Käsi ylös virheen merkiksi

Koripallossa on tapana nostaa käsi ylös virheen merkiksi. Se kuuluu lajin kulttuuriin ja sillä kunnioitetaan muita pelaajia ja tuomaria. Kuinka usein olet nähnyt kansanedustajan tai ministerin nostavan kätensä ylös virheen merkiksi?

Maa- ja metsätalousvaliokunta käsitteli pari viikkoa sitten hallituksen esitystä koskien pesintäaikaisia hakkuita. Tähän saakka ala on itse vastuullisesti ohjeistanut metsäammattilaisia, jotta hakkuiden vaikutukset pesivään linnustoon on saatu pidettyä mahdollisimman vähäisinä. Herkimmillä alueilla on jo nykyistenkin ohjeistusten mukaisesti pyritty välttämään kesäaikaisia hakkuita, joten lisäsääntelyä ei sinänsä tarvittaisi.

Mutta minkäs teet? Pykälätöihin oli Suomessa ilmeisen pakko ryhtyä, sillä EU-tuomioistuin kielsi Virossa pesimäaikaiset hakkuut parilla työmaalla lintudirektiivin vastaisina. Jotta emme olisi Suomessa kokeneet samaa kohtaloa, eduskunta sai hallitukselta esityksen, missä oli muutettu metsä-, luonnonsuojelu- ja metsätietolakia.

Hallituksen lakiesityksen käsittelyssä maa- ja metsätalousvaliokunta kuuli asiantuntijoita, ja päätyi hyvässä yhteistyössä maa- ja metsätalousministerin kanssa muuttamaan paria pykälää. Keskeinen muutos koski sitä, että lain perusteella puunkorjuusta kielletyn alueen läpi saa tehdä myös uuden ajouran puun kuljetusta varten, mikäli se on välttämätöntä. Alkuperäisessä hallituksen esityksessä oli maininta vain olemassa olevien ajourien käytöstä.

Valiokunnan tekemä muutos oli periaatteellisesti erittäin tärkeä. Ei ole suurtakaan järkeä köyhtyvässä Suomessa enää jatkaa minkäänlaista vastakkainasettelua metsätalouden ja suojelun kanssa. Kun ideologisilla ajatuksilla kyllästetty, ranskan kieltä ja kirjallisuutta opiskellut komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans luopui virastaan, uskoin, että asenne yltiösuojeluun muuttuisi sekä EU:ssa että Suomessa. Olin väärässä, ei muuttunut.

Maa- ja metsätalousvaliokunta oli tyytyväinen pesintäaikaisten hakkuiden pykälämuutoksiin ja laatimaansa mietintöön. Mietintö lähetettiin täysistunnon ensimmäiseen käsittelyyn. Olimme tyytyväisiä omaan työhömme siihen saakka, kunnes alkoi tulla palautetta, että mietintö on itsensä kanssa ristiriidassa. Oli pakko nostaa käsi ylös. Virhe liittyi siihen, että korven määrittely oli mietinnössä oikein kuvattu geologisen perusteen kautta, mutta toisaalta mietinnössä oli valittu kasvitieteellinen määrittelytapa. Korpi on yksi niistä kohteista, joilla ei kesäaikana saa hakkuita toteuttaa.

On täysin poikkeuksellista, että minkään lakiesityksen ensimmäisessä käsittelyssä valiokunnan jäsenet itse ehdottavat mietinnön palauttamista takaisin valiokuntaan. Mietintö lähetettiin täysistunnosta äänestyksen jälkeen takaisin valiokuntaan, joka poisti ristiriidan. Sen jälkeen mietintö lähetettiin takaisin lain ensimmäiseen käsittelyyn.

Korven määritelmä kuuluu korjauksen jälkeen seuraavasti: korvella tarkoitetaan puustoista suota, missä turvekerroksen paksuus on vähintään 30 senttimetriä ja pääpuulajeja ovat kuusi tai koivu. Kasvitieteellinen määritelmä olisi sen sijaan avannut aivan erilaisen juridisen ja tulkinnallisen tarkastelunäkökulman.

Kun maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenet myönsivät julkisesti virheensä, seurasiko siitä heille jotakin ikävää? En usko, enemmänkin päinvastoin. Luulen, että ihmiset arvostavat sitä, että myös päättäjät myöntävät tekemiään virheitä.

Yleisesti ottaen Suomessa sekä virkamiehet että päättäjät pelkäävät aivan liikaa virheiden tekemistä. Se johtaa kuin varkain äärilegalistiseen ajatustapaan, missä pelataan varman päälle. Se voi olla juridisesti oikein, mutta samalla hidastaa kaikki prosessit sekä halvaannuttaa kyvyn ajatella uudella tavalla. Jos kaikki pelkäävät, riskinottokyky lähenee nollaa. En tiedä, mitä tälle vallitsevalle kulttuurille on tehtävissä, mutta se on vaarallista lisääntyvien EU-vaatimusten pyörteissä.

Nostin aikaisemmin Frans Timmermansin esille sen takia, että häntä voidaan pitää järjettömän ennallistamisasetuksen henkisenä isänä. Suomella ei ainakaan ole minkäänlaisia taloudellisia mahdollisuuksia kumartaa Timmermansin kultaista vasikkaa, sillä sen verran hurjia ovat Luonnonvarakeskuksen metsämaita koskevat taloudelliset laskelmat.

Luken mukaan pahimmillaan suojelutoimet saattavat koskea jopa 2,5 miljoonaa hehtaaria. Moinen pinta-ala sivuaa jo merkittävällä tavalla myös talousmetsiä. Luken raportti jatkaa, että metsäsektorille laaja ennallistaminen merkitsee raaka-aineen saatavuuden heikkenemistä, hakkuiden vähentämisen kielteisiä vaikutuksia paikallistalouksiin ja sen myötä pahimmillaan teollisuuden kapasiteetin sulkemiseen ja investointien siirtymiseen muihin maihin. Arvonlisää ajatellen lasku olisi Suomelle jopa kaksi miljardia euroa vuodesta toiseen!

Maa- ja metsätalousvaliokunta näytti ajourien kohdalla esimerkkiä siitä, miten metsätalous ja suojelu voidaan tervettä järkeä käyttäen yhdistää. Talouskäytön ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisen yhdistäminen pitäisi olla johtava periaate myös ennallistamisasetuksen toimeenpanossa. Ilmeinen vaara on, että ympäristöhallinto jatkaa sitä vaarallista linjaa, missä vain täysi suojelu tuottaa hyvän lopputuloksen. Sen vuoksi on mahdotonta hyväksyä, että esimerkiksi boreaalisen luonnonmetsän määritelmä tulkitaan niin laajaksi, että suojeluun solahtaa merkittävä määrä niin yksityisten kuin valtionkin omistamia talousmetsiä. On opeteltava sanomaan ei käy. ◻