Suomalaiset tuntevat huonosti metsäasioita

 

Hyvää alkanutta vuotta teille lukijoille! Tätä kolumnia kirjoittaessani on meneillään rapsakka pakkasjakso ja miltei arktinen ilmanala. Olen menneiden päivien aikana seurannut maatalouden eri keskusteluryhmien viestejä ja erityisesti eläintilojen haasteista liki neljänkymmenen pakkasasteen äärellä. Iso on vaihtelu talvien välillä ja tämäntyyppisiä pakkasia ei olla vuosittain nähty, onneksi.

Eduskunta on istuntotauolla ja syksy saatiin päätökseen ajallaan. Viimeisissä istunnoissa oli satoja äänestyksiä, paljon puhetta ja varmaa on, että kevätkaudella haasteita riittää. Reaalitalouden muutokset ovat olleet konkreettisia erityisesti rakennusteollisuudessa.

 

Ajattelin tällä kerralla kuitenkin ottaa kirjoituksen aiheeksi metsäpolitiikan. Tämä oli yksi syy, miksi viime keväänä vaaleissa ehdolle asetuin. Kuten tiedetään, on metsiin liittyvä keskustelu ollut viime vuosina poliittisen keskustelun ydintä monessa mielessä. Lähestymiskulmia on useita esimerkiksi luontokato, metsien monimuotoisuus, hiilinielujen romahtaminen, puun riittävyys, vanhojen metsien suojelu ja EU-komission luonto- ja ympäristöohjelmat. Jos näin metsäalanammattilaisena on välillä ollut haasteita pysyä kaiken keskustelun mukana, voin vaan kuvitella miten vaikeaa on monien tästä keskustelusta muodostaa kokonaisnäkemystä.

Hallitusohjelma yksi keskeinen kirjaus on, että vahvistetaan maatalouden kannattavuutta ja kansallista metsäpolitiikkaa. Metsään liittyen on erityisesti painotettu, että Suomen metsäpolitiikka pidetään kansallisissa käsissä. Samoin on kirjattu, että omaisuuden suojaa kunnioitetaan. Otan tähän yhden suoran lainauksen hallitusohjelmasta ”Hallitus panostaa EU:ssa ennakkovaikuttamiseen, jotta metsänomistajien asemaa, metsä- ja sahateollisuuden puun saatavuutta ja Suomen kustannuskilpailukykyä ei heikennetä. EU:ssa valmisteltavan sääntelyn vaikutusten kokonaisarviointia suomalaiselle metsäsektorille on kehitettävä, ja sääntely tulee pitää minimitasolla.”

Tästä kirjauksesta voin todeta, että erityisesti EU ennakkovaikuttaminen on oltava parempaa. Tällä hetkellä komission suunnasta tulevien eri direktiivi- ja asetusehdotusten suma on siksi suuri, että näiden yhteisvaikutusten arviointi on todellakin tehtävä huolella. Tavoite ja kunnianhimo on komission suunnasta asetettu korkealle, mutta kuten itsekin olen monesti ottanut esille, ovat taloudelliset vaikutukset ja yhteisvaikutukset jääneet liiaksi taka-alalle. Myös metsien merkitys Suomelle on monista muista EU maista poiketen aivan omaa suuruusluokkaa. Hyvä vertaus tästä mielestäni on se, että metsät ja metsäteollisuus ovat suhteellisesti samaa suuruusluokkaa kuin Saksalle on autoteollisuus. Molemmilla mailla noin viidennes vientituloista tulee näistä omista keskeisistä toimialoista.

 

Jos metsiin liittyy paljon vaikuttamistyöt EU:ssa, on meillä tekemistä myös kotimaassa. Taloustutkimus teki viime vuoden lopulla selvityksen suomalaisten metsäasenteista ja tulokset olivat osin aika yllättäviä ja tulokset saivat ainakin minut pohtimaan. Voisi kuvitella, että aivan perustiedot metsäasioista olisivat edes kohtuulliset, mutta tutkimuksen mukaan näin ei todellakaan ole. Otan kaksi esimerkkiä. Reilu kolmannes suomaisista kuvittelee, että valtio ja metsäyhtiöt omistavat suurimman osan metsistä ja vain 41 prosenttia tietää, että suurin osa, eli 60 prosenttia on yksityisten omistuksessa. Toinen iso virhekäsitys liittyy metsien hakkuisiin. 44 prosenttia suomalaisista luulee, että metsiä hakataan vuosittain enemmän, kun ne kasvavat! Suomen metsien puuvarat valtakunnan metsien inventoinnissa 1951–1953 (VMI 3) oli yhteensä 1,538 mrd. m3 ja 2018–2022 (VMI 12/13) 2,550 mrd. m3. Suomen puuvarat ovat siis kasvaneet noin miljardilla kuutiometrillä viimeisen seitsemänkymmenen vuoden aikana.

Tutkimuksessa nousi esille myös muita asioita. Metsien merkitys meidän hyvinvointiyhteiskuntamme rahoittajana ja merkittävänä työllistäjänä on huonosti ymmärretty erityisesti pääkaupunkiseudulla. Ilmastokeskustelu ja polarisoituneet näkemykset, sekä poliittiset intohimot näkyvät yleisesti keskustelussa. Näkemykset avohakkuiden tarpeellisuudesta ja niiden hyväksyttävyys on myös vahvasti mielipiteitä jakava asia metsienkäsittelyssä.

 

Mitä voitaisiin tehdä paremmin? Varmasti paljonkin, mutta aivan keskeistä on lisätä aktiivista viestintää. Metsäalan asiantuntijoiden faktatiedon esiintuonnissa on tietysti haasteita, koska nykyisessä asenneilmapiirissä on usein hankalaa saada aikaiseksi kiihkotonta ja asiallista keskustelua. Samoin ympäristöpuolella usein nähdään myös niin, että metsäalan ammattilaiset edustavat omissa näkemyksissään liiaksi puuntuotantoa ja talouskäyttöä. Tästäkin huolimatta kannustan kaikkia metsäalan toimijoita rohkeammin mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Hyvää tukea tähän keskusteluun saa myös viime syksynä valmistuneesta monimuotoisuustiekartasta, missä selvitettiin tieteelliseen tutkimukseen perustuen metsäalan pitkäaikaisen monimuotoisuustyön vaikutuksia. Itse aloitin metsäalan opinnot vuonna 1995 ja jo silloin opetuksen tukena oli vuonna 1994 valmistunut Tapion luonnonläheinen metsänhoito-opas. Ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä metsänhoito on täysin mahdollista, mutta ymmärrystä on lisättävä. ◻

Teemu Kinnari,
yrittäjä, metsätalousinsinööri
kansanedustaja, Kokoomus