Hallitus antoi 25.4.2024 eduskunnalle esityksen julkisen talouden suunnitelmaksi vuosille 2025–2028. Suunnitelma kattaa valtiontalouden lisäksi kuntatalouden ja hyvinvointialueiden talouden sekä työeläkelaitokset…
Siirry artikkeliin
Suomesta vietiin viime vuonna elintarvikkeita ja maataloustuotteita noin 1,8 miljardilla eurolla. Viennin arvo putosi edellisvuodesta yli 150 miljoonalla eurolla, mikä…
Biokaasutuotantoa pyritään Suomessa edelleen lisäämään. Suomen biokierto ja biokaasu ry:n mukaan biokaasutuotanto pyritään nostamaan nykyisestä noin yhdestä terawattitunnista vuoteen 2040…
Tästäkin keväästä vaikuttaa tulevan ainakin eteläisessä ja läntisessä Suomessa kuiva, vaikka huhtikuun lopun takatalvi sai jotkut jo pelkäämään vuoden 2017…
Kun tutkii Suomen elintarvikeviennin ja -tuonnin kehitystä viimeisen 30 vuoden ajalta, eteen lävähtää krokotiilin avointa kitaa muistuttava kuvio. Alaleuka, joka…
Ruokaviraston tilastojen mukaan hukkakauran saastuttamaa peltoa on Suomessa yli 430 000 hehtaaria. Todellisuudessa ala lienee vielä suurempi, vaikka tilastoissa on myös…
Pikaviestisovellus WhatsAppin käyttäjämäärän ennustetaan saavuttavan tämän vuoden kesällä kolme miljardia. Se on uskomaton määrä ja ehdoton valtaosa maailman vajaasta viidestä…
Kasvitieteellisesti puu määritellään suurikokoiseksi monivuotiseksi puuvartiseksi kasviksi. Puista muodostuneet metsät peittävät maapallon maapinta-alasta noin kolmanneksen. Hiilensidonnan ja materiaalin tuotannon kannalta…
Kasvukausi lähenee Suomessa vääjäämättä, vaikka talvi on ollut kohtuullisen pitkä. Euroopassa kylvöt ovat vauhdissa ja ainakin uutisotsikoiden perusteella niitä on…
Osallistuin helmikuun alussa maa- ja metsätalousministeriön järjestämään Luomufoorumiin. Tilaisuuden yhtenä puhujana oli maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin valtiosihteeri Päivi Nerg…