Naudanlihantuotannon ongelmia ei ratkaista nopeasti
Pula naudanlihasta ja erityisesti pula kotimaisesta naudanlihasta on noussut yleiseksi keskustelunaiheeksi. Samalla suurelle yleisöllekin on avautunut se, miten riippuvaista suomalainen naudanlihantuotanto on maitotaloudesta. Lihaksi kasvatettavista vasikoista valtaosa tulee maitotiloilta, vain noin 20 prosenttia kaikesta naudanlihasta tulee emolehmätiloilta.
Vaikka maitotilat ennakoivat jo paremmin oman ensikkotarpeensa ja käyttävät lopuissa siemennyksissä enenevässä määrin liharotuisia sonneja ja hieman jo myös sukupuolilajiteltua siementä, ei syntyvä vasikoiden määrä vielä mahdollista naudanlihantuotannon kasvua. Parantamisen varaa olisi myös vasikkakuolleisuuden pienentämisessä koko ketjussa.
Maitotilojen ja lypsylehmien lukumäärä on laskenut jo pitkään eikä mitään merkittävää muutosta trendiin ole nähtävissä.
Jos kotimaista naudanlihaa halutaan lisää, sen on tultava lihantuotantoon erikoistuneiden emolehmätilojen kautta. Emolehmätuotanto on kuitenkin merkittävästi erilaista kuin vasikoiden teuraskasvatus. Emolehmiin perustuva tuotanto on selvästi työllistävämpää ja yksikkökoko on huomattavasti pienempi kuin teuraskasvattamoissa. Siirtyminen nautojen teuraskasvatuksesta emolehmätuotantoon on monille naudanlihantuottajille liian iso muutos.
Sikatalous on hyvä osoitus tästä. Suomessa trendinä oli pitkään siirtyminen porsaskasvatuksesta puhtaaseen lihasikojen tuotantoon ja harva lihasikalan vetäjä palasi yhdistelmä- tai emakkosikalan pyörittämiseen.
Markkinoilla olisi kuitenkin aitoa kysyntää kotimaiselle naudanlihantuotannolle. Emolehmätiloilla nautojen laidunnus ja vasikoiden myöhäinen vieroitus ovat normaali toimintatapa. Nämä ovat niitä asioita, joita kuluttajat ainakin tutkimuksissa arvostavat, ja ovat siitä jopa valmiita maksamaan.
Suomessa nurmi kasvaa hyvin, vettä on runsaasti tarjolla ja emolehmille vaadittavat rakennukset eivät aiheuta yhtä suurta kustannuseroa kilpailijamaihin kuin maidontuotannossa. Suomessa olisi selvät edellytykset kilpailukykyiseen naudanlihantuotantoon, kunhan jalostava teollisuus ja kauppa tekisivät oman osansa.
Tuottajahintojen ero kilpaileviin EU-maihin on tällä hetkellä hätkähdyttävä. Saksassa maksetaan nyt O2-sonnista noin 640 euroa/100 kiloa, kun Suomessa saa vastaavasta noin 470 euroa. Lypsylehmän lihassa (O3) Saksan hinta on 600 euroa, kun Suomessa se on vain 375 euroa. Jollei tuottajahintoja saada korjattua samaan kertaluokkaan kuin muualla Pohjois-Euroopassa, on turha haaveilla kotimaisesta naudanlihasta. Nykymenolla sen saatavuus heikkenee entisestään.
päätoimittaja
Pitkä kylvökausi
Tänä keväänä tehdään varmasti ennätys kevätkylvökauden pituudessa. Ensimmäiset viljojen kylvöt tehtiin jo heti huhtikuun alkupäivinä ja toisaalta moni viljelijä on tietoisesti siirtänyt kevätöljykasvien kylvön kesäkuun alkuun. Tukiehtojen viimeinen kylvöpäivä on kesäkuun lopussa eli käytännössä kevätkylvöt ajoittuvat kolmen kuukauden jaksolle.
Pääosa kylvöistä tehtiin kuitenkin tänäkin vuonna varsin keskimääräiseen aikaan.
KM seuraa kesän ja syksyn aikana, miten kävi viljoille, jotka kylvettiin huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana. Jo nyt tiedetään, että osa joudutaan kylvämään uudestaan. Pääsiäisen jälkeinen kylmä ja sateinen jakso hidasti pintaantuloa, joten aikaisin kylvetyt kasvustot saivat laskettua lyhyemmän etumatkan kasvukauteen.
Auringon säteily on Suomessa keväällä voimakasta ja ainakin periaatteessa huhtikuun säteilyn ja maaperän kosteuden yhdistelmän pitäisi auttaa siinä, että sadonmuodostuksen kannalta tärkein hetki ajoittuisi ajankohtaan, jossa kasvin juuristolle olisi paremmin vettä tarjolla. Eteläisessä Suomessa keväiden kuivuudesta on tullut pysyvä riesa, vaikka vuosien välillä on vaihtelua. Kevätkosteuden hyödyntäminen on siksi tärkeää ja myös tukijärjestelmässä tämä pitää ottaa huomioon.
Käytännössä kuitenkin huhtikuun pilvisyys ja alhaiset yölämpötilat voivat varsin helposti kumota nämä aikaisen kylvön positiiviset vaikutukset, joten kyse on myös viljelyriskien hallinnasta. Kaikkea ei kannata löydä yhden kortin varaan, vaan kylvöjä kannattaa rytmittää myös laji- ja lajikevalinnoilla.
Kasvukauden alku on kuitenkin siirtynyt selkeästi aikaisemmaksi ja nyt kaivataan tutkittua tietoa siitä, miten aikaiset kylvöt soveltuvat nykyisille lajikkeille, mitkä lajit hyötyvät eniten aikaisesta kylvöstä ja mitä muutoksia pitää tehdä lannoitukseen ja kasvinsuojeluun, jos kylvöt aikaistuvat pysyvästi. Maatalouden perustutkimukselle on edelleen tarvetta.