Vuosi päättyi kinkkuralliin

Joulukuu oli liha-alan juhlaa. Syynä eivät olleet niinkään yhtiöiden omat ilmoitukset. Esimerkiksi Atria ei julkaissut joulukuussa yhtään pörssitiedotetta.

HKScanin tiedotusanti rajoittui niin ikään vähiin. Merkittävin tieto oli se, että yhtiö sai päätökseen yhtiön omien A-sarjan osakkeiden takaisinosto-ohjelmansa. Lokakuusta alkaen HKScan osti yhteensä kaksi miljoonaa omaa A-sarjan osakettaan noin 2,36 euron keskihintaan. Kokonaishinnaksi muodostui 4,7 miljoonaa euroa.

Kursseihin vaikuttivat etenkin ulkoiset uutiset. Esimerkiksi 10.12. Kauppalehdessä uutisoitiin, että liha-alan pienempien toimijoiden mielestä Suomen sikamarkkinat ovat sekaisin, koska teurastus on niin rajusti keskittynyttä.

Jo saman päivän aikana Atrian ja HKScanin osakkeiden kurssit nousivat useamman prosentin. HKScanilla nousu ei tosin kantanut seuraavan päivin 2,735 euroa korkeammalle. Atrian arvo sen sijaan hilautui kymmenen euron tuntumaan, ja kyseinen haamuraja puhkesi kuukauden viimeisenä pörssipäivänä.

Aatonaattona saatiin tieto, että Kiina leikkaa ulkomaisen pakastetun sianlihan tuontitulleja. Tariffit laskevat tammikuun alusta 12 prosentista kahdeksaan prosenttiin. Taustalla on afrikkalainen sikarutto, joka on piinannut Kiinan lihamarkkinoita jo vuoden ajan. Tuontilihalle on siis kovasti kysyntää.

Joulukuun aikana Atrian osakkeen kurssi rynni 8,61 eurosta 10,04 euroon. HKScan nousi puolestaan 2,63 eurosta 2,76 euroon. Vuoden lopussa lihaosakkeiden salkullemme tuottamat tappiot supistuivat jo melko siedettäviksi eli kymmenisen prosentin tuntumaan.

Viinassako raha parhaiten turvassa?

Myös salkkumme ”vegepuolella” joulukuu sujui melko hiljaisissa merkeissä. Verrokkiyhtiömme Altian pörssitiedottaminen rajoittui lähinnä siihen, että yhtiö löi lukkoon vuoden 2020 taloudellisen kalenterin päivämääriä. Joulukuun aikana osakkeen kurssi kipusi 7,99 eurosta 8,18 euroon. Yhtiöön sijoittamistamme rahoista on siis noin 95 prosenttia tallessa. Altia onkin salkkumme toistaiseksi parhaiten menestynyt osake.

Joulukuun alussa Apetit tiedotti yhtiön johtohenkilöiden liiketoimista. Kyse oli kuitenkin osakepalkkioiden vastaanottamisista, joten tiedolla ei ollut vaikutusta osakkeen arvoon. Pieniä päivävaihteluita lukuun ottamatta Apetitin kurssi pysyi koko joulukuun liki samoissa lukemissa. Joulukuun lopetuslukema 7,84 euroa oli sama kuin marraskuun lopussa. Vuoden vaihtuessa Apetitin arvo jäi salkussamme rumasti 40 prosenttia miinukselle.

Myös Raision ilmoitti johtohenkilöiden vastaanottamista osakepalkkioista. Lisäksi saatiin ilmoitus osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä vuosille 2020-2022. Kuun lopussa Raisio ilmoitti noin 60 000 K-sarjan kantaosakkeen muuntamisesta V-sarja vaihto-osakkeiksi. Joulukuun kurssivaihtelut jäivätkin tavanomaisiksi päivittäissahailuksi. Marraskuun lopun 3,475 eurosta osakkeen arvo laski 3,4 euroon, joten Raisio on vuoden lopun noin kuuden prosentin negatiivisella tuotollaan salkkumme toisiksi vähiten tappiota tuottanut yhtiö.

Kokonaisuudessaan KM:n maataloussalkun arvo nousi joulukuussa lähes sadalla eurolla. Vuoden viimeisenä päivänä sijoituksemme olivat enää vajaa 500 euroa miinuksella.

KM-salkku on henkilökohtainen sijoituskokeilu. Emme anna sijoitusneuvoja. Mikäli joku päätyy ostamaan mallisalkkumme osakkeita, hän tekee sen omalla vastuullaan.

Teksti: Kyösti Isosaari


Joulukuun paras kurssikehitys nähtiin Atrialla, jonka kurssi kohosi kuukauden aikana yli eurolla. Myös HKscanin ja Altian kurssit kehittyivät myönteisesti. Apetit ja Raisio junnasivat sen sijaan liki paikoillaan. Salkkumme arvo elpyi joulukuussa lähes sadalla eurolla.

Lähde: www.nasdaqomxnordic.com

KM:n maataloussalkun tuotot on laskettu sijoitetun pääoman mukaan, ja ne pitävät sisällään uudelleensijoitetut osingot. Salkun markkina-arvo on määritelty edellisen kuun viimeisen pörssipäivän lopetuskurssin mukaan. Laskelmissa on otettu huomioon ostopalkkiot muttei mahdollisia myyntipalkkioita. Takeita myynnin onnistumisesta kyseisellä hinnalla ei siis ole.