Onnistunut rikkaäestys edellyttää tarkkuutta
Jos kasvinsuojeluruiskun käyttö on tarkkaa työtä, vähintäänkin samaa täsmällisyyttä vaaditaan torjuttaessa rikkakasveja luomuviljelyssä. Tämä kävi ilmi, kun Boris Lindgård opasti vastikään luonnonmukaiseen viljelyyn siirtyneitä viljelijöitä rikkaäkeen käytön saloihin.
Usein siinä menee yksi vuosi ennen kuin opitaan miltä rikkaäestetyn pellon pitää näyttää”, Boris Lindgård sanoo. Siksi hän on sisällyttänyt kaikkien rikkaäkeidensä kauppaan käyttöönottokoulutuksen, jolloin onnistumisen mahdollisuudet oletettavasti kasvavat.
Liikkeelle ei kannata lähteä heti kun 12-metrinen äes laskee hydrauliikalla sivulohkonsa alas. Koneeseen tutustumiseen ja sen säätöihin pitää varata ainakin ensimmäisellä kerralla useampi tunti. Tavoitteena kun on antaa rikkakasveille kuritusta, mutta pitää hyötykasvit elossa.
Lindgård aloittaa korkkaamattoman koneen säädöt vehmaalaisten Mika ja Juhani Suomen pellolla säätämällä edessä olevat neljä tukipyörää keskimääräiselle aloituskorkeudelle. Sitten kallistetaan yhdessä kaikkien kahdeksan lohkon piikkien kärjet osoittamaan hieman etuviistoon.
Työntövarsi säädetään niin, että etummaiset ja takimmaiset piikit kulkevat samassa syvyydessä. Työntövarsi ei saa olla Lindgårdin mukaan hydraulinen, koska silloin löydetty kulma ei pysy vakiona.
Kun koneen säädöt on saatu kohdilleen, pitää työnjälki tarkistaa ajamalla pellolla lyhyitä vetoja, joiden avulla löydetään myös toimiva ajonopeus, jolla siemenrikkakasvit saavat sopivasti siipeensä, mutta syvemmälle kylvetyt viljat pysyvät kunnossa.
Lue koko juttu KM:stä.
Teksti ja kuvat: Esa Mustonen