Maatalouspolitiikan konkari keskittyisi tukemaan nuoria viljelijöitä

Suomalainen virkamies ei ole liian pikkutarkka, tyrmää maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö ja pitkän linjan maatalousvaikuttaja Pekka Pesonen. Tukia hän ohjaisi nykyistä vahvemmin aktiiviviljelijöille. Onko yhteiskunnalla velvollisuus maksaa kymmenien vuosien ajalta pellon varallapitoa, hän kysyy.

Vanha totuus unohtuu helposti: Mikä on tänään uutta ja ihmeellistä, on pian historiaa.

Juvalaisen maatilan pihapiiri antaa nopeasti muuttuvassa maailmassa perspektiiviä. Sitä lypsykarjatilalta Etelä-Savosta Helsingin yliopistoon, Valion kautta edunvalvontatehtäviin Brysseliin sekä lopulta maa- ja metsätalousministeriöön ehtineelle Pekka Pesoselle näyttää kertyneen.

Hän on ollut mukana ottamassa Suomen EU-taipaleen ensiaskelia, työskennellyt yli 70 jäsenjärjestöä kattavan viljelijäjärjestö Copa-Cogecan nokkamiehenä sekä sorvannut tukipolitiikkaa ministeriön kansliapäällikön tehtävissä.

Menneisyyden merkitys ei silti hänen puheistaan katoa. Kun Pesonen seisahtaa osoittamaan pihapiirinsä vanhaa kivinavettaa, hän näkee edessään 1800-luvun huipputeknologiaa.

”Niiden tekijät olivat aikansa mestareita. Joku on aikoinaan tiennyt, mistä kohtaa ruveta lohkaretta naputtamaan.”

Leipä on ollut Pesosen kotiseudulla aikoinaan lujassa. Monet pelloista ovat aiemmin olleet epätasaisia ja huomattavan kivisiä.

Kun Rantasalmelta saatiin aikoinaan kivienkeruuseen Kivi-Pekka, hommat rupesivat sujumaan, Pesonen muistelee. Vesitalous parani ja pellot muokkautuivat tasaisemmiksi.

”Se mahdollisti vehnän viljelyn.”

Aktiiviviljelijät edellä

Nykyisin ympäröivät viljelysmaat ovat vuokralla. Välillä virkamiehenkin houkutus traktorin rattiin käy kovaksi, vaikka aktiiviviljelijä hän ei ole koskaan ollut.

Pesonen on ollut keskeisessä roolissa aktiiviviljelyä ja tukien ohjaamista koskevassa keskustelussa.

Niin kauan kuin yhteiskunta maksaa pinta-alaan ja toimintaan perustuvia tukia, on oikeus odottaa suoritetta, hän linjaa.

”Yhteiskunta on jotakuinkin yksimielinen siitä, että ruokaa pitää tuottaa, mutta kestävästi.”

Sellaista mallia ei ole, jolla hömppäheinä saataisiin 100-prosenttisesti pois, Pesonen jatkaa.

”Muutama tuensaaja on ottanut yhteyttä ja antanut kyytiä vedoten siihen, että tuen avulla pelto on tarpeen vaatiessa käytettävissä. Mutta missä raja kulkee?”, hän kysyy.

”Onko yhteiskunnalla velvollisuus maksaa vaikka 30 vuoden ajalta varallapitoa?”

Vaihtoehtoja maankäyttöön voisi olla kohtuullisen korvauksen maksaminen muuta kautta, kuten luonnonarvopalveluiden avulla.

Yksi vaihtoehto on metsittäminen.

”Jos metsän keskellä on hehtaari peltoa, ei sitä välttämättä kannata pitää viljelyssä.”

Pelto voitaisiin myös muuttaa riistapelloksi, Pesonen ehdottaa. Kunhan tuki ei olisi passiivista.

”Maakunnissa ajaessa tulee vastaan peltoja, joita ei ole selvästikään käytetty vuosikausiin ruuantuotantoon.”

Tuensaajia on 40 000, heistä neljäsosa eli noin 8 500 tilaa tuottaa 70–80 prosenttia kokonaistuotannosta, Pesonen havainnollistaa.

”Jos meillä on nuoria viljelijöitä, jotka ovat valmiita pistämään elämänsä peliin, on keskityttävä tukemaan sitä.”

Jäähdyttelijöilläkin on kuitenkin oltava mahdollisuus palata, hän korostaa.

”Meidän intressi on mahdollistaa se, mutta on oltava halu ja perusteltu suunnitelma sille mitä teet.”

Viilaako virkamies pilkkua?

Tukien ohjaaminen on tänä vuonna kuumentanut myös luonnonlaitumiin liittyvää keskustelua. Tiukentunut tulkinta on pudottanut tuettua alaa.

