Kaikki mukaan!
Kaurakisaan päätettiin ottaa kaikki halukkaat mukaan. Jos kasvusto ei olekaan tykki, kisasta saa jättäytyä heinäkuun ensimmäisellä viikolla pois. Käytännön Maamiehen toimituksella on oma varjolohko Vihdissä, jonka kasvua seurataan sosiaalisessa mediassa.
Kauran satoennätys 8 820 kg/ha on mynämäkeläisen Riku Ollin nimissä. ”Täytyihän minun lähteä puolustamaan mestaruutta”, Olli kommentoi, ja ilmoittautui kisaan mukaan.
Muitakin hyviä perusteluja kisahakemuksissa oli. Salolainen Aleksi Alanto kertoi olevansa taloudellinen laahavannaskylväjä, joka ei harrasta turhaa työtä tai mömmöjä.
Juha ja Samuli Seppänen uskoivat olevansa vahvoilla eteläkarjalaisen sijaintinsa vuoksi. He kertoivat lannoittavansa tasapainoisesti kemiallisen ja orgaanisen seoksella.
Nurmijärveläinen Niklas Maisi kertoo paalaavansa oljet pikkupaaleiksi ja saavansa niistä lisämyyntiä jopa tuhat euroa hehtaarilta. Tätä lisätuloa ei huomioida talouskisassa, mutta Maisi arveli sen olevan kiinnostava lisämauste kisaan.
Myös kaksi luomuviljelijää saatiin mukaan, gluteenitonta luomukauraa viljelevä Tommi Hasu Kouvolasta ja luomusiementä tuottava Kaarle Tavela Kangasalta.
Tavelan ajatuksena on tehdä ”kaikki temput”, eli esikasvina olevan herneen sitomien ravinteiden lisäksi kasvusto lannoitetaan lihaluujauholla, hevosenlannalla sekä käytetään lehtilannoitteita ja kokeillaan uutta Vixeran-valmistetta. Kylvöön, lannoituksen ja riviväliharaukseen Tavelalla on käytössä System Cameleon, eli ainakin saadaan aikaan erinäköiset oraat kuin muilla kilpailijoilla. Tämähän on kuin suoraan satokisaajien oppikirjasta!
Teuvalainen Tony Erlands perusteli, ettei saa öisin unta viime kesän Ruutukisan jälkeen, kun hänen joukkueensa Tervaränni ei voittanutkaan kisaa. Nyt voisi olla mahdollisuus korjata trauma, Erlands vetosi toimituksen kiltteyteen.
Loimaalainen Isto Nummi taas sanoi, että paikkakunnalta täytyy olla joku muukin osallistuja kuin Martti Tytykoski tai Kimmo Polo. KM:n toimitus on ihan samaa mieltä, mutta heidätkin otettiin mukaan, koska satokisa tarvitsee heitä kahta. Ihan kuten lapualaista Kari Alasaareakin, sillä eihän satokisa ole oikea kisa ilman Alasaarta.
Viljakkalainen Ville Koivuniemi epäili lähtevänsä altavastaajana kisaan sijaintinsa vuoksi, mutta kun Ruismestarikisassakin pärjättiin, miksei kaurassa?
Helsingin Myllyn ostopäällikkö Pekka Kultti Isostakyröstä pani itsensä likoon ja lähti näyttämään mallia sopimusviljelijöilleen. Kaurakisassa on mahdollisuus oppia paljon uutta kauran viljelystä, mutta tässä tapauksessa Kultti lienee se, joka jakaa kokemuksiaan viljelystä toisille.
Pohjoisin osallistuja on kalajokinen Timo Lankila, joka lähtee kisaan Inka-kauralla. Sen myöhäisempää kauraa Kalajoella ei parane viljellä.
Kisassa on mukana ilahduttavat yksitoista uutta satokisaajaa. Muut ovat osallistuneet aikaisemminkin vähintään Ruutukisaan.
Ennätysmäärä osallistujia
Kauralle haetaan nyt tosissaan ysillä alkavaa satolukemaa, joten kisaan päätettiin ottaa kaikki halukkaat mukaan. Kaikkien satoja ei pystytä mittaamaan, joten jos kasvusto on selkeästi heikko, saa kisasta jättäytyä pois heinäkuun ensimmäisellä viikolla.
Kisaajia on ennätysmäärä, 25 kappaletta. Lisäksi KM:n toimitus on mukana omalla ”varjolohkolla”. Se ei kisaa palkinnoista, mutta tarkoituksena on kuitenkin testata, millaiseen satoon toimitus yltää. Varjolohkolla on myös tarkoitus mittailla kauran typenottoa Yaran handheld-mittarilla ja tarkkailla muutenkin kasvukauden etenemistä.
Yara Suomi tarjoaa jokaiselle kisaajalle Megalab-kasvianalyysin, jolla päästään kiinni piileviin ravinnepuutoksiin. Kisassa on tarkoitus oppia lisää kauran ravinteiden otosta ja erityisesti hivenravinnetilasta.
Kisalohkolle saa myös Eurofinsin tarjoaman laajan ravinne- ja kasvukuntotutkimuksen ennen kylvöä. Näin pääsemme kärrylle pellon ravinnetilasta ja kasvukunnosta.
Kasvinsuojeluseura on luvannut auttaa kisaajien kasvinsuojeluongelmissa. Muut yhteistyökumppanit ovat tukena lajikkeiden viljelyominaisuuksissa sekä sopivissa lannoitus- ja kasvinsuojeluratkaisuissa. Raisio tekee kauran laatuanalyysit.
Kisan seuranta alkaa saman tien sosiaalisessa mediassa Satokisan Facebookissa ja Käytännön Maamiehen Instagram-tilillä. ◻