Elvytyspaketilla ei saa paisuttaa EU:n hallintoa!

Tuskin keneltäkään on jäänyt huomaamatta, että Suomessa lain tulkinnasta näyttää tulleen suurempi ongelma kuin itse laista. Tämä koskee erityisesti perustuslakia. Asiantuntijoita ja tulkitsijoita riittää. Mitäpä muuta siitä sitten seuraa kuin asioiden jumiutuminen kokonaan tai ainakin niiden merkittävä hidastuminen.

Taitaa ilmiö olla kansainvälinen, sillä ilman äärimmilleen venytettyä eurooppalaista sopimustulkintaa ei koronaan liittyvä EU:n kiistelty elvytyspaketti olisi parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Sopimusperusteiseen yhteistyöhön tottuneille suomalaisille päättäjille tilanne on oikeasti vaikea.

Pidän lopputulosta jo näin etukäteen selvänä eli eduskunta hyväksyy 750 miljardin elvytyspaketin, joka on kytketty unionin monivuotiseen rahoituskehykseen. Loppujen lopuksi tärkeintä ei taida olla se, mitä Suomi maksaa ja mitä saa, vaan se, minkälaiseksi tuleva EU kehittyy. Sen takia keskustelu ei saa tyrehtyä tunteita herättävään äänestykseen. Sen on ehdottomasti jatkuttava.

Jos kaikki jäsenvaltiot hyväksyvät tuon elvyttävän tukipaketin, samalla se tarkoittaa uudenlaista tulkintaa EU:n perussopimuksen tietyistä artikloista. Se, mikä ennen ei ole ollut mahdollista, tulee sitä jatkossa olemaan.

Elvytyspaketin hyväksyminen edustaa näin ollen komissiolle annettavaa lupaa ottaa lainaa ja myös yhteisvastuuta – eri mekanismien kautta – jonkin jäsenmaan taloudellisista vastuista. Ennen nämä olivat ehdottomia kieltoja, eivät enää.

Uhkakuvissa ei tietenkään kannata rypeä, mutta toivottavasti lisääntyvä yhteisvastuu ei johda rahoitusmaailman moraalikatoon eli velanoton kannusteisiin valtiotasolla.

Jos jonkun valtion ajatusmaailma alkaa kulkemaan siihen suuntaan, että vahva velkaantuminen uuden kriisin puhjetessa tullaan palkitsemaan avustuspaketilla, ollaan kestämättömällä tiellä. Varsinkin kun tiedetään, että eurooppalaisen pankkiunionin yhteisen kriisinratkaisurahaston reilut 70 miljardia eivät riitä mihinkään, jos EKP:n arvopapereiden osto-ohjelmilla jo ennestään puhallettu kuplatalous romahtaa.

Elvytyspaketin takaisinmaksut alkavat vasta vuonna 2028. Se tarkoittaa Suomessa 210–500 miljoonan vuosittaisia tilityksiä, riippuen lainan pääoman takaisinmaksuajan pituudesta.

Joka tapauksessa rahat on aikanaan jostakin hankittava. Se pitää myös komission ja komissaarien ymmärtää, kun Suomelle tärkeitä talouskysymyksiä esimerkiksi metsiin liittyen käsitellään tulevaisuudessa. Tarkoitan sitä, ettei työmiestä voi käskeä tekemään työtä, jos samalla ottaa työkalut pois.

Näin kirjoittaen tulee heti mieleen komission vasta antama esitys kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmästä. Se määrittelee, millainen taloudellinen toiminta on kestävää. Virallinen nimi tälle sekavalle ja byrokraattiselle kokonaisuudelle on kestävän rahoituksen taksonomia.

Miten niin sekavalle ja byrokraattiselle? Olen saanut viestejä, että paatuneimmaltakin lainsäädäntöpapereiden lukijalta meinaa usko loppua, kun metsätalouden liittyvää kriteeristöä lukee. Niin monimutkainen ja monitulkintainen se on, ettei käytännön metsätalousasiantuntija saa mitään tolkkua.

Jokaiselta vähintään 13 hehtaarin metsätilalta edellytetään nippu asiakirjoja. Yksi niistä on yksityiskohtainen metsäsuunnitelma, jossa on mukana myös sidosryhmien kuuleminen kansallisen lainsäädännön ehtojen mukaisesti. Tämän lisäksi metsänomistajalta edellytetään 30 vuoden ajanjaksolta hiilihyödyn laskemista.

Mitäköhän pienehkön metsäpalstan omistaja ajattelee, kun joutuu lainsäädännön pakottamana laskemaan esimerkiksi Pohjois-Suomessa jutkottavan, hitaasti kasvavan pienen metsäpalstan hiilihyötyjä! Millähän opilla pahaa aavistamaton metsänomistaja velvoitteesta selviää? Nopeakasvuinen pyökkimetsä Keski-Euroopassa on täysin eri asia.

Suuressa kuvassa esitetty taksonomiapaketti uhkaa metsäteollisuuden investointien rahoitusta ja työpaikkoja ihan vaan sen takia, että Suomen metsien jatkuvaa kasvua ei Euroopassa näköjään ymmärretä hiilitalouden ja -taseen kannalta. Miten ihmeessä ja kenen opeilla Suomen metsistä on saatu väännettyä ongelma? Miksi sotkeutua Suomen metsäpolitiikkaan, kun se on kunnossa erityisesti hiilivaraston pitkäkestoisen kasvattamisen suhteen.

Komission ehdotusta ei voi enää muuttaa. Jäsenvaltioiden on se joko hyväksyttävä tai hylättävä. Samoin on Euroopan parlamentin laita.

Suomi on linjakkaasti vastustanut metsänomistajakohtaisia, byrokraattisia metsäkriteereitä aina. Suomen on pysyttävä kannassaan loppuun saakka ja vastustettava paketin hyväksymistä sekä saatava muita jäsenvaltioita puolelleen. Nyt on hukatulle Hansa-yhteistyölle käyttöä!

Mitä tekemistä taksonomiapaketilla on elvytyspaketin kanssa? Elvytyspaketin myötä komission valta kasvaa samassa suhteessa kuin jäsenmaksut ja tulevat EU-maksut sekä verot kasvavat. Tästä seuraa väistämättä lisääntyvä byrokratia ja kankeus. Taksonomiapaketti on esimakua siitä, mitä tuleman pitää: hallinto irtoaa käytännöstä ja penkoo samoja asioita muutaman vuoden välein. Se on jo nyt selvästi nähtävissä ilmasto- ja metsäkysymyksissä.

Suomen on vaikeaa maksaa miljardilainoja takaisin, jos meillä ei ole kilpailukykyä ja riittävää vientiä. Metsät ovat kohtalomme, jos asian teatraalisesti ilmaisee. Tämä on pääministerin kerrottava Euroopan päämiehille seuraavassa huippukokouksessa. Eurooppa ei voi vastata kansainväliseen talouskilpailuun hallintoa ja byrokratiaa lisäämällä.