EU:n uusi budjettimalli muuttaa pelikenttää ja -sääntöjä

Euroopan komissio esitti viime heinäkuussa vuosille 2028–2034 monivuotisen rahoituskehyksen, joka määrittää EU:n budjetin ja rahanjaon perusteet. Perinteisesti jakotapa on ollut yhteisesti sovitut sektorikohtaiset ohjelmat, kuten maatalous, maaseudun kehittäminen tai aluekehitys, joihin jäsenmaille on osoitettu tietty summa. Nyt uudessa ehdotuksessa komissio muutti varojen jakoperiaatetta yhdistämällä useiden eri sektoreiden rahastot yhteen ns. kansallisiin ja alueellisiin kumppanuussuunnitelmiin nk. NRPP-asetuksen kautta. Samalla komissio ilmoitti leikkaavansa maataloudesta, maaseudun kehittämisestä sekä alueiden kehittämisestä 20 prosenttia. Komission suunnitelmaan kuuluu, että jäsenmaa voi halutessaan aiempaa vapaammin tukea eri sektoreita itse. Näin komissio kansallistaa sekä päätöksentekoa että rahanjakoa jäsenmaiden itsensä tehtäväksi, mikä toki antaa joustavuutta huomioida maan erityispiirteitä, mutta myös haastaa jäsenmaita.

Kumppanuussuunnitelma NRPP on merkittävä lainsäädäntö. Se kattaa yhteensä noin 44 prosenttia EU:n esitetyn noin 2 000 miljardin kokonaisbudjetista ja kokoaa yhteen niin maatalouden rahoituksen, aluekehityksen, muuttoliikkeen ja turvapaikka-asiat, rajaturvallisuutta, sosiaalirahastoa sekä kalastuspolitiikan. Yhteensovittamista on siis paljon. Komission esitystä ei ole sellaisenaan nielty ja se onkin aiheuttanut närää erityisesti parlamentissa, mutta myös jäsenmaissa. Komissiolla on edelleen tiukka ote jäsenmaihin jäsenmaiden tekemien kansallisten suunnitelmien hyväksymisessä. Komissio on perustellut yhden kirjekuoren malliin siirtymistä yksinkertaistamisella, mutta valitettavasti esitys näyttää yksinkertaistavan vain komission omaa työtä.

Euroopan parlamentissa esityksen käsittelystä vastaavat budjetti-, alueiden kehittämisen sekä maatalousvaliokunta yhdessä. Kolmen valiokunnan tasavertainen osallisuus on uutta ja osoittaa lainsäädännön massiivisuuden ja läpileikkaavan luonteen. Parlamentin pääraportoijina toimimme yhdessä kroatialaisen Karlo Resslerin (BUDG/EPP), bulgarialaisen Andrey Novakovin (REGI/EPP) ja maatalousvaliokunnan osalta allekirjoittaneen kesken.

Myönteistä on jäsenvaltioille annettu paikallinen joustavuus mukauttaa EU:n ohjelmia paikallisiin tarpeisiinsa. Tätä on koko jäsenyytemme ajan pyydetty ja nyt sitä saamme. On kuitenkin varmistettava, että EU:n toimijoilla on jäsenvaltiosta riippumatta yhtäläiset mahdollisuudet toimia EU:n sisämarkkinoilla. Emme voi päätyä tilanteeseen, jossa meillä on 27 erilaista tukijärjestelmää, jos unionissa aiotaan harjoittaa tulevaisuudessakin yhteistä maatalouspolitiikkaa. Maanviljelijöille on taattava tukien tasavertaisuus maasta riippumatta.

Maatalous- ja maaseudun kehittämisen valiokunnan neuvottelijana minulle on erityisen tärkeää varmistaa sektorin rahoituksen jatkuminen. Ensinnäkin tulevan cap:n rahoitus on säilytettävä vähintään nykyisen rahoituksen tasolla. Toiseksi on varmistettava nykyisen yhteisen maatalouspolitiikan ensimmäisen ja toisen pilarin kautta toteutettavat ohjelmat, vaikka pilarit sellaisenaan häviävätkin. Komission esitys varmistaa suorien viljelijätukien jatkumisen korvamerkinnän kautta, mutta esimerkiksi maaseudun kehittämisen ja nykyisen kakkospilarin vapaaehtoisten ympäristö- ja ilmastotoimien jatkuminen on vielä epäselvää. Kakkospilari on ollut Suomelle tärkeä, sillä nimenomaan sen kautta olemme voineet vahvasti kotiuttaa maaseudun kehittämisen rahoitusta. Maaseudun kehittäminen myös tukee niin aluekehittämistä kuin maatalouselinkeinojen tulevaisuutta maaseutualueilla. Nykyisessä maailmantilanteessa hyvinvoiva maaseutu ja harvaan asutut alueet ovat tärkeitä yleisen turvallisuuden ja kilpailukyvyn kannalta, puhumattakaan maatalouden tarjoamasta elintarviketurvasta.

Komissio on vastannut kritiikkiin ja tarkentanut omaa ehdotustaan muun muassa ”maaseutualueiden tavoitteen” kautta. Sen mukana 10 prosenttia rahoituksesta olisi ohjattava maaseutualueiden tukitoimiin. Se avaa oven myös muille mahdollisille lisärahoitusmalleille. Todellisuudessa tarkennukset ovat vain sanoja paperilla, sillä lisämäärärahoja niihin ei ole osoitettu. Lupaukset eivät saa olla vain rahasiirtoja sektorin sisällä, vaan todellisia uusia taloudellisia panostuksia.

Huolta on herättänyt myös se, että nyt komissio on heittänyt pallon lisärahoittamisesta jäsenmaille. Rahoituksen peruspohja tulisi EU:sta, jonka jälkeen jäsenmaa valitsee rahoittamisen kohteet kansallisessa suunnitelmassaan. Keskustelu vaikkapa maatalouden ja aluekehittämisen tukemisesta siirtyisi näin eduskuntaan ja hallituspuolueiden väliseksi väännöksi, mikä lyhentää rahoituksen aikajännettä ja heikentää vakautta.

Vaikka esitykseen on suhtauduttu kriittisesti, on myös käytännönläheistä tahtoa viedä neuvotteluja rahanjakoperusteista eteenpäin, koska tukimaksatuksia ei haluta viivästyttää. Mielestäni emme voi vain kieltäytyä neuvottelemasta, sillä silloin asetamme itsemme jo heti alkuvaiheessa neuvotteluiden ulkokehälle. Aktiivisella otteella voimme saavuttaa suomalaisia ja eurooppalaisia viljelijöitä sekä muita maaseutuyrittäjiä parhaiten tukevan lopputuloksen. ◻