyn kannattavuutta on pakko parantaa

Viljanviljelyn kannattavuus on tänä vuonna selkeästi heikompaa kuin 2025. Vaikka viljojen keskisadot olivat keskimääräistä parempia, kustannusten nousu ja tuottajahintojen alamäki painoivat kannattavuuden monilla kasveilla ja monilla tiloilla rankasti miinukselle.

ProAgrian lohkotietopankin tulosten mukaan edes nollatulokseen pääsy tänä vuonna olisi edellyttänyt esimerkiksi rehuohralla lähes 6,4 tonnin satoa, kun valtakunnallinen keskisato oli Luken satoarviossa noin 3,9 tonnia.

Ennakkotietojen mukaan ainoat siedettävästi kannattavat viljelykasvit olivat sokerijuurikas ja luomukaura, mutta myös niiden kannattavuus laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Myös rapsi oli lievästi plussalla, mutta vastaavasti kevätrypsi oli kaikkein heikoimmin kannattava, koska sen sato jäi heikoksi. Ison pinta-alan kasvit kaura ja rehuohra olivat selkeästi tappiollisia, erityisesti heikon tuottajahinnan takia.

Viljanviljelyn kannattavuus on jo pitkään ollut kriittisellä rajalla. Tämä heijastuu koko ketjuun maatalouden ympärillä ja puimurikaupan ennätysalhaiset myyntimäärät ovat vain jäävuoren huippu.

Viljatilat lykkäävät investointeja. Koko toimialan investointivelka kasvaa ja edessä on tilanne, jossa vaaditaan erittäin merkittävä parannus viljanviljelyn kannattavuuteen, jotta tuotannon jatkuminen pystytään turvaamaan. Nyt tingitään jo korvausinvestoinneista uus-investoinneista puhumattakaan.

Nykyisellä konekalustolla pystytään kyllä jatkamaan viljelyä, mutta nykyisillä hintasuhteilla satsaaminen tehokkaaseen tuotantoon sisältää merkittävän riskin. Moni viljanviljelijä on valinnut tukioptimoinnin tien, koska kalliisiin tuotantopanoksiin sijoittaminen koetaan liian riskialttiiksi.

Tukioptimointi on johtanut muun muassa rehunurmien viljelyyn ja kun sadonkorjuuvelvoitetta ei ole ollut, on tukien saamiseksi riittänyt nurmien niitto tai murskaus. Nyt valtiovalta on puuttumassa tähän ja jatkossa rehunurmien sato on joko korjattava tai laidunnettava. Toisaalta samalla helpotettiin saneeraus-, maanparannus- ja kerääjäkasvien prosenttirajoja, joten nyt rehunurmen sijaan pellot voi laittaa vaikka kokonaan saneerauskasville.

Huoltovarmuuden näkökulmasta tällainen peltoreservin ylläpito saattaa näyttää järkevältä, mutta paljon järkevämpää olisi saada pellot tuottamaan jotakin muuta kuin viljaa ja erityisesti energiaa ja typpeä.

Maataloustuotannon ongelmallisuutta kuvaa hyvin se, että kun nyt olisi mahdollista laittaa vaikka kaikki pellot apilalle ja sitomaan typpeä, apilan, erityisesti puna-apilan siemenestä on huutava pula. Viranomaisten uudet tukilinjaukset ovat tervetullut muutos maatalouspolitiikkaan, mutta vaikka muutoksen tavoitteena olisi tuen suuntaaminen entistä enemmän ruuantuotantoon, lopputulema saattaa olla päinvastainen, koska markkinahinnat eivät nyt kannusta viljelijöitä tuottamaan ruokaa.

 

Pentti Törmä
päätoimittaja

Maatalousrakentamisessa satsattava energiatehokkuuteen

Maatilat ovat isoja energiankäyttäjiä ja erityisesti maatalous-rakennukset pelkästään jo ison kokonsa takia vaativat paljon energiaa.

Maatiloilla on jo pitkään tehostettu energiankäyttöä ja oma energiantuotanto on nykyisin jo varsin tavallista. Kotieläinrakennuksissa lämmön talteenotto lannasta ja poistoilmasta on erittäin kannattavaa, sillä se parantaa rakennuksen ilmanlaatua samalla kun energiaa säästyy.

Jatkossa maatilarakennusten ja koko maatilan yritystoiminnan energiatehokkuus on entistä tärkeämpää.

Seuraava iso kehitysaskel maatiloilla on itse tuotetun energian varastointi, mutta toistaiseksi energiavarastojen kalleus hidastaa kehitystä.

Samaan aikaan koko kansakunnan energiahuollon toimivuus on kyseenalaistettu. Voimakkaasti kasvava sähkönkulutus ja uudet isot investoinnit, erityisesti datakeskukset ja erilaiset vihreän energian hankkeet, vaativat kantaverkon voimakasta kasvattamista ja myös uusia kaasuverkkoja. Kun uusi energiantuotanto sijoittuu pääasiassa haja-asutusalueille, on tuuli- ja aurinkoenergiavoimaloiden sekä sähkön ja kaasun siirtoverkon vaatima pinta-ala kasvussa. Monen maanomistajan alueita halkovat isot siirtolinjat ja edelleen korvaukset haittaan nähden ovat mitättömiä.

Energiaverkon toimivuus on tärkeää koko yhteiskunnan kannalta, mutta se pitää tehdä myös maanomistajien oikeuksia kunnioittaen.