Voiko suomalainen puuntaimien tuotanto olla kannattavaa?

Taimi-Tapion konkurssi palautti suomalaiseen metsäkeskusteluun kysymyksen, voiko Suomessa tapahtuva metsäpuiden taimien tuotanto olla kannattavaa. Teemaa on puitu muutaman vuoden väliajoin vuosikymmeniä. Joskus kauan sitten keskustelun ytimessä oli hintojen tiukka säätely, jota perusteltiin metsänomistajien edun turvaamisella. Nykyisin säätely ja valvonta kohdistuvat taimien laatuun mukaan lukien alkuperä ja sen ilmoittaminen, kun taas taimien hinnoittelu on vapaata.

Miksi ihmeessä metsäpuiden taimien tuotanto ei voisi olla kannattavaa?

Ainakaan ulkomainen halpatuonti ei ole uskottava selitys kannattamattomuudelle. Viimeisimmät Ruokaviraston tilastot koskevat vuotta 2021. Tällöin metsänviljelyyn toimitettiin 152 miljoonaa tainta. Kuusi oli suosituin puulaji, 67 prosenttia kaikista taimista. Ruotsalaisten suurtaimitarhojen osuus kuusentaimista oli kuusi prosenttia ja Viron 1,6 prosenttia. Näin vähäiset markkinaosuudet eivät voi vaikuttaa taimien hinnoitteluun olennaisesti. Sitä paitsi pienen osuuden toimijoiden kannattaa mieluummin seurata muiden hinnoittelua eikä pyrkiä esiintymään halpakauppiaina.

Männyllä ja koivulla kotimaisen tuotannon osuus on 99 prosenttia. Kotimainen tuotanto ei todellakaan kärsi satunnaisista kokeilueristä.

Sitä vastoin kannattaa aprikoida, onko toimijoiden kyvykkyys arvioida myyntimahdollisuuksia kohdallaan. Esimerkiksi vuosi 2021 oli yllätyksellinen sikäli, että markkinat vetivät taimia yli 16 miljoonaa kappaletta vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kysynnän väheneminen oli ilmeisesti yllätys monelle toimijalle, koska sitä ei voi perustella ainakaan päätehakkuiden vähäisellä määrällä. Sahapuu meni hyvin kaupaksi ja aukkoja syntyi metsänviljelyä varten.

Vuosi 2022 oli vielä yllättävämpi. Lehtitietojen mukaan konkurssin tehneelle Taimi-Tapiolle jäi käsiin peräti 3,5 miljoonaa tainta alustavista myyntisopimuksista huolimatta.

Metsänhoitoyhdistykset tekevät yleensä 3–5 vuoden puitesopimuksia taimien saannin turvaamiseksi, mutta sopimukset eivät todellisuudessa velvoita ostajaa ostamaan ja myyjää myymään. Lopulliset päätöksentekijät ovat metsänomistajia, joiden ostamat taimimäärät riippuvat monista tekijöistä. Tärkein tekijä on tietysti uudistettavien aukkojen pinta-ala, mutta lopulliseen päätökseen ostomääristä vaikuttavat myös maanmuokkausurakoitsijoiden saatavuus, istuttajien kiireet, syksyn ja kevään säät ja muut rahaa ja työvoimaa kysyvät metsien työt.

Erityisesti Etelä-Suomessa on aika ajoin minimitekijäksi noussut kokeneiden maanmuokkaajien saatavuus. Kaivukoneita kyllä riittää mätästykseen, mutta ei välttämättä maanmuokkaukseen tottunutta työvoimaa. Alkukesän omakotitalojen ja muiden rakennusten perustusten kaivamiseen kyllä löytyy tekijöitä, mutta ei välttämättä metsään. Ala on ripeästi ukkoutumassa. Kun tekijöitä on liian vähän, metsänviljelytyöt voivat helposti siirtyä vuodella tai kahdella taimituottajien yllätykseksi.

Pääomavaltaisuus lisääntyy

Konkurssiin menneen Taimi-Tapion kaksi taimitarhaa kaikkine taimineen menivät nopeasti kaupaksi. Ne osti Pohjan Taimi Oy. Siitä tuli kaupan myötä Suomen toiseksi suurin taimituottaja. Pohjan Taimen pääomistaja on liettualainen Lukas Sederevicius yhtiönsä UAB Futurista LT:n kautta. Hän omistaa myös osakeyhtiön Skogran, joka tuottaa Pohjan Taimelle metsänhoitopalvelut kuten istutus- ja taimikonhoitotyöt. Ilmeistä on, että uuden omistajan aikana aiotaan helpottaa työvoimapulaa käyttämällä yhteyksiä Liettuaan.

Työvoiman turvaamisen lisäksi taimituotanto tarvitsee vankkaa lompakkoa. Rahaa tulee taimimyynnistä lyhyenä aikana keväällä ja osin syksyllä. Muuna aikana menoja on monenlaisia, mutta rahaa ei tule kassaan ainakaan taimimyynnistä.

Erityisen paljon lisäkustannuksia on tulossa niille taimituottajille, joiden vuodenkiertoon kuuluu taimien pakastaminen syksyllä ja varastointi pakastettuna talven yli. Sähkön hinta on kohonnut rajusti vuonna 2022, ja kaikki eivät ole siihen varautuneet. Myös kartonkiset pakkauslaatikot ovat nykyisin paljon hintavampia kuin vuosi sitten. Alalla on se tuntuma, että taimien hintaa tulisi nostaa merkittävästi tuotannon kannattavuuden saavuttamiseksi, mutta hinnankorotusten läpimeno on epävarmaa. On nimittäin tuottajia, jotka eivät pakasta taimia ja joiden kuljetusketju ei vaadi kertakäyttöisten kartonkipakkausten käyttöä.

Avainkysymys kuitenkin on, miten päästään nykytilanteesta, jolloin monet tuottajat joutuvat kuljettamaan kesällä kaatopaikoille ylisuuria taimia, jotka eivät menneet keväällä kaupaksi. Se, miten tämä saadaan hoidetuksi markkinataloudessa, on ratkaisua odottava kysymys. ◻