Käytännön maamies

On hienoa aloittaa perinteikkään maaseudun elinkeinoihin perehtyneen lehden kolumnistina. Minulla on jo 1970-luvulta muistikuvia tästä lehdestä, joka käsittääkseni oli meillä silloin isoisäni tilaama. Tuolloin esillä olleista asiasisällöistä ei valitettavasti ole jäänyt muistikuvia, mutta epäilemättä talonpoikien käytännöllisten asioiden äärellä oltiin jo silloinkin.

Lehden nimi kuvaa mielestäni osuvasti myös omaa suhtautumistani maatalouteen ja maaseutuun. Olen itse asiassa sukutilam-me maatalouden harjoittamisessa kaksinkertainen paluumuuttaja. Isäni, joka oli vanhin sisaruksista, lähti perheineen 1950-luvun lopulla Etelä-Pohjanmaalta Hyvinkään Kaukasiin hoitamaan Suomen Vanutehtaan maatilaa. Lyhyeksi tarkoitetussa reissussa vierähti lopulta 13 vuotta. Olin kaksivuotias, kun palasimme takaisin kotikonnuille Kortesjärvelle. Talon maat olivat olleet sillä välin muilla vuokralla ja rakennuksetkin pitkään asumattomina hieman huonossa kunnossa.

Vähitellen rakennukset ja tila saatiin taas täyteen tuotantokuntoon. Viljanviljelyn ohella tuotantosuunnaksi maatilalla tuli turkistarhaus. Tällä kokonaisuudella mentiin sitten 1990-luvulle asti. Maatilan monenlaiset työt opin käytännön kautta isäni opeilla.

Kun tuli ammatinvalinnan aika, päädyin maatalouden opintojen sijasta Raumalle opettajankoulutuslaitokseen ja sitä kautta vielä jatko-opintoihinkin. Kotitilan hoitaminen oli kuitenkin koko ajan mielessä ja toinen ”paluu” sukutilalle tapahtui viimeistään silloin, kun koko komeus siirtyi kokonaan omistukseeni vuonna 1998. Itse oppineena käytännön maamiehenä olen siis maatalous-työt oppinut ja tehnyt. Jossain vaiheessa alan koulutuksesta olisi ollut kieltämättä kovasti hyötyä.

Aloitin eduskunnassa ensimmäisen kauteni vuonna 2011. Olen saanut Kokoomuksessa viimeisten vuosien aikana rintamavastuuta monissa maaseudun elinkeinoihin liittyvissä kysymyksissä sekä kansanedustajana, että puolueen varapuheenjohtajana. Nykyisin toimin myös Kokoomuksen maaseutuvaltuuskunnan puheenjohtajana.

Tällä hetkellä eletään maaseudun elinkeinojen tulevaisuuden kannalta poikkeuksellisen tärkeää aikaa. Euroopan unionissa ovat käynnissä rahoituskehysneuvottelut ja Suomen metsien käyttöön liittyvät kysymykset puhuttavat osana kansainvälisiä energia- ja ilmastokysymyksiä.

Yhteisen maatalouspolitiikan uudistaminen on suomalaisen maaseudun näkökulmasta hoidettava maaliin vähintäänkin samalla tehokkuudella kuin edellisellä kierroksella. Maataloustukien kokonaisuus muodostaa edelleen lähes puolet unionin budjetista, joten mahdollisilla uudelleenkohdentamisella on merkittäviä vaikutuksia myös meidän maatalousyrittäjillemme ja sitä kautta koko maaseudulle.

Tällä hetkellä cap-neuvottelutilanne vaikuttaa kuitenkin valitettavan sekavalta ja aikataulut venyvät. Kevään europarlamenttivaalit toivat muutoksia unionin päätöksentekoelimiin ja uusi komissio nimitetään vasta marraskuussa. Uuden komission ja parlamentin cap-tavoitteisiin voi syntyä ristiriitaa ja uudet päättäjät voivat tehdä kokonaan uuden esityksen. Niin ikään brexit muodostaa ison kysymysmerkin EU:ssa käytäville neuvotteluille kautta linjan. Liikkuvia osia on niin paljon, että kotimaamme edunvalvojien ja maan hallituksen on oltava jatkuvasti valppaana vaikuttamassa.

Selvää on, että rahoituskehystä muokataan, mutta aikatauluista ja muutosten yksityiskohdista ei vielä tarkemmin tiedetä. Miten käy tuotantoon sidotuille tuille ja kuinka voimakkaasti ilmasto- ja ympäristökysymykset lopulta näkyvät lopputuloksessa? Komissio on esimerkiksi esittänyt, että jäsenvaltioiden maatalousbudjeteista 40 prosenttia kohdennettaisiin ilmastotoimiin. Mitä tämä tarkoittaa? Suomalaisittain kiinnostavat lisäksi kaivatut konkreettiset toimenpiteet valvonnan ja seuraamussääntöjen yksinkertaistamiseen sekä Etelä-Suomen kansallisen tuen jatkaminen.

Ikävin lopputulos uudistukselle olisi, että tuet Suomen osalta rapisisivat vahvasti alaspäin valvonnan samalla kiristyessä. Isot muutokset vaativat mukautumista ja ratkaisujen venyessä olisi toivottavaa, että siirtymäkauteen ja sen pituuteen ja järjestelyihin kiinnitettäisiin erityistä huomiota. Muutoksia tulee myös EU-alueen ulkopuolelta esimerkiksi Mercosur-sopimuksen myötä. Sillä voi olla maataloustuottajien näkökulmasta negatiivisia vaikutuksia muun muassa broilerin- ja naudanlihan markkinoihin.

Metsien käyttöön liittyvät kysymykset ovat korostuneet riippumatta unionin tapahtumista. Vanha hyvä linja on pitää metsäpolitiikka edelleen tiukasti kansallisissa käsissä. Suomessa on ollut hallituksen keskuudessa epäselvyyttä siitä, pitäisikö hakkuita vähentää, lisätä vai pitää ennallaan. Ministeritason ristiriitaiset lausunnot eivät ole omiaan kasvattamaan metsänomistajien tai teollisuuden luottoa esimerkiksi investointien toteuttamiseen. Mielestäni on selvää, että hakkuumäärät ovat Suomessa kestävällä tasolla ja niitä voidaan maltillisesti kasvattaa. Suomalainen metsänhoito on ollut vastuullista jo 1800-luvun ensimmäisistä metsälaeista alkaen.

Suomalainen ruoka tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia myös tulevaisuudessa. Yksi avaintekijä on kotimaisten kuluttajien luottamuksen säilyttämisen ohella ruokaviennin kehittäminen. Tähän tarvitaan tuotteiden kehitystyötä ja ovien avaamista. Hallituksen kunnianhimon tasoa on tässä asiassa seurattava. Suomen nostaminen merkittäväksi ruuan viejäksi on täysin mahdollista. Siitä hyötyisi koko Suomi.