Direktiivi toi byrokratian broileritilalle

Kun Matti Kangas vuonna 1987 aloitti broilerituotannon, suomalainen söi broileria nelisen kiloa vuodessa. Vuodesta 2012 lähtien tilaa on isännöinyt poika Jussi Kangas vaimonsa Marin kanssa ja nyt broileria kuluu jo yli 18 kiloa henkeä kohti. Tuotantotapa on pysynyt perusteiltaan pitkälti samana, mutta toimintaympäristö on muuttunut melkoisesti. Raaka-aineiden hintasyklit maailmanmarkkinoilla ovat kiihtyneet ja jyrkentyneet, mutta lihan hinta muuttuu jäykemmin, sillä kauppojen ja teurastamoiden väliset hintasopimukset ovat monesti pitkiä.

Tähän mennessä kannattavuuden pohjanoteerausvuosi oli ehkä 2012, kun viljan ja rehun hinnat pomppasivat ylös ja meni oikeastaan vuosi, ennen kuin lihan hinta seurasi perässä, Jussi Kangas kertoo.

Broileritilalla rehut muodostavat noin kaksi kolmannesta muuttuvista kustannuksista, joten panosten hintaheilahtelut tuntuvat taloudessa välittömästi. Oma viljakaan ei tilannetta pelasta, jos sen osuus rehuista on vain noin viidennes, kuten Kankaan tilalla.

Kun tuotanto perustuu pitkälti ostopanoksiin ja kierto on todella nopea, pelivaraa on niukalti. Kannattamattomiin kasvatuseriin ei yksinkertaisesti ole varaa. Viime aikoina yrittäjä on saanut tottua siihen, että lihan hinnasta tipahtaa aika ajoin pois sentti, pari, milloin mistäkin syystä. Senttikin tuntuu, kun kiloja on paljon.

Jussi Kangas näkee kauppaketjujen hintakilpajuoksun osasyynä tilanteeseen. ”Ei tässä nyt aivan vielä kädestä suuhun eletä, mutta investointien takaisinmaksukyvyn kannalta hinnat eivät saisi enää paljon laskeakaan.”

Isä Matti Kangas puolestaan ihmettelee, miksei tilityskykyä tunnu löytyvän, vaikka broilerin kulutus on tasaisesti kasvanut eikä ylituotantoakaan ole.

Kanasilmää tarvitaan yhä

Tilan uusin kasvattamo, reilut 40 000 kasvatuspaikkaa, valmistui noin vuosi sitten. Tilan kolmeen halliin mahtuu yhteensä noin 95 000 lintua. Kukin erä kasvaa noin viisi viikkoa ja vuodessa läpi menee 6–7 erää, välissä parin viikon pesutauko. Jussi Kangas hoitaa broilerit itse ja isä tuuraa tarvittaessa, mutta lastauksessa ja pesussa käytetään myös ulkopuolista työvoimaa.

Broilerikasvattamossa automatiikka hoitaa olosuhteet, rehut ja veden, mutta sen kanssa on oltava jatkuvasti valppaana. Kun tekniikka takkuaa, puhelin hälyttää. Automaattigeneraattori on pakollinen varuste, sillä jo vartin sähkökatkos on liikaa.

Hoitaja tarkkailee päivittäin tilannetta koneelta sekä lintuja ja olosuhteita kasvattamossa. Pehkun kunnon ja eläinten voinnin aistii parhaiten hoitaja itse.

Huonokuntoiset karsitaan ja kuolleet kerätään, sillä kymmenien tuhansien lintujen joukossa on väistämättä myös heikompia yksilöitä. Broileritilan askareilla askeleita saattaa kertyä useamman kilometrin edestä.

Kanasilmä kehittyy ajan kanssa, toteaa Jussi Kangas. Hän on viittä vaille agrologi ja hoitanut broilereita nelivuotiaasta, mutta dokumenttien puuttuessa joutui silti suorittamaan broileridirektiivin vaatiman siipikarjanhoitajan ammattitutkinnon.

Hyvinvointia ja kustannuksia

Broilereiden hyvinvointidirektiivi tuli voimaan reilut viisi vuotta sitten ja sen kanssa on Kankaan tilallakin opittu elämään. Matin mielestä on hyvä, että kaikilta broileritiloilta edellytetään tiettyä tasoa, mutta tulkintoihin hän toivoo kohtuutta ja maalaisjärkeä. Sääntöjä pitää noudattaa, mutta ylenmääräinen pilkunviilaus tuntuu turhalta, Jussi täydentää.

Direktiivin valaistusvaatimus, 20 luksia, on herättänyt alalla paljon keskustelua. Sen tarkoitus on parantaa lintujen hyvinvointia, mutta kasvattajan näkökulmasta se pikemminkin heikentää sitä.

”20 luksia on meidän mielestä liian kirkas. Linnut ovat levottomampia ja säikympiä, kun valoa on liikaa”, Jussi havainnollistaa.

Ensimmäisissä tarkastuksissa vuonna 2013 tilat saivat eniten huomautuksia juuri valaistuksesta. Näin kävi myös Kankaan tilalla, jossa valaistus jäi, yrityksestä huolimatta, pari luksia alle vaaditun.

”Tarkastajan mittarin mukaan säädettin heti valot sallittuihin rajoihin, mutta rikos oli jo tapahtunut ja tuli maininta eläinsuojelulain vastaisesta toiminnasta. Vähän kovaa tekstiähän se on”, Jussi tuumii.

Lue koko juttu KM:stä.

Teksti ja kuva: Tiina Kolunsarka