46 000 hehtaaria on edelleen tavoitteena, mutta toteuma ei pääse siihen, Pesonen myöntää.

Tällä hetkellä määrä on alle puolet. Luku on pudonnut edelliseen cap-kauteen verrattuna noin kolmanneksella.

Pudotetut alat eivät täyttäneet cap:n kriteereitä, Pesonen sanoo.

”On helppo huudella, että maa- ja metsätalousministeriö tarkoituksella alentaa tavoitetasoa. Mielellään maksettaisiin, mutta tukihehtaareita ei ole riittävästi.”

Pesosen lapsuudessa luonnonlaitumista ei ollut pulaa. Isoisän lypsykarja ajettiin Saimaan yli niemeen koko kesäksi ja niitä käytiin lypsämässä veneellä, polttomoottorikäyttöisen kannukoneen voimin.

”Ei silloin ollut peltoja, vaan myös laidunalueita ja -ahoja. Laitumilla kasvoi jaloja lehtipuita, isoja pylväskatajia. Se oli juuri sitä monimuotoisuutta.”

Sittemmin laitumet ovat metsittyneet. Havupuut ovat vallanneet alaa ja jäljellä on enää yksittäisiä lehtipuita.

”Luonnon monimuotoisuudessa on lisäarvoa, joka pitäisi saada myös elintarvikkeen hintaan. Kuluttaja ei kuitenkaan suostu siitä täysimääräisesti maksamaan. Siksi tukielementti on tärkeä.”

Onko tiukentunut tulkinta luonnonlaitumista esimerkki suomalaisten virkamiesten perisynniksi sovitellusta pilkunviilaamisesta?

Ei voi sanoa, että suomalainen virkamies on liian pikkutarkka, Pesonen tyrmää.

Sen mitä komissio antaa tilatasolla periksi, otetaan hänen mukaansa herkästi hallinnon valvonnassa takaisin.

Valvonnan alla ovat niin Ruokavirasto, elyt kuin kunnatkin.

”Se on syy, miksi meidän on oltava tiukkana. Jos emme seuraa sääntöjä, tapaukset menevät komission tarkastuksiin.”

Hiljattain Kreikka sai yli 390 miljoonan euron sakon maataloustukien väärinkäytösepäilyjen vuoksi. Komissio moitti Kreikkaa puutteellisesta valvonnasta.

Uutistoimisto Reuters uutisoi, kuinka kymmenet karjankasvattajat olivat ilmoittaneet laidunmaan omistuksesta tai vuokrauksesta virheellisesti.

”Ei oltu noudatettu sääntöjä”, Pesonen virkkoo ja tervehtii ohimennen tupaan tepastellutta, Brysselistä Suomeen matkustanutta rescue-kissa Mustia.

Suomelle lisää päätösvaltaa

Iso kysymysmerkki on tuleva cap-kausi.

Yksi tekijä on nuorten viljelijöiden kannustaminen, Pesonen sanoo.

Minimiosuutta on tarkoitus nostaa.

Suomessa nuorten viljelijöiden osuus on toistaiseksi yli Euroopan keskiarvon.

Komission heinäkuussa antama cap-esitys vuosien 2028–2034 budjetiksi jäi kuitenkin rahoitukseltaan vajaaksi. MTK antoi tuolloin esitykselle täyden tyrmäyksen.

Jäsenmaiden päätösvaltaa maatalouspolitiikan määrittelyssä aiotaan tulevalla cap-kaudella kasvattaa.

Suomen etu on melko homogeeninen tilarakenne: Meiltä löytyy paljon keskikokoisia tiloja.

”Ei ole kahtiajakoa kuten esimerkiksi Saksassa, josta löytyy hyvin pieniä ja suuria tiloja”, Pesonen muistuttaa.

Toinen iso tekijä on suorien tukien maksimimäärä.

”Maa- ja metsätalousministeriössä haetaan maamme olosuhteisiin sopivia ratkaisuja, ja on syytä olettaa, että näitä myös saamme.”

Jos Ukrainasta tulee EU-jäsen, paletti menee joiltakin osin kokonaan uusiksi, Pesonen pohtii.

”Ukrainan jälleenrakentaminen tulee muuttamaan jakosuhdetta ja heikentämään meidän keskimääräistä rahoitusosuutta.”

Markkinajoustoilla kannustusta

Pesonen on pitänyt Suomessa vahvasti esillä kaupan roolia markkinoilla.

Kun komissaari viimeksi kävi Suomessa, pöydällä oli yksi pääaihe: elintarvikemarkkinalain uudistus.

