Kylvökoneen säätöä tablettia hipaisemalla

Väderstad esitteli lokakuun alussa kotikentällään uudistuneen Rapidin ja sen hallintaa langattomasti iPad-tabletilla. Samassa yhteydessä tuotiin päivänvaloon uusi Opus-kultivaattori, kylvölannoituksen perinteitä kunnioittava Spirit ja isommat lautaset lautasmuokkaimeen.

Ruotsalainenkin maatalouskonevalmistaja joutuu sopeuttamaan toimintaansa heikkenevän viljan hinnan ja muiden kriisien aiheuttaman epävarmuuden vuoksi. Väderstadin tehtaan ilmoitustaululla oli lappu, jossa kerrotaan lomautuksista.

Kysyntä on heikentynyt, ja siihen pitää reagoida. Mutta samalla satsataan suuria summia markkinointiin ja tuodaan esiin tuotekehityksen kautta uudistunutta tuotesortimenttia.

Tempo-tarkkuuskylvökone oli suuri satsaus ja uusi aluevaltaus Väderstadille. Kone on saanut hyvän vastaanoton ja sille on saatu julkisuutta kylvämällä 12-rivisellä koneella maailmanennätysvauhtia 306 hehtaaria vuorokaudessa. Nyt keskityttiin ihan muihin, enemmän pohjoismaista viljelijää kiinnostaviin koneisiin.

Uudelleen syntynyt Rapid

Väderstadin Rapid-kylvölannoitinta on ehditty uudistaa reilun 20 vuoden aikana monta kertaa. Tähänastiset muutokset ovat olleet pientä verrattuna nyt nähtävään ”legendan uudestisyntymiseen”.

Koko kone on ulkoisesti uudistunut. Sen toki tunnistaa Rapidiksi, mutta tarkempi tutkiskelu paljastaa monta muuttunutta yksityiskohtaa. Säiliökokonaisuus on virtaviivaisempi ja sitä on hieman nostettu ylöspäin, minkä ansiosta konetta on helpompi huoltaa. Huollon tarve on muutenkin vähentynyt, sillä kiekkojen laakerit ovat nyt huoltovapaita. Rasvattavien kohteiden lukumäärä on pienentynyt dramaattisesti.

Siementen ja lannoitteen annostelu hoidetaan jatkossa hydraulisesti. Ajonopeus mitataan tutkalla ja lopputuloksen sanotaan olevan entistä maapyörämittausta tarkempi. Hydrauliikkaan siirtyminen mahdollistaa joustavamman sähköisen määränsäädön, syötön päälle-pois-kytkennän sekä kylvön tarkkuuden, kun viljelyä tarkennetaan gps:n ja automaattiohjauksen keinoin. Tulevaisuudessa se mahdollistaa myös paikkakohtaisen lannoitteen ja siemenen määränsäädön.

Eniten mielenkiintoa kansainvälisessä toimittajajoukossa herätti kuitenkin kylvökoneen langaton ohjaus tablettitietokoneella.

Väderstad esitteli vuosi sitten Agritechnicassa Tempo-tarkkuuskylvökoneen sähköistä hallintaa tablettitietokoneella. Nyt tuo sama on mahdollista myös uudistuneen Rapidin kanssa. Rapidista vastaava Lars Thylén käy hakemassa traktorin ohjaamosta iPad-tabletin ja esittelee kuinka esimerkiksi jälkiharaa painottavan hydrauliikkasylinterin pituus muuttuu heti kun hän hipaisee tabletissa olevaa havainnollista pylvästä. Langatonta yhteyttä ja koneen hallintaa varten on kylvökoneen aisan päällä pieni keltakantinen boksi.

Jälkiharan painotus voidaan siis säätää ohjaamosta käsin ajon aikana. Tämä mahdollistaa esimerkiksi suuremman painotuksen päisteissä ja kevyemmän siellä, missä maa ei ole niin tiivistynyttä. Toki tabletilla voi tehdä kaikki muutkin säädöt, mitkä aiemmin on tehty perinteisemmillä hallintalaitteilla.

iPad on arvokas, mutta kuitenkin edullisempi kuin konekohtaisesti räätälöidyt hallintalaitteet. Tabletti voidaan helposti uusia, jos se häviää tai tulee vahingossa muokatuksi peltoon, Thylén kertoo.

Ja pilvipalvelusta löytyy tilalle uusi ohjelma ja aiemmin tablettiin tallentuneet tiedot.

Thylén esittelee uuden laitteen ominaisuuksia innoissaan. ”Tämä on helppokäyttöisempi, edullisempi ja helpommin päivitettävissä kuin aiemmat systeemit.”

Uusi Rapid voidaan yhdistää kaapelilla myös Väderstadin aiemmin kehittämään hallintalaitteeseen ja toiseen isobus-yhteensopivaan hallintalaitteeseen.

Renkaat sallivat aiempaa pienemmän 1,5 baarin pintapaineen, mikä melkein kaksinkertaistaa kosketusalan. Paremman kantavuuden seurauksena vantaiston työsyvyyden hienosäädön tarve vähenee huomattavasti, vaikka koneen paino muuttuu säiliöiden tyhjentyessä.

Lue koko juttu KM:stä.

Esa Mustonen