Viljelijöiden protesteilla on vaikutusta päätöksentekoon

Viimeisen vuoden aikana viljelijäprotestit ovat kiihtyneet ympäri Eurooppaa. Tilanne on seurausta pitkään jatkuneesta kannattavuuskriisistä ja samalla Euroopan unionin lisääntyvästä ja liian yksityiskohtaisesta sääntelystä. Erityisesti nykyisen parlamenttikauden vihreän siirtymän lainsäädännöt ovat entisestään aiheuttaneet lisäpainetta alkutuotannolle. Näyttävät mielenosoitukset ovat levinneet laajalle Eurooppaan aina Roomasta Brysselin EU-kortteleihin asti. Alkutuotannon tukala tilanne kasvavien tuotantokustannusten, mitättömien tuottajahintojen ja tiukentuvien ympäristövaatimusten keskellä on saanut näkyvyyttä ja on pakottanut EU-komission toimiin. Jo ennen tätä me Euroopan parlamentin maatalousvaliokunnan ja jäsenmaiden hallitusten neuvoston taholta olemme voimalla puskeneet komissiolle ymmärrystä viljelijöiden ahdingosta ja ruokaturvan vaarantamisesta. Valitettavasti vihreän siirtymän paine on ollut niin suuri, että taloudellisen ja sosiaalisen tasapainon hakeminen ei ole komissiota kiinnostanut.

Ilmastolakiin on kirjattu tavoite hiilineutraalista Euroopasta 2050, joten EU:n ilmastotoimet eivät tule loppumaan tähän. Matkaa tehdään kymmenen vuoden välitavoittein. Nyt, kun 55-valmiuspaketin eli vuoden 2030 ilmastotavoitteiden lainsäädännöt ovat saaneet lopullisen muotonsa kuluneen kauden aikana ja kansallinen toimeenpano alkaa, EU:ssa siirretään jo katse vuoden 2040 ilmastotavoitteisiin.

Komissio esitteli helmikuun alussa tiedonannon vuoden 2040 tavoitteiksi. Uudet ilmastotavoitteet tavoittelevat kasvihuonekaasujen nettopäästöjen vähentämistä 90 prosentilla vuoteen 2040 mennessä vuodesta 1990. Nyt julkaistu tiedonanto on linjapaperi, jonka toimeenpano tullaan tekemään lainsäädäntöjen kautta. Ilmastokeskustelu ei siis ole missään nimessä ainakaan laantumassa Euroopassa. Viljelijöiden laajat protestit ovat kuitenkin tuoneet tarvittavaa järkeä keskusteluun ja se toivottavasti näkyy myös komission työssä kestävyyden kaikkien kolmen pilarien huomioimisena jo lain valmisteluvaiheessa. Muuten vaarana on, että vihreän siirtymän vastustus voimistuu entisestään vahvistaen laitaoikeistovoimia, vaikka on selvää, että fossiilitaloudesta on siirryttävä kohti kestävää biokiertotaloutta.

Ilmastotavoitteiden hyväksyttävyyden kannalta ruokaturvan ja kannattavan maatalouden säilyttäminen on oltava päätöksenteon keskiössä. Uusiin vaatimuksiin on löydyttävä kannustimet, esimerkiksi luonnonmonimuotoisuuden toimia sekä eläinten hyvinvointi- ja ympäristöinvestointeja tukemalla. Sen sijaan, että erilaiset jäsenmaat pakotetaan samaan muottiin, olisi EU-tasolla tärkeä luoda yhteiset kehykset, jotka toimeenpannaan jäsenmaissa parhailla mahdollisilla paikallisilla tavoilla EU:n tunnuslauseen ”moninaisuudessaan yhtenäinen” tapaan. Näin vihreästä siirtymästä saadaan reilu ja paikalliset olosuhteet huomioiva. Ruokaturva ei vahvistu pelkillä puheilla. Eurooppalaisten tuottajien kilpailuasemaa markkinoilla on vahvistettava vahvistamalla viljelijän asemaa ruokaketjussa ja kitkemällä epäreiluja kauppatapoja tehokkaammin sekä neuvottelemalla kauppasopimuksia, jotka eivät vaaranna omien korkealaatuisten tuotteidemme kilpailukykyä. Lisäksi hiilimarkkinat tulee kehittää aidosti toimivaksi järjestelmäksi, joka todella tuottaa lisätuloa maa- ja metsätaloudelle, ainoille hiiltä sitoville aloille. Myöskään yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta ei pidä leikata kohtuuttomasti, vaikka valtavia tarpeita mm. puolustusteollisuuteen on.

Ilmastotavoitteiden osalta iso kysymys on yhteisen maatalouspolitiikan uudistus ja sen sisältö. Vaikka nykyistä maatalouspolitiikan ohjelmakautta on eletty vasta reilu vuosi, päätöksentekokoneisto tähyää jo nyt kohti tulevan ohjelmakauden uudistusta. Jo ennen vuoden 2028 uudistusta, viljelijäprotestien seurauksena, Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitteli viljelijöiden tilanteen parantamiseksi toimia. Jäsenmaille suodut joustot eivät vaatisi EU-lainsäädännön avaamista, toisin kuin muutokset maatalouspolitiikan riski- ja kriisinhallintatoimiin sekä viljelijän ehdollisuuteen. Näihin liittyvät neuvottelut on aikomus viedä läpi nopeutetulla käsittelyllä ennen Euroopan parlamentin vaaleja. Viljelijän hallinnollisen taakan purkamiselle on tarvetta, mutta aikapaine on armoton.

Kriiseistä huolimatta yhteisen maatalouspolitiikan on jatkossakin turvattava maataloustuotanto kaikkialla Euroopassa. Ympäristö- ja ilmastotavoitteita tuskin kukaan vähättelee, mutta vihreän siirtymän pitää olla oikeudenmukainen myös elintarvikeketjun sisällä. Siksi lakiesitysten valmistelussa on tehtävä perusteelliset vaikutusten arviot ja luoda pitkäjänteistä politiikkaa. Ruoantuotannon elinvoimaisuuden turvaamisella alkaa olla todella kiire. Maatilojen lopettamistahti on hälyttävä eivätkä tilojen sukupolvenvaihdokset riitä turvaamaan ruuan tuotantoa kotimaassa tai Euroopassa. Vain kehittyvät ja taloudellisesti vakaat tuotantonäkymät kannustavat uusia sukupolvia alalle, tavoitteenaan harmillisen usein itsestään selvänä pidetty ruokaturva. ◻