Viljanviljelyn kriisin ratkaisu vaatii rakenteellisia muutoksia

Kevät keikkuen tulevi ja tällä kertaa etuajassa. Peltotöihin on jo osassa maata ryhdytty ja päästy ajoissa liikkeelle. Pellolle mennään, kun ilmat ja maat antavat myöden, mutta samalla tietysti aikainen ajankohta voi vielä yllättää. Alkutuottajan arkea ja suunnittelua auttaisi, kun tietäisi seuraavan kolmen kuukauden sään. Sitä odotellessa jatketaan kuten ennenkin. Sain aikanaan isännäksi ryhtyessäni vuonna 2004 omalta isoisältä seuraavan käytännön ohjeen: ” Se on poika niin, että yhdeksän kertaa kymmenestä aikainen kylvö palkitsee tekijäänsä”. Töihin on ryhdyttävä ajallaan ja useimpina viime vuosina alkukesän kuivuus on ollut yksi suurimmista satoa leikanneista tekijöistä.

Mutta millä mielellä erityisesti kasvinviljelyä tänä keväänä tehdään? Viimeisen vuoden aikana on nähty muun muassa traktorimarssi ja Someron kriisikokoukset. Ne kertovat samasta asiasta: viljanviljelyn kannattavuus on isossa kriisissä. Kolme peräkkäistä tappiollista vuotta ei ole sattumaa, vaan merkki rakenteellisesta ongelmasta. On toki muillakin tuotantosuunnilla omat haasteensa, mutta erityisesti viljanviljely on kohdannut niistä suurimmat. Kustannukset ovat nousseet, mutta hinnat eivät ole seuranneet mukana. Työtä tehdään, mutta tulos jää puuttumaan. Keskustelu kääntyy herkästi tukien lisäämiseen, vaikka on selvää, ettei valtion talous kestä sitä, eikä tukipolitiikka ratkaise perusongelmaa. Tukien maksuajoista käytävän keskustelun ymmärrän hyvin ja toivottavasti sieltä löytyisi apuja. Rahaa tämä ei tietenkään tuo yhtään lisää, mutta loppuvuodelle painottuva maksuaikataulu heikentää tilojen maksukykyä. Tukien aikaistaminen ei myöskään lisää kannattavuutta.

Todellinen ongelma on viljelijän asema markkinassa. Ostajat ovat keskittyneet ja myyjät ovat hajallaan. Isossa kuvassa viljan hinta muodostuu maailmanmarkkinoilla. Yksittäisen tilan mahdollisuudet neuvotella hinnasta ovat rajalliset. Siksi toimivat tuottajaorganisaatiot, jotka voivat koordinoida myyntiä, varastointia ja tehdä tuotannon suunnittelua, ovat välttämättömiä. Myös sääntelyllä on merkitystä. Lannoitteiden kadmiumraja vaikuttaa suoraan kustannuksiin ja jos se rajoittaa edullisempien vaihtoehtojen käyttöä ilman selkeää hyötyä, vaikutus näkyy suoraan viljelijän tuloksessa. Tätäkin on syytä tarkastella kriittisesti.

Viimeksi kirjoitin pohdintaa elintarvikemarkkinalaista ja nyt tämä esitys on tuotu eduskuntaan. Lausuntopalautteen jälkeen asiaa mietittiin tarkkaan ja sisällöllisesti se on sama, mutta täsmennyksiä on tehty. Lakiesitys ei pidä sisällään sellaisia rajoittavia tekijöitä, jotka sellaisenaan elintarviketuontia kasvattaisi tai estäisi kaupan toimintaa PL-tuotteiden osalta. Samalla on hyvä muistuttaa elintarvikkeiden kauppataseesta. Vienti on kasvanut ja on arvoltaan 2,3 miljardia euroa, mutta elintarviketuonti on 6,9 miljardia euroa ja kauppatase on 4,6 miljardia euroa pakkasella.

Elintarvikemarkkinalain muutokset parantavat alkutuottajan asemaa, mutta eivät yksin riitä kääntämään kannattavuutta. Lopulta ratkaisu löytyy markkinoilta. Jos kotimarkkina ei maksa riittävästi, lisäarvoa on haettava viennistä. Se ei ole nopea tie, mutta ilman sitä kasvua ei synny. Viljanviljelyn kriisi ei siis ratkea yksittäisillä toimilla. Se vaatii muutoksia rakenteisiin: siihen, miten tuotetaan, myydään ja hinnoitellaan. Ilman sitä seuraava kriisikokous on vain ajan kysymys.

Valkoposkihanhi ja merimetso

Valkoposkihanhet pelloilla ja merimetsot rannoilla eivät ole enää poikkeus, vaan pysyvä riesa. Sen tietää jokainen viljelijä ja kalastaja ilman yhtäkään tutkimusta. Sadot katoavat osin hanhien suihin ja vesiltä häviää kalaa merimetsojen mukana. Tätä on katsottu vuosikausia ja nimenomaan vain katsottu.

Nyt lausunnolla oleva lakiesitys yrittää vihdoin korjata tilanteen. Se lupaa helpotuksia lupaprosesseihin ja lisää mahdollisuuksia puuttua lintukantoihin paikallisesti. Hyvä muutos, mikä tosiasiassa olisi pitänyt pystyä tekemän jo aiemmin. Aiemmat hallitukset ovat kuitenkin vuorollaan siirtäneet vastuuta, vedonneet EU-sääntelyyn ja tyytyneet paikkaamaan ongelmaa korvauksilla. Samoin käyttöön on esitetty karkoitusmenetelmiä, jotka tosiasiassa eivät toimi. Paukkupatruunoilla karkottaminen vakavasti otettavana ja toimivana menetelmänä ei vain toimi.

Kentällä ongelma ei ole koskaan ollut epäselvä. Se on vain ollut poliittisesti hankala. Suojelun ja käytännön elinkeinojen välinen ristiriita on jätetty ratkaisematta ja tämä lasku on kaatunut maaseudun maksettavaksi. Nyt esitetty malli tuo toimivan ratkaisun ongelmaan. Se avaa mahdollisuuden valkoposkihanhien ympärivuotiseen suojametsästykseen Ruotsin mallin mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vahinkoihin voidaan puuttua silloin, kun niitä syntyy. Ei vasta lupaprosessin jälkeen tai jollain muuttuvilla kauden ehdoilla. Samoin merimetsovahinkojen kohdalle tulee toimiva malli.

Tämä on toimi kohti realismia. Ei täydellinen ratkaisu, mutta ensimmäinen, joka tunnustaa tilanteen sellaisena kuin se on. Mikäli kantoja ei voida hallita ajallisesti ja paikallisesti, vahingot jatkuvat. Kun tämä viedään maaliin asti, voidaan ensimmäistä kertaa puhua työkalusta, joka toimii myös pellon laidassa. Ei pelkästään paperilla. Lopullinen malli selviää lausuntokierroksen jälkeen. ◻