Kriittisin on elintarvikemarkkinalain toinen vaihe, Pesonen kuvailee.

Vuoden 2026 helmikuuhun mennessä ulos tulevassa uudistuksessa kyse on erityismarkkinatoimista, kuten kaupan omista merkeistä.

”Lyhyen kaavan mukaan kysymys kuuluu, miten voidaan analysoida ja rajoittaa kaupan merkkien kohtuutonta vaikutusta markkinoihin määräävässä markkina-asemassa olevien toimijoiden osalta. ”

Private label on osa markkinaa, hän huomauttaa.

”Sillä on teollisuuden ja alkutuotannon kannalta positiivisia vaikutuksia, koska se alentaa markkinoille pääsyn kynnystä.”

Suomessa on kuitenkin poikkeuksellisen keskittynyt vähittäiskauppa. 50 prosenttia olisi jo iso kahdelle suurimmalle toimijalle, mutta meillä kahden suurimman osuus on 80 prosenttia.

Jauhelihapula on Pesosen mukaan merkki ketjun toimimattomuudesta. Lypsylehmämäärä laskee, eikä sitä emolehmillä pystytä nykyisin korvaamaan.

”Jos saataisiin käyttöön markkinajoustot, naudanlihan tuottajahinta nousisi. Se taas kannustaisi esimerkiksi emolehmätuotantoon.”

Brysselissä ykkösprioriteetteja Pesosella oli niin ikään epäreiluihin kauppatapoihin puuttumaan pyrkinyt UPD-direktiivi (Unfair Trading Practices).

”Kotimaisten elintarvikkeiden halpuuttaminen sortaa suomalaista, kestävää elintarviketuotantoa. Suomi ja Ruotsi ovat ainoita, jotka noudattavat EU-lainsäädäntöä esimerkiksi saparon katkaisun osalta.”

Edelläkävijyys kuitenkin peruuntui eläinten hyvinvointilakiin kirjatun porsaiden kastraatiokiellon osalta. Kustannusvaikutukset ovat liian dramaattiset, Pesonen sanoo.

Suomessa lihateollisuus vastusti kiellon toteuttamista.

Kastraatiokielto voisi vaikuttaa myös Aasian vientimahdollisuuksiin, Pesonen arvelee.

Viljelijän näkökulmasta helpottaisi, ettei porsaita tarvitsisi kastroida. Teollisuuden näkökulmasta muutos toisi kuitenkin markkinariskejä, hän jatkaa.

Matala hierarkia Suomen etu

Ajamme vielä lopuksi hänen lapsuudenkotiinsa, kuuden kilometrin päässä sijaitsevalle tilalle.

Kun 1973 kahdeksan lypsylehmää tuotiin tuliterään navettaan, 10-vuotias Pekka oli polleaa poikaa. Lehmät talutettiin sisään Massey Ferguson 135:n lumeen jättämiä ajouria pitkin. Loimu, Latu, Luru, Lulla… nimet tulevat Pesosen muistista vaivatta.

1973 hankittu putkilypsykone ja 900-litrainen tilatankki oli käsittämätön muutos. Siihen asti maito oli jäähdytetty kaivossa.

Taustasta huolimatta opiskeluvalinta yllätti.

”Jos joku olisi kysynyt 1980-luvun lopussa haluanko maatalouspolitiikkaan, olisin sanonut että en mene. Pääaineeni oli markkinoinnin puolella.”

Yliopiston politiikkapuoli oli vielä tuolloin vanhaa, kansallista politiikkaa.

”EU tuli niin uutena, että se muutti kaiken.”

Moni samoja kursseja yliopistolla käynyt päätyi myöhemmin Brysselin käytäville. Se madalsi kynnystä pitää yhteyttä.

Suomalaisten tiivis yhteydenpito herätti myös huomiota.

Hierarkia oli Pesosen mukaan matala myös etujärjestöihin ja eri organisaatioihin.

Suomalaismepeiltä löytyivät kännykät, mutta eteläeurooppalaiset eivät käyttäneet edes sähköpostia 2000-luvun alussa, Pesonen muistelee.

Suomalaisten oli myös mahdollista kutsua kaikki maansa 13 meppiä päivälliselle – ja usein kaikki tulivat.

”Kun Esko Seppänen ja Raimo Ilaskivi alkoivat väittelemään talouspolitiikasta, sitä oli mahdottoman mielenkiintoista kuulla. Siinä oppi mielettömästi prosessista.”

Briteissä ja saksalaisissa mutkattomuus herätti hämmästystä ja ehkä kateuttakin. Heillä oli enemmän meppejä ja ääripäät olivat niin kaukana toisistaan.

”Ikäluokkani etu on, että kaikki tunsivat toisensa.” ◻