EU:n tulevaisuuden mahdollisuudet kasvavat metsissämme

Vihreän siirtymän vyöryessä yli Euroopan metsät ovat joutuneet polttopisteeseen ja katseet ovat kääntyneet niiden potentiaaliin hiilensitojana. Tarkoitusperät ovat sinänsä hyvät, ja ympäristö- ja ilmastoasioissa onkin otettu aimo harppaus eteenpäin, Eurooppa on globaali edelläkävijä ja vastuunkantaja. Valitettavasti lainsäädäntöjen valmistelu komissiossa on ollut hätäistä ja Green deal -ohjelman terve kasvuhakuisuus on jäänyt rajoitusten ja säätelyn jalkoihin. Taloudelliset ja sosiaaliset tulokulmat ovat esityksissä unohtuneet. Myös biotalouden kasvupotentiaali ja yksityisen metsänomistajan oikeudet ovat jääneet ympäristökysymysten varjoon.

Brysselissä olenkin tiukasti saanut puolustaa kokonaiskestävyyden näkökulmaa, jotta sosiaalinen, taloudellinen ja ympäristöllinen kestävyys nähtäisiin tasavertaisina, jolloin kaikki voisivat aidosti sitoutua tavoitteisiin.

Kaikista äärimmäisimpiä esityksiä on hillinnyt se tosiasia, että metsäpolitiikka kuuluu kansalliseen toimivaltaan. Meidän yksityinen metsänomistajuus on Euroopan tasolla uniikkia ja sen ymmärrys EU:ssa vajavaista. Siksi moni komission esitys on joutunut vastahankaan metsänomistajien oikeuksien kanssa, sillä EU-säätely on ympäristöpolitiikan kautta ulottanut lonkeronsa myös pohjolan metsiin. Käsittelyssä on ollut useita lakiesityksiä, jotka tavalla tai toisella vaikuttavat konkreettisesti metsien käyttöön ja suomalaiseen metsänomistajaan.

Esimerkkejä riittää. Itsenäisen metsäpolitiikan periaatetta haastetaan ennallistamisasetuksella, joka asettaa tavoitteita luontotyyppien ennallistamiselle ja monimuotoisuuden lisäämiselle. Samalla metsäkatoasetus rajoittaa metsien käyttöä, mikä on Suomen olosuhteissa kohtuutonta, aiheuttaen ongelmia esim. naudanlihan tuotannolle. Myös juuri tullut metsien monitoroinnin kehys asettaa uusia velvoitteita metsien tilan seurannalle, jota meillä on tehty jo yli sata vuotta. Uusien velvoitteiden asettaminen vailla ymmärrystä kansallisista erityispiirteistä voi käydä kalliiksi myös ympäristölle. Hyvin erilaiset jäsenmaat eivät edelleenkään mahdu samaan muottiin, vaikka valvonnan kannalta ajatus houkuttaisi.

Väitän, ettei kenelläkään ole vielä näkemystä, mikä laajan ja raskaan säätelyn kokonaisvaikutus tulee olemaan. Esimerkkinä metsien hiilinielujen kehitystä tarkasteleva LULUCF-asetus sekä hiilenpoistosertifikaatti, jonka avulla maa- ja metsänomistajilla voisi olla todellisia mahdollisuuksia hyötyä tuottamistaan hiilinieluista kompastuvat päällekkäisyyteen. Lähtökohtaisesti metsien nielut kuuluvat kansalliseen inventaarioon. Nyt parlamentin kannassa pakottavat LULUCF-tavoitteet on sidottu vapaaehtoisiin hiilensidontamarkkinoihin, mikä aiheuttaa kaksoislaskentaa ja epävarmuutta markkinoiden syntymiselle. Maa- ja metsätalous ovat keskeisessä roolissa hiilenpoistoon liittyvissä toimissa ainoina sitovina sektoreita, minkä takia hiilen sertifioinnille on luotava toteuttamiskelpoiset säännöt.

Valitettavasti vihreän siirtymän tsunami on tuonut mukanaan myös kiusauksen kiertää sääntöjä. Kuluttajien kasvanut ympäristötietoisuus on johtanut tilanteeseen, jossa tuotteiden ympäristökestävyyttä todistellaan vailla todellisia perusteita. Tällaista viherpesua pitää ilmastotyössä välttää. Nyt käsittelyssä oleva viherpesua ehkäisevä direktiivi pyrkii tarkentamaan pelisääntöjä markkinoilla kieltämällä harhaan johtavat sekä tieteellisesti puutteelliset ympäristöväitteet. Kuluttajan luottamus on pidettävä korkealla siirtymän onnistumiseksi.

Hankaluuksista huolimatta käsissämme on edelleen aitoa kultaa. Eurooppalaisen kilpailukyvyn ja omavaraisuuden vahvistamisessa sekä ilmastotavoitteiden saavuttamisessa suomalainen luonnonvarasektori on avainroolissa tarjoamalla uusiutuvia biopohjaisia raaka-aineita teollisuuden vihreään siirtymään. Uusiutuvilla ratkaisuilla voidaan korvata fossiilituotteita teollisuuden arvoketjussa, kuten pakkauksissa, tekstiileissä ja rakennusmateriaaleissa. Suomalaiset metsäteollisuuden yritykset ovat puhtaan teknologiakehityksen eturintamassa, mistä voimme olla ylpeitä. Maatalouden puolella tutkimusta hiilensidonnasta ja uusista viljelymenetelmistä tehdään koko ajan. On siis huolehdittava, että EU-lainsäädännöllä ei rajoiteta innovaatioiden mahdollisuuksia tai vaaranneta teknologianeutraaliutta.

Perinteisessä suomalaisessa savottahengessä kestävä metsien hoito ja monipuolinen puunkäyttö kulkevat käsi kädessä luontoarvojen kanssa. Tältä kaudelta tuttua kädenvääntöä suomalaisten metsien asemasta varmasti jatketaan myös tulevina vuosina. EU-tason päätöksissä on huomioitava paremmin jäsenmaiden väliset erot sekä sallittava kansallisia joustoja ja räätälöityjä ratkaisuja, unohtamatta kokonaisvaikutuksia Euroopan taloudelle.

Ymmärrystä kestävästä metsänhoidosta ja biotalouden mahdollisuuksista ei vielä ole tarpeeksi Brysselissä. Viemällä suomalaista metsäalan asiantuntijuutta Eurooppaan voimme varmistaa, että jatkossakin metsilleen parasta haluava suomalainen metsänomistaja myös päättää niiden käytöstä. Kestävä metsänhoito on Euroopan ympäristöllisen, taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kulmakivi. Sen soisin seuraavan komission tunnistavan paremmin. ◻