Taru päästöjen herrasta

Taru sormusten herrasta on englantilaisen kirjailijan J.R.R. Tolkienin kirjoittama fantasiaromaani, joka lähti uuteen kukoistukseen elokuvatrilogian ansiosta. Viimeistään elokuvien hurjien katsojamäärien ansiosta ymmärrettiin lopullinen totuus: tarinat kilpailevat keskenään ja niiden voima on aina väkevämpi kuin mikään totuus.

Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa on tällä hetkellä voitolla tarina, jonka mukaan Eurooppa aloitti sodan Ukrainassa. Voittaneen tarinan mukaan Venäjä on auttaja, eurooppalaiset taas örkkejä, klonkkuja ja Sauroneita.

Euroopan Unionin komissio on lähettänyt Suomen eduskunnalle monta tarinaa luonnon ennallistamisesta ja päästöistä. Tuskin kukaan niitä on jaksanut sanasta sanaan lukea, saati sitten ymmärtää, mitä ne käytännössä merkitsevät. Mitä isompia asetus- ja direktiivipaketteja EU:sta tulee, sitä pienemmäksi kutistuu Suomen eduskunnan valta.

Valtioneuvosto on pitänyt tarinoita pääosin uskottavina, sillä Suomi on sitoutunut hiilineutraliteettiin vuoteen 2035 mennessä. Tiukan vuosiluvun asettaminen saattaa tietysti olla vaaliviisasta, sillä urbanisoituneet ihmiset uskovat maaveljiään ja -siskojaan herkemmin valtamedian yksipuolista julistusta.

Ruotsalaisilla on eri tarina. Heillä ei ole varaa satsata ilmastoasioissa uuteen ja kalliiseen teknologiaan, koska se vanhenee nopeasti. Otetaanpa esimerkiksi vaikka taulutelevisio. Toki isolla rahalla voi ostaa litteimmän ja uusinta softaa sisältävän laitteen, mutta sen saa muutaman vuoden kuluttua aivan eri hintaan alennusmyynnistä.

Ruotsalaiset ajattelevat enemmänkin niin, että tehdään uusia asioita ympäristön ja ilmaston eteen halvemmalla, eikä niin, että tehdään vanhoja asioita kalliimmalla. Meillä sen sijaan luotetaan enemmänkin pakkoon eli rangaistusveroihin ja keppiin. En usko, että Suomen valitsema linja on sosiaalisesti ja alueellisesti kestävä.

Ruotsi on asettanut ilmastoneutraliteettitavoitteensa myöhäisemmäksi kuin Suomi eli vuoteen 2045. Ruotsalaisilla ei kuulema ole varaa aikaistaa tavoitettaan. Suomalaisilla tuntuu olevan.

Mutta mitäköhän näistä tarinoista ja EU:n ennallistamisasetuksesta ajattelee ikänsä metsistä leipänsä hankkinut metsuri istuessaan kahvitauolla metsäojan reunalla? Uskooko hän, että maailma pelastuu, jos Suomessa työnnetään metsäojat umpeen ja ennallistetaan miljoonia hehtaareita maita, soita ja vesiä? Ei usko.

Hän uskoo enemmän tutkijoita ja ennen kaikkea itseään, sillä ainoa tiedon lähde on Einsteininkin mukaan kokemus. Hän tietää, että turvemailla sijaitsevien metsien aktiivinen hoito tuottaa metsänomistajille ja Suomelle taloudellisesti ylivertaisen tuloksen verrattuna siihen, ettei metsille tehdä mitään.

Tosiasia on tutkijoiden mukaan se, että turvemailla olevien metsien järkevä ojitus ja tuhkalannoitus lisää niin rajusti puun kasvua, että hiilensidonta ylittää ojien kaivamisesta aiheutuvat päästöt. Jos tarkkoja ollaan, metsäisten turvemaiden hoidossa on tärkeää pitää vedenkorkeus noin 30–40 cm turpeen pinnan alapuolella. Jos tässä onnistutaan, saavutetaan paras hyötysuhde metsän kasvun ja päästöjen välillä.

Ennallistamisella eli ojien tukkimisella hukutetaan puut, jolloin hiilensidonta loppuu eli päästöt lisääntyvät. Metsien ennallistaminen on oikeassa elämässä siis hallituksen asettaman hiilineutraalisuustavoitteen vastaista toimintaa. Eikös ne päästöt pitänyt olla se ykkösasia? Tottakai ojien kunnostuskohteiden valinnassa täytyy käyttää tervettä järkeä, sillä kyllähän niitä pitkin fosfori, typpi ja humusaineet virtaavat.

Suomen metsien vuotuinen kasvu on 1950-luvun alun jälkeen lisääntynyt yli 30 miljoonaa kuutiometriä. Tästä kasvusta voi turvemaiden kasvuksi laskea reilusti yli 20 miljoonaa kuutiota vuodessa, sillä osa turvemaista on muuttunut ojitusten takia kivennäismaaksi. Luuleeko joku, että tällainen kasvu eli hiilensidonta olisi ollut mahdollista ilman metsäojituksia?

Asioita työllisyyden, talouden ja viennin kautta pohtivat poliitikot ovat koko Euroopassa nyt suurissa vaikeuksissa, sillä palstatilaa saavat urbanisoituneet eurooppalaiset ovat tarinoillaan ottaneet selvän yliotteen. Ennen asetelma oli päinvastainen. Sosiaalinen media ja siellä vallitseva öyhöttämiskulttuuri on muuttanut demokratioiden olemusta, ehkä pysyvästi.

Komission pahamaineinen ennallistamisesitys koskee myös peltoja ja vesialueita. Onhan se hurjaa, että Suomessa on turvepeltoja pakkovesitettävä ilmaston nimissä riisipelloiksi, vaikka vallan hyvin tiedetään, että seuraava kansainvälinen kriisi on hyvin todennäköisesti ruokakriisi.

On kai jo kaikille selvää, että komission esitysten takana on komission varapresidentti Frans Timmermans. Hän haluaa pakkoasetuksen kautta ottaa komissiolle määräysvallan Suomen peltoihin ja metsiin. Koskaan aikaisemmin Suomen historiassa ei omaisuuden suoja ole ollut niin heikoissa kantimissa kuin nykyisen komission ideologisten esitysten edessä.

Miten Timmermansilta ja hänen kabinettipäällikkö Samsonilta saadaan valtasormus pois? On äärimmäisen huolestuttavaa, jos jäsenvaltioiden ääni ei enää kuulu komission valmistelussa.

Tilannetta voisi verrata pörssiyhtiöön, jossa operatiivinen johto alkaa käskemään ja neuvomaan omistajia. Yleensä se loppuu lyhyeen. Suomi on sentään nettomaksaja Euroopan Unionissa.

Jos ideologisesti ihannoimme liikaa vanhoja metsiä, vastustamme avohakkuita ja tukimme dieselin katkun kera metsäojia, ennallistamme samalla metsien kasvun metaanipäästöjen kera 50-luvulle. Ei siitä ainakaan ilmasto kiitä. ◻