Applen iPhone-puhelin tuli myyntiin Yhdysvalloissa 29. kesäkuuta vuonna 2007 eli 18 vuotta sitten. Suomessa ensimmäistä sukupolvea ei koskaan myyty, joten…
Siirry artikkeliin
Tietotekniikkaa yleensä ja erityisesti älypuhelimia syytetään usein ihmiskunnan keskittymiskyvyn tuhoamisesta. Tuulesta temmattuja syytökset eivät ole, sillä tutkimusnäytön mukaan ihmisten keskimääräinen…
Varhaisissa tietokoneissa ei ollut lainkaan ohjelmistoja, joita nykyisin kutsutaan käyttöliittymäksi. Koneen käyttöä ja ohjelmointia ei ollut erotettu toisistaan alkuvaiheessa käytännössä…
Kaikki kolme Suomen suurta verkko-operaattoria eli DNA, Elisa ja Telia sulkevat 3g-matkapuhelinverkkonsa kuluvan vuoden aikana. Suomessa muutos aiheuttaa paljon vähemmän harmia kuin useimmissa muissa maissa.
Rannekellojen historia ulottuu 1600-luvulle, mutta todelliseen suosioon ne nousivat vasta satakunta vuotta sitten ensimmäisen maailmansodan myötä. Matkapuhelimien yleistyttyä kellomarkkinat…
Vuonna 2022 nähtiin merkittävä, mutta vähälle uutisoinnille jäänyt virstanpylväs: maailman internetiä käyttävien ihmisten määrä kasvoi useimpien arvioiden mukaan yli viiden…
Päivittäisessä käytössä oleva älypuhelimeni on tällä hetkellä Apple iPhone 13 Pro, joka maksaa miltei 1 200 euroa. Olen pariin kertaan saanut…
Uusi teknologia tuo aina mukanaan lieveilmiöitä – osa positiivisia, osa negatiivisia. Esimerkiksi moottoriajoneuvot ovat mahdollistaneet aivan uudenlaisen elämänpiirin ja -rytmin,…
Koska kuulitte viimeksi jonkun vaahtoavan älypuhelinten käyttöjärjestelmistä? Vielä kymmenisen vuotta sitten Android-puhelinten ja iPhonen käyttäjät tuntuivat olevan jatkuvilla tukkanuottasilla siitä,…
IPhonen uusin huippuversio edustaa monessa mielessä tekniikan kehityksen huippua. Supertietokoneen tehot, kolme kameraa ja paljon muuta mahtuu nykyisin taskuun.