Ote velkajarrun kahvasta ei saa lipsua

Asiat näyttävät luonnon keskellä hieman erilaisilta kuin eduskunnan valiokuntahuoneessa. Olen useita kertoja metsällä ollessani kavunnut korkealle vaaralle ja katsonut eteen aukeavaa maisemaa. Metsiä ja soita riittää, käänsipä katseen mihin suuntaan tahansa.

Siltäkään ajatukselta ei voi välttyä, että onkohan loputon keskustelu maaperän ja metsien hiilinieluista kuinka paljon irti todellisuudesta. Sen verran samanlaiselta näyttää maisema vuodesta toiseen. Se, että jossakin hakataan, ei muuta matemaattisesti isoa kuvaa.

Sekä etelän valtamediassa että eduskunnassa keskustelu kiertää kehää hiilinielujen, suojelun ja uhkakuvien rajaamassa suppeassa kolmiossa. Erittäin harva on oikeasti kiinnostunut metsä- ja sahateollisuuden tulevaisuudesta ja niiden vaatimasta puuhuollosta. Kääntäen se tarkoittaa sitä, että päättäjiltä on hävinnyt käytännön tasolle ulottuva ymmärrys siitä, miten vientivetoinen Suomi rahoittaa puolustusmenonsa ja osittain prioriteettiasemassa olevat sosiaali- ja terveysmenonsa.

Puolueiden välinen sopimus velkajarrusta on hyvä alku ja hillitsee katteettomia vaalilupauksia. Jotta velkajarru olisi läpeensä uskottava, se pitäisi toteuttaa Sveitsin mallilla eli viedä perustuslakiin. Silloin kulurakenteen karsinnasta olisi vaikea minkään puolueen livetä. Paljon muutakin on tehtävä.

Esittelin viikko sitten täysistunnossa perustuslakia koskevan laki-aloitteen, jonka mukaan kansanedustaja ei enää voisi samanaikaisesti toimia kunnallispolitiikassa eikä hyvinvointialueella päättäjänä. Vaaleihin toki saisi osallistua, mutta pitää valita, missä aikoo työskennellä. Aloitteen tarkoitus on lisätä kansanedustajien keskittymistä Suomen asioihin ja sitä kautta lisätä vaikutusmahdollisuuksia.

Valta nimittäin on monesti sillä, joka lakia tulkitsee. Vaikka perustuslaissa lukee, että kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia, se ei voi tarkoittaa jonkun yksittäisen virkamiehen oman tulkinnan rajattomuutta. Sen takia ministerin ja ministeriön pitää puuttua tulkintoihin tapauksissa, joissa yhteiskunnan etu vaarantuu. Virkahenkilöiden taloustietoisuus ja yritysten sekä asiakkaiden nopea palveleminen on nostettava keskeiseksi arvoksi.

EU:n ennallistamisasetus hyväksyttiin kesäkuussa 2024 Itävallan sekoilun takia. Maan kielteinen kanta muuttui päätöskokouksessa ympäristöministerin toimesta myönteiseksi. Suomi ja Ruotsi vastustivat asetusta loppuun saakka, mutta tiukassa äänestyksessä Itävalta ratkaisi pelin.

Suomen pitää asetuksen mukaan tehdä kansallinen ennallistamissuunnitelman luonnos elokuun loppuun 2026 mennessä. Vastuu suunnitelman teosta on ympäristöministeriöllä. Sitä en epäile, etteikö viisi teemaryhmää saa aikaiseksi mittavan luettelon tehtävistä ennallistamistoimista ja indikaattoreista, mutta kun rahaa ei ole. Rahan puutteen voisi komissiolle ilmoittaa jo nyt, ja painottaa sitä, että meidän rahat on jo sidottu kasvaviin sosiaali- ja terveysmenoihin.

Pahimmillaan liki miljardin vuosittainen lisälasku ennallistamisesta ei siis tule olemaan mahdollinen, joten esitetyt toimenpiteet pitää olla sellaisia, joissa talouden vaatimat toiminnot ja ennallistaminen toteutetaan samanaikaisesti samalla alueella. Asetuksen antama liikkumavara on käytettävä Suomessa täysimääräisesti hyödyksi, ja luovuttava siitä ajatuksesta, että ennallistaminen tarkoittaa taloudellisen käytön ulkopuolelle jäämistä.

Yhteensovittamisesta meillä on jo pitkältä ajalta kokemusta esimerkiksi metsien käytössä. Metsien käytön yhteydessä jätetään olemassa olevaa lahopuuta sekä säästöpuita ja tekopökkelöitä sekä suojatiheikköjä. Vesistöjen ympärille jätetään jo nyt suojavyöhykkeitä. Nämä ovat toimia, joita myös EU:n asetus nostaa esille.

Lisäksi asetuksessa korostetaan luontaisten puulajien käyttöä. Sekin on Suomessa aivan peruskauraa, mutta monessa muussa EU-maassa ei. Nämä tosiasiat pitää komissiolle ilmoittaa eikä keskittyä uusiin suojeluvaatimuksiin, joista tulee vain poliittista mielikuvakiistaa ja lopulta Suomen taloudelle vahingollisia kompromisseja.

EU:n tuomioistuin teki äskettäin päätöksen Viron pesimäaikaisista hakkuista. Päätös oli epämääräinen, mutta jo nyt näyttää siltä, että kukin taho tulkitsee päätöstä vahvasti omasta näkökulmastaan. Suomessa noudatetaan metsäsertifioinnin vaatimuksia sekä Metsätehon johdolla laadittuja ohjeita, joissa hakkuita kohdennetaan lintujen pesimäaikaan karuimmille kohteille.

Totaalinen hakkuukielto esimerkiksi touko-kesäkuussa tarkoittaisi metsäsektorille katastrofia: konekuskit vailla töitä, rekkakuskit vailla puukuljetuksia, valtavien lisäalueiden ottoa varastotiloiksi, puun pilaantumista sekä tuotannon seisokkeja metsä- ja sahateollisuuden laitoksilla.

Ministerin ja ministeriön kannattaa olla hereillä ja pitää tulkinnat omissa käsissä, ettei aiheuteta isoa aluetaloudellista vahinkoa ja lovea Suomen vientituloihin. Otetta velkajarrun kahvasta ei saa hellittää edes sosiaalisen median paineiden keskellä. ◻